fbpx

2020 oli vuosi jolloin salaliittoteoriat muuttuivat todeksi

Olisitko vielä vuosi sitten uskonut, että suuri osa kansasta saadaan valheiden avulla pitämään naamiota alistumisen merkkinä? Entä sitä, että Suomen perustuslaki heitetään mäkeen? Tai sitä, että Suomessa on organisaatio, joka päättää mitä mediassa puhutaan ja mikä sallittu mielipide on? Tai että pienet yritykset ajetaan konkurssiin, lentokoneet jäävät maahan ja suomalaisten loputkin rahat annetaan etelä-Eurooppaan? Tai sitä, että hallituksemme valehtelee suoraan, virkamiehemme väärentävät tilastoja ja kansainväliset järjestöt muuttavat vakiintuneita käsitteitä? Tai Suomessa on valheisiin perustuen voimassa kokoontumis- ja mielenosoituskielto, jollaisia asettavat yleensä diktaattorit?

En olisi ainakaan itse uskonut, vaikka olenkin jo pitkään tiennyt, että moni meille kansalaisille kerrottu tieto on valhetta. Käyn tässä pitkähkössä kirjoituksessa läpi joitain vuoden tapahtumia, sekä dokumentoin somen puolella tapahtuneita asioita, joista ei välttämättä ole ollut mainintaa tässä blogissa.

Otsikkokuvassa on WHO:n nykyinen määritelmä sanalle ’laumasuoja’. Laumasuojalla on taudeista puhuttaessa perinteisessä lääketieteessä (siinä ennen vuotta 2020 vallinneessa, jossa toiminta perustui näyttöön) tarkoitettu joko sairastamalla tai rokotuksella saatua suojaa, jossa ympärillä olevien ihmisten immuniteetti suojelee myös niitä, joilla ei ole sairastamalla tai rokotuksella syntynyttä immuniteettia. Laumasuojassa vastustuskyvytön ei saa tautia koska läheiset eivät sitä heille tartuta. Tänä syksynä 2020 WHO muutti laumasuojan käsitteen koskemaan vain rokotuksella saatua laumasuojaa.

Yllä oleva sanan uudelleen määrittely on punavihreiden vanha taktiikka, josta jo George Orwell varoitti. Täsmälleen sama on tapahtunut ilmastovalehtelussa, jossa sanan ’ilmastonmuutos’ määritelmä on muutettu tarkoittamaan pelkästään ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Suomessa määritelmä on laissa asti. Ilmastofoorumi ry on tehnyt kansalaisaloitteen lain muuttamiseksi luonnontieteen mukaiseksi.

Vielä vuosi sitten maailman punavihreän eliitin Great Reset -hankkeesta puhuvat leimattiin salaliittoteoreetikoiksi. Nyt World Economic Forumin (WEF) ajamaa hanketta ei enää pahemmin peitellä. WEF:n nokkamies Klaus Schwab on julkaissut aiheeesta kirjankin. Suurimpia hulluuksia yritetään hieman salailla. Vuonna 2016 tanskalainen kansanedustaja Ida Auken kirjoitti dystopiansa julki, jonka otsikko kuuluu ”Tervetuloa vuoteen 2030. En omista mitään, minulla ei ole yksityisyyttä ja elämä ei ole koskaan ollut parempaa.” Aiemmin juttuun ei kiinnitetty huomiota, vaan se sivuutettiin hörhöilynä kunnes tänä vuonna siihen alettiin viitata siksi, että siinä sanottiin suoraan, millaista sekopäisyyttä on tulevaisuudessa tiedossa. Mitä WEF tällöin teki? Muutti tietysti jutun otsikon ja linkin. Vanha linkki ohjaa uudelle sivulle, jossa on melkein sama juttu eri otsikolla. Katso kuvat alla. Sama kirjoitus löytyy myös Forbesista.

Samaa historian uudelleenkirjoitusta on tehnyt myös kotoinen punavihreä propagandakoneemme. Yrittäkääpäs etsiä MOT-dokumenttia ’Jääkausihälytys’. Yle on piilottanut dokumentin, sillä se ei sovi Ylen nykyisin ajamaan punavihreään dystopiaunelmaan. Vain käsikirjoitus löytyy.

Yksi punavihreän eliitin masinoima liikehdintä oli BLM. Suuri osa kansasta uskoo edelleen, että George Floyd kuoli poliisin liiallisen voimankäytön seurauksena, vaikka kyse oli Fentanyyli-huumeen yliannostuksen aiheuttamasta sydänkohtauksesta. Koko tapaus on käyty kattavasti George Parryn kirjoituksessa läpi. Aiheesta on myös hyvin havainnollinen video, mutta sitä ei meinaa löytää mistään ja juutuubi on sen piilottanut. Video löytyy onneksi myös julkaisijan sivulta.

Tavallisen kansalaisen kannattaa ymmärtää, että salaliittoteoreetikoksi, hörhöksi, denialistiksi tai rokotevastaiseksi leimaaminen on punavihreän eliitin tietoista taktiikkaa, jolla pyritään marginalisoimaan kaikki hulluuden kriitikot ja välttämään kriitikoiden esittämistä argumenteista puhuminen. Mitään salaliittoja ei tarvita, vaan punavihreää ohjelmaa ajetaan täysin avoimesti ja julkisesti. Jos jostain syntyy kohu, niin sitten kyseessä olevaa kirjoitusta muutetaan, tarvittaessa historiaa uudelleen kirjoittaen kuten Ida Aukenin kirjoituksen kanssa tehtiin. Salaliittoja ei tarvita myöskään siksi, että valtamedia on täysin punavihreiden globalistien käsissä. Yksikään valtamedian toimittaja ei ole kysynyt THL:lta tai hallitukselta oleellisia kysymyksiä kokonaiskuolleisuudesta tai THL:n harjoittamasta tilastovääristelystä. Valitettavasti sama koskee pitkälle koulu– ja yliopistolaitosta ja sekä syyttäjä– ja oikeuslaitosta.

Ilmeisesti propagandistit huomasivat, että ilmastohumpasta ja -horinasta alkoi puhti hiipua kuten muistakin kuoleman kulteista kun tuomiopäivää ei tullutkaan. Tilalle otettiin koronahuijaus ja täytyy sanoa, että se on toiminut aiempia tehokkaammin. Näkymätön virus joka uhkaa omaa ja läheisten henkeä on paljon pelottavampi kuin 40 vuotta saarnattu ja aina siirtyvä ilmastotuomiopäivä. Edes ylipapitar Gretan manaukset eivät saaneet ilmastoa lämpenemään. Ilmastosi-seminaarista, jonka järjestelyissä olin mukana, ja jossa estradilla oli mm. neljä professoria, ei valtamedia pukahtanut paljon mitään, koska siellä olivat esillä ilmastovalheen (ihminen syyllinen, tietenkin) kriitikot.

Samassa seminaarissa oli esillä myös yksi punavihreiden vanhoista valheista, eli ’happamat sateet tappavat metsät’. Metsäntutkimuksen emeritusprofessori Kari Mielikäinen piti aiheesta mieleenpainuvan esitelmän. Kirjallisena juttu löytyy blogistani. Muista punavihervalheista mediassa pilkistää välillä massasukupuutto ja lajituho. Nyt on vain niin, että sukupuuttojen määrä vähenee. Paniikkia ja syyllisyyttä lietsotaan jatkuvasti, vain aihe vaihtuu.

Punavihreää agendaa on ajettu kymmeniä vuosia sitkeästi miehittämällä avainpaikat ohjelmaa ajavilla. Sama on tapahtunut lähes kaikissa läntisissä maissa ja nyt on menossa ohjelman toimeenpanon vaihe, kommunismin kukinta. Länteen loikannut Neuvostoliiton KGB:n työntekijä Juri Bezmenov varoitti länsimaita siitä mitä on tapahtumassa, jo vuonna 1983. Katso video siitä alla. Historian ironiaa on, että Neuvostoliitto kaatui jo kolmekymmentä vuotta sitten. Ideologia ei kuollut, se vain levisi länteen kuten virus. Eräs Suomeen muuttanut Neuvostoliitossa kasvanut ihminen kuvasikin tilannetta siten, että hän ei olisi ikinä voinut kuvitella, että Neuvostoliitto muuttaa Suomeen hänen peräänsä – eikö siitä pääse ikinä eroon!

https://www.bitchute.com/video/njPo2Z7FflmO/

Onneksi kaikki eivät usko meille syötettyä pajunköyttä. Suuri osa kansasta on jo tajunnut missä mennään ja heränneiden määrä lisääntyy jatkuvasti. Luottamus valtamediaan putoaa kuin kivi yhdessä levikkien kanssa. Vaihtoehtoisia vapaita medioita syntyy jatkuvasti lisää ja tietoa etsitään aktiivisesti somesta ja ihmisten blogeista. Minuakin on haastateltu tämän syksyn aikana useita kertoja: TV-esiintymiseni oli AlfaTV:n AlfaStudiossa, Vapauden Puolesta -striimi kesti lähes kolme tuntia – siitä on myös kolme lyhyttä katkelmaa. Yazkan striimi oli myös pitkä. MVLehden striimi oli hieman lyhyempi (oma osuuteni kohdasta 0:43.00 alkaen) ja lyhyt oli myös mielenosoituksessa Panu Huuhtasen kuvaama haastattelu. Oma osuuteni kohdasta 06:25 alkaen. Vuoden aikana taisin osallistua kuuteen eri mielenosoitukseen.

Minulta on kyselty jonkin verran, että mitä tavallinen kansalainen voi tehdä koronahuijauksen edessä. Olen sanonut, että kontaktoikaa kaikkia päättäjiä ja tuttavianne. Tämän linkin takaa löytyvää flaijeria voi myös tulostaa ja levittää. Saatatte menettää ystäviä puhuessanne totta. Joudutte valitsemaan. Nyt on se hetki, jolloin suu on avattava, varsinkin jos olette päättävällä paikalla. Voimme hieman lohduttautua sillä, ettei meillä ole sentään ulkonaliikkumiskieltoja kuten joissain maissa, joissa niiden rikkomisesta voidaan tuomita valtaviin sakkoihin. Skeptisiä mielipiteitä esittäviä lääkäreitä on pidätetty jopa Gestapo-malliin kotonaan.

Taudinaiheuttajia on liikkeellä jatkuvasti, erityisesti talviaikaan. Syökää D-vitamiinia. Syömällä purkista D-vitamiinia, voi tasoja kohottaa merkittävästi. Vuonna 2016 söin 10-20 mikrogrammaa päivässä, mutta se ei selvästikään riittänyt. Alla omat lukemani 12.11.2020 sen jälkeen kun nostin päivittäisen annoksen sataan mikrogrammaan elokuussa 2020. Verestä mitattuna suositeltu raja on 75 nmol/l, jonka nyt ylitän selvästi.

Image

USA:n vaalit ovat puhuttaneet pitkin vuotta. Oma käsitykseni on, että vaalivilppiä on harjoitettu hyvin laajalti. Se onkin sitten eri asia, johtavatko tutkimukset mihinkään. Project Veritas on kunnostautunut kiinnostavilla videoilla, joissa vilpin tekijöitä narautetaan.

Image

Pitikös niiden rokotteiden olla turvallisia? Ei siltä näytä. Kolmella prosentilla rokotteen saaneista vakavia oireita: Ei selviä päivittäisistä aktiviteeteista tai työstä, vaatii lääkärin tai muun terveydenhuollon henkilön apua kertoo USA:n CDC:n raportti.

Image

Tulin syksyn mittaan ehdottaneeni parin muun perussuomalaisen kanssa hieman erikoisempaa ideaa. Ehdotimme puolivakavissamme kotikuntaamme Lohjalle pienydinvoimalaa Tytyrin kaivokseen:

Image

Noin kokonaisuutena vuotta jälkikäteen tarkastellen voi huomata, että se on mennyt pääasiassa koronahulluutta vastaan taistellessa, mikä on ymmärrettävää. Tänä vuonna on tämä hullutus pinnalla. Mitähän ensi vuodeksi on odotettavissa? Ehkä Suomenkin vaalit peukaloidaan? Tässä videossa kuvataan hyvin, miksi en kannata sähköistä äänestystä. Vaaleihin liittyen minulla on starttaamassa pieni projekti tammikuussa 2021. Vihreiden teemat vaaleihin ovat jo tiedossa:

Image

Tai tuleeko vuonna 2021 Suomeenkin eristysleirejä Australian malliin?

Kaikesta tapahtuneesta huolimatta toivotan blogini lukijoille parempaa Uutta Vuotta!

Vieraskirjoitus: Kansankapitalismin eteneminen sosialistihallituksen paineessa

Kirjoitin melko tarkkaan kaksi vuotta sitten vieraskirjoituksen Ossin blogiin kansankapitalismista.

Asiat ovat menneet yksityissijoittamisen osalta periaatteessa hyvään suuntaan, vaikka tällä hetkellä maata johtaa sosialistihallitus. Suvi Tuppurainen kirjoittaa Kauppalehden mielipidekirjoituksessa, että suoraan osakkeita omistavia suomalaisia on yli 887 000. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/osakesaastotilit-auttavat-suomalaisia-vaurastumaan-kansankapitalismi-vaatii-kuitenkin-syvempaa-muutosta/eb63c734-2a8f-4fbc-a3fd-cfd2a3b0e8b8

2020 alussa voimaan astunut edellisen hallituksen lanseeraama osakesäästötili on varmaankin edesauttanut tätä, vaikka tilin toteutuksesta ja hyödystä voidaan olla montaa mieltä. Itse näen suurempana syynä sosiaalisessa mediassa käytävän keskustelun ja sitä kautta myönteisen asenteen leviämisen yksityissijoittamista kohtaan etenkin nuoremmassa väessä. Tai sitten porukalle on hiipinyt karmaisevasti tietoisuuteen, että parempi alkaa säästämään vanhuuden varalle äkkiä, koska räjähdysmäisesti velkaantuvan valtion tarjoama eläke valuu yhä kauemmaksi horisonttiin.

Toivoa sopii ettei nykyhallitus ennätä ryvettämään hyvin alkanutta yksityissijoittamiskehitystä. Pääomaverotuksen kiristäminen olisi myrkkyä orastavalle sijoitusvarallisuuden kerryttämiselle Suomessa. Ainakin jos korotukset osuisivat taas meihin rahvaisiin eikä esim. verovapaudesta nauttiviin ”yleishyödyllisiin” etujärjestöihin ja säätiöihin. Sijoittaminen muuttuu vähemmän houkuttelevammaksi, jos ennestään korkeat verot nousevat lisää. Toinen vaaranpaikka on ansiotulojen verotuksen kiristyminen ja välttämättömien kulutustavaroiden kuten ruuan, asumisen ja polttoaineen hintojen nousu kulutusverojen kiristymisen myötä. Mitä vähemmän palkasta jää käteen välttämättömien menojen jälkeen, sitä vähemmän yksityissijoittaja voi laittaa uutta rahaa markkinoille töihin tuottamaan verotettavaa pääomatuloa.

En ole aktivoinut osakesäästötiliä, koska veroporkkana on lopulta niin pitkän ajan päässä verrattuna normaaliin arvo-osuustiliin, jossa veroseuraamus tulee heti. Sijoitan lisäksi osan varallisuudesta ulkomaisiin osakkeisiin, joita ei kannata ostaa osakesäästötilille, koska verohyöty ei toteudu ulkomaisten osinkojen kohdalla enkä jaksa/osaa veivata osakkeita edes takaisin myyntivoittoa tehden. Helsingin pörssissä on listattuna pari ”ansaa” osakesäästötilin osinkomyllyn kannalta: Telia ja SSAB. Nämä ovat kotipaikaltaan ruotsalaisia ja osingoista jää hyöty saamatta osakesäästötilin sisällä. Noin yleensä ulkomaisten osakkeiden omistamisessa osinkotulot tulevat muualta Suomeen ja verottajakin saa osansa, eräänlaista ”vientituloa” siis.

Perinteisen arvo-osuustilin kautta voi tehdä kätevämmin laillista verosuunnittelua, eli hyödyntää tappioita verotuksessa ja tätä kautta pienentää verovuotena maksettavia pääomaveroja. Käytännössä veroja ei pääse pakoon ellei tee vuodesta toiseen tappiota, mutta niitä voi siirtää myöhemmin maksettavaksi esim. sellaisen hallinnon aikakauteen, jolloin yhteisten verorahojen käyttö toissijaisiin kohteisiin on vähäisempää. Lompakolla äänestäminen on ihan mukava bonusominaisuus. Osakesäästötilin eräänlaisena sopimuskumppanina on valtio. Tämä on arveluttavaa, koska tilin hyöty tulee laskelmissa vasta todella pitkän ajan päästä. Monet sosialistihallitukset ennättävät tehdä tällä välillä ”uudistuksiaan”, ja osakesäästötilin ehtojen muuttamisen houkutus voi käydä näissä liian suureksi.

Vaikka yksityissijoittamisen asiat ovat kehittyneet, on yhteiskunnassa edelleen havaittavissa samaa työntekijät vs. omistajat asetelmaa, josta kirjoitin pari vuotta sitten. Jopa pääministeri on alkanut syyttelemään yrityksiä yhteiskuntavastuun puuttumisesta, kun nämä ovat tehneet ikäviä toimenpiteitä turvatakseen kilpailukykyään globaaleilla markkinoilla koronakriisin jyllätessä taustalla. Tilanne saattaa parantua pienin askelin, kun kansankapitalismi etenee. Kun on enemmän porukkaa omistajana ja samalla työntekijänä, lisääntyy ymmärrys talousasioista. Osakkeita omistavien suomalaisten kappalemäärän lisäämisen ohessa pitäisi myös huomioida osakepotin euromääräisen arvon kasvattaminen per omistaja. Tähän ei ole hokkuspokkuskeinoja, mutta ennakoitava ja kohtuullisella tasolla oleva verotus auttaisi asiaan. Tämä taas tarkoittaa, että valtion pitäisi pystyä priorisoimaan rahankäyttöään. Suomalainen veronmaksaja ei voi ratkaista kaikkia maailman ongelmia, mutta se voidaan kyllä verottaa hengiltä.

Osakesäästötili tuli vuoden 2020 alussa juuri ennen koronakriisiä. Tammikuussa aloittanut on saanut heti kovan koulun, kun talouksia suljettiin paniikin edetessä. Toivottavasti mahdollisimman moni on pitänyt päänsä kylmänä ja ehkä jopa tehnyt edullisia hankintoja. Tulevaisuutta ei voi tietää varmasti, mutta todennäköisesti osakesijoitukset ovat edelleen numero 1 pitkän aikavälin sijoituksina. Yksityissijoittaja kantaa oman vaurastumisen ohessa myös yhteiskuntavastuuta. Suomalainen omistajuus hidastaa yhtiöiden valumista ulkomaiseen komentoon. Valtio tai sen sijoitusyhtiö Solidium ei voi, eikä sen pidä tehdä tätä yksin. Tosin voihan valtio periaatteessa omistaa vaikka kaikki paperitehtaat ja muut tuotantovälineet. Tällaista mallia kokeiltiin aikanaan itänaapurissa ja tuloksen tiedämme.

Oma sijoitustoimintani on pysynyt ennallaan. Sijoitan osan palkastani osakemarkkinoille suomalaisiin ja ulkomaisiin osakkeisiin sekä ajoittain passiivisiin indeksirahastoihin. Omistusten kasvaessa, myös osinkotulot kasvavat. Nämä rahat ovat ohjautuneet täysimääräisesti takaisin osakemarkkinoille. Joskus tulee se päivä, että rahat ohjautuvat täysimääräisesti kulutukseen. Toivottavasti tämä tapahtuu järkevän ja kohtuullisen veroasteen Suomessa eikä maastapoistumisverotettuna pakolaisena ulkomailla ihmettelemässä, että miten tässä näin kävi.

Antero T (twitter: @realPseudonyymi)


Sain jälleen yo. hyvän jutun julkaistavaksi tuttavaltani. Olen itse kirjoittanut useita juttuja eläkkeistä, joiden rahoittamisessa sijoitustoiminnalla on aivan oleellinen rooli. Eläkejärjestelmässä olisi paljon korjattavaa. Itselläni on myös merkittävä sijoitussalkku. (OT)

Talous nousuun – Jokaiselle työntekijälle 10 % palkankorotus ja työnantajalle 40 % alennus eläkemaksuihin!

Miten otsikon mukainen muutos olisi mahdollinen? Korjaamalla nykyisen surkean eläkejärjestelmän viat. Mutta ensin vähän taustaa.

Olen kirjoittanut tähän blogiini useita kirjoituksia eläkkeistä:

Kuinka eläkejärjestelmä hukkaa yhdeksän (9) miljardia euroa joka vuosi: https://ossitiihonen.com/2018/12/05/elakejarjestelmamme-hukkaa-9-miljardia-euroa-joka-vuosi/

Millainen olisi parempi eläkejärjestelmä? https://ossitiihonen.com/2019/02/17/parempi-elakejarjestelma/

Mitä tänä keväänä 2020 olisi voitu tehdä koronakriisin runtelemien yritysten avustamiseksi: https://ossitiihonen.com/2020/03/21/tyel-maksujen-1-3-2020-valiton-palautus-yrityksille-elakeuudistus-voi-pelastaa-talouden/

Miksi yrittäjät eivät pidä YEL-eläkkeistä? https://ossitiihonen.com/2018/11/15/elakeyhtio-elon-tj-satu-huber-moittii-asiakkaitaan-helsingin-sanomissa/

Eläkkeesi voisi olla kuusinkertainen, jos eläkemaksusi olisi sijoitettu hyvin: https://ossitiihonen.com/2018/11/21/elakkeesi-voisi-olla-kuusinkertainen-ja-lapsesi-saisivat-ison-perinnon/

Jos eläkejärjestelmä korjattaisiin ’parempi eläkejärjestelmä’ -kirjoituksessa ehdottamallani mallilla, jossa rahastoissa olevat 200 miljardia tuottavat osakemarkkinoiden keskituoton ja kulut ovat järkevällä tasolla, voitaisiin järjestelmää muuttaa siten, että pakollisia eläkemaksuja alennettaisiin viidennekseen nykyisestä 25% => 5%. Erotus 20%-yksikköä voitaisiin jakaa puoliksi työntekijöiden ja työnantajien kesken siten, että jokainen työntekijä saisi 10 prosentin palkankorotuksen ja työnantajien maksamaa 25% eläkemaksua pudotettaisiin 15 prosenttiin, jolloin eläkemaksujen alennus olisi 40%.

Jäljelle jäävällä 5% pakollisella eläkemaksulla katettaisiin kaikille kohtuullinen uusi kansaneläke. Työntekijä voisi ottaa palkankorotuksensa heti käteen, jolloin siitä maksettaisiin normaalit palkkaverot tai sijoittaa sen yksityiseen eläkevakuutukseen, jolloin sijoitukselle voisi antaa verovähennysoikeuden.

Tällä hetkellä rahastoissa olevat noin 200 miljardia euroa antavat eläkevakuutusyhtiöille suuren vallan ja vaikutuksen. Eläkkeensaaja on vakuutusyhtiöiden ja poliitikkojen armoilla, eikä edes rahastojen pääoman säilymisestä ole mitään takeita. Punavihreiden poliitikkojen suunnalta on jo esitetty, että rahastojen varoja pitäisi käyttää ’tulevaisuusinvestointeihin’, ts. että rahat tuhlattaisiin poliitikkojen haluamiin kohteisiin. Kunkin omat eläkevarat olisi parempi antaa ihmisten itsensä haltuun kansaneläkettä lukuun ottamatta. Rahastoja olisi em. syystä järkevää myös purkaa. Pahimmat nykyjärjestelmää vaivaavat ongelmat ovat rahastojen surkea tuotto ja korkeat kulut. Niiden korjaaminen ei vaadi edes koko järjestelmän muutosta. Mikäli ehdottamani muutokset toteutettaisiin edes osin, voitaisiin myös nykyjärjestelmän mukaisia eläkkeitä korottaa esimerkiksi ns. taitetun indeksin aiheuttaman eläkeleikkauksen verran.

Olen aiemmin ehdottanut rahastojen purkamista porrastetusti esimerkiksi kymmenen vuoden aikana. Nykyisessä tilanteessa on valitettavasti niin, ettei korkosijoituksille saada käytännössä minkäänlaista tuottoa. Teinkin pienen ao. laskelman siitä lähtökohdasta, että allokaation (sijoitusten jakautuminen eri lajeihin) muutos tehtäisiin kertarysäyksellä. Korkosijoitukset myytäisiin ja varat sijoitettaisiin hajautetusti maailmanlaajuisesti pörssi-indekseihin. Ehdotin tätä viime keväänä kun koronakriisi pudotti tilapäisesti osakkeiden hintoja noin kolmanneksen. Toivottavasti eläkeyhtiöt tekivät noin, mitä tosin epäilen, sillä laki rajoittaa osin eläkeyhtiöiden sijoitustoimintaa huonosti tuottaviin korkosijoituksiin.

Uusi kansaneläke

Yllä oleva laskelma on yksi skenaario, miten muutos voitaisiin tehdä ja mitä siitä todennäköisesti seuraisi. Rahaluvut ovat miljardeja euroja. Rahastojen tuotto on laskettu 9% vuotuisella tuotolla. US pörssi-indeksi on tuottanut viimeiset sata vuotta noin 10% vuosittain. Laskelmassa ei ole otettu huomioon rahan arvon muutosta. Laskelmassa lähdetään siitä, että allokaatio muutetaan ensin ja sitten parempien tuottojen lisäksi rahastoja puretaan. Uutta pääomaa laitetaan sisään pakollisen 5% eläkemaksun verran. Tällä hetkellä eläkemaksuina kerätään 25% palkkasummasta, noin 25 mrd euroa. Palkkasummana on käytetty nykyistä noin 100 miljardin euron kokonaispalkkasummaa. Eläkkeiden maksuun käytettäisiin ensimmäiset kuusi vuotta saman verran varoja kuin mitä tällä hetkellä maksetaan ja tämän jälkeen nykyjärjestelmän maksamat eläkkeet alkavat pienentyä kunnes ne noin 20 vuoden kuluessa saavuttavat tasapainotilan, jossa kansaneläkkeet rahoittuvat jäljelle jäävien noin sadan miljardin euron rahastojen tuoton ja vuotuisen 5% lisäpanostuksen avulla. Nykyisten ja jo luvattujen eläkkeiden tasoon ei nähdäkseni tarvitse yo. mallilla koskea. Ihmisen eläkkeelläoloikä on keskimäärin 15 vuotta. ’Uuden kansaneläkkeen’ maksuun käytettävä summa voi pienentyä saajien vähetessä. Muutoksen ideana on, että nykyisellä järjestelmällä jatketaan niin pitkään kuin siitä rahansa saavia on, eli käytännössä jopa 60 vuotta ja uuteen järjestelmään siirrytään liukuvasti. Esimerkki: 25-vuotias on kerennyt kerryttää hieman eläkettä. Se maksetaan hänelle nykyjärjestelmän mukaan, mutta muutoksen jälkeen uuden järjestelmän mukaisesti.

Yo. mallia miettiessä kannattaa siis huomata, että heti ensimmäisestä vuodesta alkaen ihmisille alkaa kertyä omassa hallinnassa olevia vapaaehtoisia eläkkeitä ’uuden kansaneläkkeen’ lisäksi. Viiden prosentin pakollinen eläkevakuutusmaksutaso on käytössä Sveitsissä. Suomen nykyinen 25% taso on viisinkertainen tarvittavaan.

Yllä oleva muutos, jossa nykyisestä surkeasta järjestelmästä siirryttäisiin paremmin tuottavaan järjestelmään, tarkoittaisi samalla 20 miljardin euron vuotuista tulonsiirtoa kansalaisille. Tällä hetkellä rahastoihin menevä vastaava summa on ikään kuin lisäverotusta, jolla ei rahoiteta todellisuudessa eläkkeitä. Mikäli järjestelmää muutettaisiin ehdottamallani tavalla, sillä olisi valtavat vaikutukset talouteen. Ihmisten käytettävissä olevat varat kulutukseen, investointeihin ja sijoituksiin lisääntyisivät 20 mrd euroa vuodessa. Kasvanut palkka ja suurempi omassa hallinnassa oleva eläkerahoitus kannustaisi huomattavasti työntekoon. Voi vain arvailla miten paljon yritysten kannattavuuden suuri lisääntyminen nostaisi työllisyysastetta.

Olen pallotellut yllä olevia ajatuksia joidenkin tuttavieni kanssa. Tähän mennessä ehdottamastani järjestelmämuutoksesta ei ole löydetty oleellisia virheitä. Otan mielelläni kommentteja vastaan asiasta eri kanaviin, eli esim. Twitter, FB, sähköposti ja tämä blogi.