fbpx

Perussuomalaisten pitää lopettaa lammastelu Kokoomuksen suuntaan

Ja kaikkiin muihinkin suuntiin. Kansanliikkeemme tulevaisuus on kiinni siitä, että olemme selkeä vaihtoehto globalistisille puolueille, joita näyttävät olevan kaikki muut suuret suomalaiset puolueet.

Kansallinen Kokoomus voisi muuttaa nimensä Globalistiseksi Kokoomuksekseksi. Suomen kansan kanssa nyky-Kokoomuksella on hyvin vähän tekemistä. Tämä tuli selväksi viimeistään viime kevään EU-tukipakettiäänestyksessä.

Sama toistui muutama päivä sitten kun eduskunnassa äänestettiin koronapassista, joka on nyt eduskunnan päätöksellä käytössä. Koronapassi on silkkaa lääketieteellistä syrjintää, joka on ulkoistettu yritysten tehtäväksi. Kokoomuksen ryhmä hajosi äänestyksessä täysin. 21 äänesti syrjinnän laillistamisen puolesta ja 17 oli poissa äänestyksestä. Lähetetäänkö Kokoomuksessa kansanedustajiksi valituille kuminen selkäranka? Miten entinen kansallismielinen puolue on muuttunut täysin periaatteettomaksi?

Äänestys oli muutenkin kummallinen – 60 kansanedustajaa oli erittäin tärkeästä äänestyksestä poissa. Miksi he ovat siellä, jos eivät uskalla selkeästi ottaa kantaa?

Perussuomalaisetkaan eivät saa koronapassin käsittelystä täysiä pisteitä. Vaikka pääkäsittelyssä äänestettiinkin koronapassia vastaan, yhdeksän kansanedustajaa oli poissa äänestyksestä 29:n sentään vastustaessa institutionalisoitua syrjintää. Entä miksi kolme Perussuomalaisten perustuslakivaliokunnassa ollutta jäsentä eivät nostaneet meteliä kun perustuslakinäkökulmaa siellä käsiteltiin? Koronapassi rikkoo selvästi perustuslakia, Suomen solmimia kansainvälisiä sopimuksia ja Euroopan neuvoston tammikuussa 2021 tekemää päätöstä. On todennäköistä, että mikäli PeV olisi äänestänyt asiasta, niin äänestys olisi hävitty 10-3, mutta silti olisi pitänyt yrittää. Nyt perusoikeuslammastelu näyttää siltä, että puolueemme ratsastaa kaksilla rattailla. Tällaista ei puolueen kenttä katso hyvällä.

Taktisesti Kokoomuksen myötäily on huono idea. Seuraaviin vaaleihin näyttää hallituksen sekoiluista huolimatta olevan vielä 1,5 vuotta. Aiotaanko tämä aika käyttää lammasteluun ja varmistaa puolueen olevan ’hallituskelpoinen’? Taktiikka on tuhoon tuomittu. Siinä pelataan vastustajan peliä, eikä ole mitään takeita siitä, että Kokoomus on mahdollisissa hallitusneuvovotteluissa ratkaisijan paikalla. Perussuomalaisten on itse pyrittävä ratkaisijan paikalle. Nykymenoa kun katsoo, niin jopa SDP vaikuttaa joissain tapauksissa paremmalta yhteistyökumppanilta kuin Kokoomus. Mitään koalitiota ei pidä sulkea etukäteen pois.

Löysät lupaukset etukäteen ovat tunnettu neuvottelutaktiikka, jolla saadaan poliittinen vastustaja jo etukäteen luopumaan osasta tavoitteistaan. Tuohon ansaan ei pidä mennä. Vaaleihin asti pitää mennä tiukasti omalla ohjelmalla, jolla pyritään vaalivoittoon. Tämän jälkeen hallitusneuvotteluissa tehdään välttämättömät kompromissit hallituksen aikaansaamiseksi. Mikäli muut puolueet haluavat edelleenkin myydä Suomen itsenäisyyden rippeet ja antaa rahamme etelä-Eurooppaan, niin viisainta on pysytellä oppositiossa. Orpositiossa ei ole tällä menolla tarjolla kuin huonoja vaihtoehtoja ja äänettömän yhtiömiehen rooli.

Jos käyt kauppaa ja haluat tavarastasi vähintään 100 yksikköä, niin et kerro etukäteen tätä alinta hintaasi, vaan asetat hintapyyntösi esim. 150 yksikköön, josta neuvottelut alkavat. Jos asetat heti alussa hintapyyntösi siihen, mikä on viimeinen hintasi, niin neuvotteluissa joudut yleensä siitä tinkimään. Ei ole viisasta kertoa Kokoomukselle ja samalla kaikille muille, että PS haluaa vain kosmeettisia muutoksia maahanmuuttoon ja kaikissa muissakin kysymyksissä lammastellaan. On sanottava selkeästi, ettemme halua Suomesta toista Ruotsia ja että haluamme merkittäviä muutoksia maahanmuuttopolitiikkaan ja jos tämä ei mahdollisille hallituskumppaneille kelpaa, niin neuvotelkoon muiden kanssa. Perussuomalaiset tuskin kestävät toista takinkääntöä, jollaisen kohteeksi puolueen kannattajat joutuivat vuonna 2015 Soinin taholta.

Kuten on ollut Kokoomuksen viime aikaisissa ulostuloissa havaittavissa, niin puheenjohtaja Petteri Orpo on jo etukäteen esittänyt reunaehtoja esimerkiksi ilmastopolitiikassa, jossa perussuomalaistenkin pitäisi uskoa satu ihmisen vaikutuksesta ilmaston lämpötilaan. Kas kun Orpo ei esitä vaatimusta siitä, että perussuomalaisten on uskottava litteään maahan. Perussuomalaisten on sanottava selkeästi ja kovaan ääneen, että suomalaisten kuppaaminen ilmastosaduilla on loputtava. Jos Kokoomus haluaa uskoa punavihreitä satuja, niin se olkoon heidän valintansa. Olkaamme me perussuomalaiset vaihtoehto, jossa päätökset perustuvat todellisuuteen.