fbpx

Valtuustoaloite koronarokotusten keskeyttämiseksi Lohjalla

Suomen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean koronarokotehaittojen rekisteriin oli 24.8.2021 mennessä kirjattu noin 13532 haittailmoitusta koronarokotteista. Näistä noin 10200, eli 75% on käsittelemättä ja käsittelemättömien määrä kasvaa jatkuvasti. Käsitellyistä 3332 ilmoituksesta 1153 on Fimean sivuston mukaan ei-vakavia ja 2179 on vakavia ilmoituksia sisältäen 110 ilmoitusta kuolemasta. (1) Fimea ei selvästikään tee tehtäväänsä, sillä koronarokotuksia ei ole vielä keskeytetty.

Koronavirukseen liittyviä kuolemia ei ole ole THL:n tilastojen mukaan tapahtunut yhtäkään alle 30-vuotiaille. (2) Tauti ei siis ole vaarallinen lapsille tai nuorille. Silti täällä Lohjallakin rokotukset ovat alkaneet jo 12-15 -vuotiaille.

Nyt käytettävissä koronarokotuksissa ei ole kyse perinteisistä rokotteista, joissa on heikennettyä tai tapettua virusta, vaan geeniteknologisesta tuotteesta, jonka pitkäaikaisvaikutuksia ei tiedetä. Normaalia yli kymmenen vuoden kehitystyötä pitkäaikaisseurantoineen ei ole tehty. Näiden uudentyyppisten geeniteknologisten injektioiden kanssa otetaan valtava riski.

Maailman johtavat alan asiantuntijat, mm. lääketieteen nobelisti Luc Montagnier (3), mRNA-tekniikan kehittäjä Robert Malone (4) ja GAVI:ssa työskennellyt Geerd Vanden Bossche (5) ja kymmenet muut maailman johtavat tieteilijät (6) varoittavat näistä ehdollisella luvalla markkinoitavista injektioista. Tarvitsemme aikalisän.

Ehdotan, että Lohjan kaupunginhallitus kutsutaan välittömästi hätäkokoukseen, jossa päätetään koronarokotusten keskeyttämisestä vuodeksi kaikessa Lohjan terveydenhuollossa.

Vuoden päästä olemme näiden ns. rokotteiden turvallisuudesta paremmin perillä.

Kyse on myös Lohjan kaupungin henkilöstön suojelemisesta oikeusprosesseilta. Maailmalla on käynnistymässä lukuisia oikeudenkäyntejä koronarokotuksista päättäneitä, niissä edesauttaneita ja itse rokottajia kohtaan. Oikeudenkäyntien todennäköisimpinä kanteiden nimikkeinä tulevat olemaan kuolemantuottamukset.

Yhdenkään lohjalaisen ei pidä kuolla näihin kokeellisiin injektioihin.

Ossi Tiihonen
kaupunginvaltuutettu

Viitteet:

  1. https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset/kooste-koronarokotteiden-haittavaikutusilmoituksista
  2. https://experience.arcgis.com/experience/d40b2aaf08be4b9c8ec38de30b714f26
  3. https://www.bitchute.com/video/vET2E4xW6Gmp/
  4. https://rapsodia.fi/mrna-rokotteen-keksijan-varoitus-piikkiproteiinista-2/
  5. https://mcusercontent.com/92561d6dedb66a43fe9a6548f/files/bead7203-0798-4ac8-abe2-076208015556/Public_health_emergency_of_international_concert_Geert_Vanden_Bossche.01.pdf
  6. https://doctors4covidethics.medium.com/urgent-open-letter-from-doctors-and-scientists-to-the-european-medicines-agency-regarding-covid-19-f6e17c311595

Olen tehnyt yllä olevan valtuustoaloitteen tänään keskiviikkona 25.8.2021 Lohjan kaupunginvaltuuston kokouksessa. Vastaavia valtuustoaloitteita voi tehdä kuka tahansa valtuutettu missä tahansa kunnassa. Myös tavallinen kuntalainen voi tehdä kuntalaisaloitteen ja tähän on olemassa myös sähköinen palvelu.

KORRUPTIOPANDEMIA

Sain alla olevan vieraskirjoituksen tuttavaltani. Hänellä on korkein mahdollinen alan koulutus ja yli 30 vuoden kokemus lääketeollisuudessa työskentelemisestä ja lääketieteellisestä tutkimustyöstä. Nykyisessä sensuurin ja totalitarismin ajassa hän haluaa pysyä anonyyminä. (OT)


Väitetään, että maailmassa on ollut jo noin puolentoista vuoden ajan käynnissä poikkeuksellisen vaarallisen SARS-CoV-2 -viruksen aiheuttama pandemia, jonka alkaessa ennustettiin viruksen leviävän nopeasti, tartuttavan valtaosan ihmisistä, ja tappavan noin 3.4% infektoiduista.1 Näiden ennusteiden seurauksena WHO julisti pandemian 11.3.2020. Ennusteet osoittautuivat kuitenkin varsin pian vääriksi. WHO julkaisi jo ennen koronarokotusten aloittamista 14.10.2020 raportin, jossa todetaan, että SARS-CoV-2 infektoiduista kuolee ainoastaan 0.27%.1 Valtaosa kuolleista on hauraita monisairaita vanhuksia, ja alle 70-vuotiaista infektoiduista kuolee ainoastaan 0.05%. Tutkimus siis osoitti, että mitään yleisvaarallista SARS-CoV-2 pandemiaa ei ole, eikä ole missään vaiheessa ollut.

Uusien tautitapausten määrän hillitsemiseksi useissa maissa, myös Suomessa, reagoitiin kuviteltuun pandemiaan erilaisilla yhteiskunnan rajoitustoimilla sekä kehottamalla ihmisiä käyttämään kasvomaskeja. Tämä siitä huolimatta että ei ollut, eikä ole edelleenkään olemassa mitään näyttöä siitä, että näillä toimilla voitaisiin estää virusinfektioiden leviämistä.2,3 Myös WHO totesi pandemian alussa voimakkain sanankääntein, että mitään yhteiskunnan rajoitustoimia ei tulisi tehdä, ja ainoastaan oireellisten tulisi käyttää kasvomaskeja. WHO:n virallisissa suosituksissakin todetaan, että esim. mitään testauksia liikkumiseen oikeuttamiseksi, altistuneiden jäljityksiä tai karanteeneja, tai rajojen sulkemisia ei tulisi tehdä koskaan missään olosuhteissa.4

Oulun Yliopistollisen Sairaalan Infektiontorjunnan ylilääkäri Teija Puhto piti Pohjolan Lääkäripäivillä 22.2.2021 luennon otsikolla “Koronasta kansantajuisesti”.5 Hän totesi SARS-CoV-2 viruksen aiheuttavan samanlaisia oireita kuin useat muut vuosikymmeniä kiertäneet flunssavirukset, ja että oireiden perusteella on mahdotonta sanoa, mikä viruksista on oireiden aiheuttaja. Viruksen tai bakteerin aiheuttama keuhkokuume oli hoivakotien asukkaiden yleisin kuolinsyy jo ennen koronaa, ja vuonna 2020 hengitystieinfektioiden yhteismäärä oli samaa luokkaa kuin ennen koronaa.

THL:n mukaan Suomessa koronaan kuolleiksi merkittyjen keski-ikä on yli 80 vuotta, ja kuolleista noin 96% on hauraita monisairaita vanhuksia. Heillä korona ei ole pääasiallinen kuolinsyy, ja mikä tahansa muukin hengitystieinfektio olisi voinut aiheuttaa kuoleman. Suomessa on THL:n mukaan todettu tähän mennessä noin 1000 “koronaan liittyvää kuolemaa”, joista koronan aiheuttamia kuolemia on tämän mukaan ainoastaan 40. Suomessakaan ei siis ole missään vaiheessa ollut yleisvaarallista SARS-CoV-2 epidemiaa, vaan virus on aiheuttanut monien muiden hengitystievirusten tavoin valtaosalle sairastuneita verrattain harmitonta tavallista flunssaa.

Lisäksi on huomioitava, että SARS-CoV-2 infektiot diagnosoidaan lähes kaikkialla maailmassa PCR-testillä, jonka maailman johtavat asiantuntijat ovat todenneet olevan useista testiin liittyvistä epäkohdista johtuen täysin sopimaton kyseiseen tarkoitukseen.6,7 Positiivisia testituloksia antavat pääasiassa oireettomat, täysin terveet henkilöt joilla ei ole mitään virusinfektiota, mikä aiheuttaa merkittävän tilastovääristymän diagnoosien määrässä.

On myös huomioitava, että maailmalla ja myös Suomessa merkittävä osa sairaalahoidossa olevien koronadiagnooseista on tehty ilman mitään testiä – pelkästään oireiden perusteella. Tilastojen mukaan näin on tehty Suomessa noin 50%:lle koronadiagnosoiduista tehohoitopotilaista.8 Tämä on tehty siitä huolimatta, että koronan diagnosointi ei siis ole mahdollista pelkkien oireiden perusteella, ja se johtaa vääjäämättä siihen, että valtaosa diagnooseista on vääriä. Tämä on erittäin mahdollinen selitys sille, miksi influenssa on salaperäisesti “kadonnut” myös Suomessa, eli käytäntö on mahdollistanut influenssa- ja muiden hengitystieinfektioiden diagnosoimisen koronaksi. Loogisena kannustimena tähän on saattanut toimia valtion sairaanhoitopiireille jakamien korona-avustusten määrän osittainen liittäminen koronapotilaiden toteutuneiden hoitovuorokausien määrään.9 Toisin sanoen, sairaanhoitopiirit saavat sitä enemmän rahaa valtiolta, mitä enemmän niissä hoidetaan koronapotilaita, kun taas esim. influenssapotilaiden hoitamisesta ei vastaavaa tukea saa.

Väärien diagnoosien perusteella on Suomessakin aiheutettu yhteiskunnalle valtavasti haittaa. Pääasiassa vääriä positiivisia antavien testien tekemiseen oikeasti terveille oireettomille, ja heille “altistuneiden” jäljityksiin on käytetty valtavasti rahaa ja terveydenhuollon voimavaroja. Näitä vääriä positiivisia ja heille altistuneita on sitten määrätty täysin turhaan karanteeniin.

Erilaisilla rajoitustoimilla on myös aiheutettu kansantaloudelle ja kansanterveydelle valtavasti haittaa, vaikka on olemassa vahva näyttö siitä, että näillä toimilla sen paremmin kuin kasvomaskien käytölläkään ei ole onnistuttu missään ehkäisemään virusinfektioiden leviämistä. Esimerkiksi Ruotsi, jossa ei ollut maskisuosituksia tai yhteiskunnan rajoitustoimia, on pärjännyt koronan kanssa paremmin kuin valtaosa järeitä rajoitustoimia ja maskipakkoa suosineista maista, kuten Belgia, Englanti, Espanja, Italia, Ranska tai USA.10 Jos jotain niin rajoitukset ja maskien käyttö näyttävät ennemmin pahentaneen tilannetta.

Mitään SARS-CoV-2 pandemiaa ei siis ole olemassa, mutta siitä huolimatta koko maailmassa ollaan nyt rokottamassa koko väestöä rokotteilla, joita ei ole asianmukaisesti testattu, ja joilla ei sen vuoksi ole myyntilupaa vaan ainoastaan ehdollinen hätäkäyttölupa. Kaiken lisäksi nämä niinsanotut rokotteet eivät estä saamasta tartuntaa tai tartuttamasta muita.

Kaikkialla maailmassa terveysviranomaiset ja valtamedia pelottelevat ihmisiä luomalla valheellisen mielikuvan vaarallisesta pandemiasta ja sen taltuttamiseen tarvittavista rokotteista. Ivermektiinin11,12 tapaisten tehokkaiden lääkkeiden käyttöä ei ole hyväksytty ilmeisesti siksi, että hätäkäyttöluvan saaminen rokotteille edellyttää, että tehokkaita lääkkeitä ei saa olla olemassa. Valtamedian toiminta on looginen seuraus siitä, että koronarokotteisiin miljarditolkulla sijoittaneet tahot ovat saaneet hallintaansa myös suuren määrän merkittäviä mediayhtiöitä,13,14 joiden jakamiin uutisiin myös Suomen Mediapooli varauksetta nojaa.

Maailmassa on parhaillaan käynnissä sotatila, jossa kymmenet tuhannet lääkärit ja tutkijat, mukaan lukien useat nobelistit ja muut maailman johtavat tieteelliset asiantuntijat yrittävät epätoivoisesti tuoda totuuden julki. Tämä on kuitenkin tehty todella vaikeaksi, koska rokoteteollisuuden korruptoima valtamedia tekee kaikkensa sensuroidakseen heidän sanomansa. Syy tähän on selvä, koronahuijauksen takana olevat tietävät, että ilman järjestelmällistä sensurointia totuus paljastuu nopeasti.

“Truth does not mind being questioned, but a lie does not want to be challenged”

Terveysviranomaisten ja valtamedian toistamilla valheilla aivopesty kansalaisten enemmistö on saatu ottamaan innokkaasti koronarokotteen. Suomessakin rokotekisan voittajaksi selvisi järjestäytyneestä rikollisuudesta aiemmin surullisen kuuluisaksi tullut Pfizer, jonka vakiintuneisiin toimintatapoihin on aiempina vuosina kuulunut mm. lääkkeiden tehon liioittelu, lääkehaittojen salaaminen sekä lääkäreiden, terveysviranomaisten ja poliitikkojen lahjonta, joista se on toistuvasti tuomittu.15,16

Pääministeri Sanna Marin kirjoitti aiheesta vuonna 2009 kirjoituksen “Tampereen kaupunki Pfizerin lahjonnan kohde”,17 josta tässä muutamia otteita:

  • “Yhdysvaltalainen megaluokan lääkeyhtiö Pfizer tuomittiin 2,3 miljardin dollarin korvauksiin useista petoksista. Pfizerin todettiin syyllistyneen muun muassa terveydenalan päättäjien lahjontaan ja muihin markkinointia sekä myyntiä edistäviin petoksiin.”
  • “On käsittämätöntä, että lääkeyhtiöiden lahjuksista on tullut hyväksyttävä toimintatapa ja vakituinen käytäntö yhteiskunnassamme.”
  • “Toivon vakaasti, että Pfizerin tuomitseminen johtaa myös Suomen julkisella kentällä vakavaan ja kattavaan keskusteluun tällaisen toiminnan oikeellisuudesta.”

Vaikuttaa vahvasti siltä että koronapandemian sijasta maailmaa kiusaa parhaillaan korruptiopandemia, ja nyt olisi korkea aika vastata pääministeri Marinin vuosien takaiseen huutoon ja aloittaa vakava ja kattava keskustelu ja perusteellinen tutkinta rokoteteollisuuden harrastamasta korruptiosta Suomessa. Tutkinnan kohteena tulisi olla ainakin valtamediaa ohjaileva Mediapooli sekä kaikki terveys- ja lääketurvallisuudesta vastaavat viranomaistahot.

Kokonaan toinen juttu on vielä Pfizerin eri maiden kanssa tekemiin rokotehankintasopimuksiin sisällytetyt pykälät, joissa rokotteita hankkineet valtiot ovat vapauttaneet Pfizerin kokonaan kaikesta vastuusta, mikäli rokotuksesta aiheutuu rokotettaville vakavia terveyshaittoja tai kuolemia. Huomioitavaa on, että Pfizer toteaa sopimustekstissä yksiselitteisesti, että rokotteen turvallisuutta ei ole vielä ehditty tutkia asianmukaisella tavalla.18,19

Useiden valtioiden terveysviranomaiset, THL mukaan lukien, valehtelevat kuitenkin kirkkain silmin että rokotteet ovat tehokkaita ja turvallisia, tavoitteenaan saada kansalaiset kaikin mahdollisin keinoin ottamaan kokeellisen rokotteen. Rokotusintoa ryyditetään turhaksi tiedetyillä maskipakolla ja yhteiskunnan rajoitustoimilla, joiden ainoana tavoitteena on kiristää kansalaisia ottamaan rokote ehtona paluuseen normaaliin. Kansalaiset pyritään siis käytännössä pakkorokottamaan rokotteella, jonka valmistaja ei uskalla ottaa vastuuta rokotteensa turvallisuudesta, koska sitä ei ole tutkittu.

Suomessakin suunniteilla olevat koronapassit ovat järjettömyyden huipentuma. Suomessa on tehty vajaan puolentoista vuoden seurannan aikana kaikkiaan reilut 110.000 koronadiagnoosia, joista lähes kaikki ovat vääriä positiivisia. Vaikka kaikki nämä diagnoosit olisivat oikeitakin olisi todennäköisyys sille, että satunnainen rokottamaton levittäisi tietyllä hetkellä koronaa häviävän pieni, promillen murto-osien luokkaa. Koska rokote ei estä saamasta tartuntaa tai tartuttamasta muita, tartuttavat rokotetut virusta yhtälailla kuin rokottamattomatkin. Mikäli rokotus suojaisikin saamasta tartunnan ja tartuttamasta muita, rokotetut olisivat ilman koronapassiakin suojassa taudilta. Ainoa selitys koronapasseille on siis rokottamattomien pakottaminen rokotettavaksi.

Pfizerin ensimmäiset kliiniset tutkimukset ovat jo osoittaneet, että rokote on käytännössä tehoton. THL ja valtamedia kuitenkin hehkuttavat rokotteen 95% suhteellista tehoa, mutta kukaan ei kerro, että rokotteen käytännön elämän kannalta olennainen absoluuttinen teho ja vaikuttavuus on alle prosentin luokkaa.20 Tutkimuksessa rokottamattomankin todennäköisyys saada oireellinen koronadiagnoosi on alle yhden prosentin, joten todennäköisyys selvitä ilman koronadiagnoosia on ilman rokotettakin yli 99%. Maailmassa on todettu noin 18 kk seurannan aikana koronadiagnoosi noin 2.5%:lla väestöstä,10 joista iso osa oireettomilla, joten oireellisten diagnoosien määrä on ollut maailmalla 18 kk aikana samaa luokkaa kuin Pfizerin tutkimuksessa. Kun vielä tiedetään, että koronadiagnosoiduista vain reilut puoli prosenttia sairastuu taudin vakavaan muotoon,10 voidaan laskea että yhden vakavan koronadiagnoosin estämiseksi on rokotettava lähes 20.000 ihmistä.

Sen lisäksi että rokote on käytännössä tehoton, rokotehaittarekistereihin eri puolilla maailmaa on rekisteröity ennennäkemättömän paljon vakavia haittailmoituksia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa koronarokotteista on rekisteröity 8 kk aikana enemmän kuolemia kuin kaikista muista FDA:n hyväksymistä 70 rokotteesta yhteensä edellisen 30 vuoden aikana. Rekisteröityjen rokotehaittojen määrässä on syytä huomioida, että tutkimusten mukaan ainoastaan arviolta 1-10% rokotehaitoista päätyy rekisteröitäväksi, ja on vahvat syyt epäillä että korruptoituneet terveysviranomaiset tekevät kaikkensa vähätelläkseen ja peitelläkseen rokotehaittoja ja niiden yleisyyttä.

Valtava määrä maailman johtavia tieteellisiä asiantuntijoita tekee parhaillaan kaikkensa varoittaakseen rokotteen todennäköisesti aiheuttamista monista vakavista terveyshaitoista, 21,22 joita korruptoituneet valtamedia ja terveysviranomaiset pyrkivät kaikin mahdollisin keinoin sensuroimaan. Pfizerin ja Modernan rokotteissa elimistöön ruiskutetaan viruksen piikkiproteiinia tekevää RNA:ta. Rokotteiden ehkä suurin uhka on se, että piikkiproteiinin tiedetään olevan itsessään myrkyllinen. Se kertyy rokotetun verisuonten seinämään tavalla, joka johtaa mm. sydänlihastulehduksiin ja veren hyytymishäiriöihin. On myös erittäin vahvat tieteelliset perusteet epäillä piikkiproteiinin aiheuttavan useita muitakin vakavia pitkäaikaishaittoja, kuten hedelmättömyyttä, dementiaa ja syöpää.

Rokote myös tuhoaa luonnollista immuniteettia ja aiheuttaa niin sanotun ADE-efektin, jonka seurauksena rokotetut tulevat saamaan viruksen kohdatessaan tartunnan todennäköisemmin kuin rokottamattomat, ja sairastuvat myös todennäköisemmin taudin vakavaan muotoon.23,24 Massarokotukset rokotteella joka ei estä tartuntoja ja tartuttamasta muita altistavat myös vaarallisten virusmuunnosten syntymiselle rokotetuissa, kun virukset pyrkivät muuntumaan väistääkseen rokotuksen aiheuttamaa immuunireaktiota.25 Rokotetut saattavat siis toimia vaarallisten virusmuunnosten tehtaina ja levittäjinä.

Edellämainittuihin seikkoihin nojaten on edesvastuutonta vaatia ketään ottamaan rokote. Vielä edesvastuuttomampaa on tarkoituksella salata rokotettavilta tiedossa oleva merkittävä riski rokotteen aiheuttamille vakaville terveyshaitoille. Erityisen huolestuttavaa on meneillään oleva massiivinen kampanja yhä nuorempien lasten rokottamiseksi, jossa on myös useita merkittäviä laillisuusongelmia.26 Lapset eivät sairastu koronasta vakavasti, ja esim. Suomessa ei ole kuollut koronaan yksikään alle 30-vuotias. Näin ollen lasten altistamiselle rokotteiden aiheuttamille vakaville terveyshaitoille ei ole mitään perusteita.

Terveysviranomaisiin ja valtamediaan sokeasti luottavien korruptiodenialistien on aika herätä ja tunnustaa tosiasiat! Mitään yleisvaarallista pandemiaa ei ole olemassa, yhteiskunnan rajoitustoimille ja koronapasseille ei ole mitään perusteita, koronarokotteet ovat tehottomia, ja ne ovat jo aiheuttaneet ja tulevat aiheuttamaan valtavan määrän vakavia terveyshaittoja ja kuolemia. Läpeensä korruptoituneiden valtamedian ja terveysviranomaisten valheiden seurauksena maailma on suistumassa kovaa vauhtia täydelliseen totalitarismiin. Tosiasiat ymmärtäneet asiantuntijat sensuroidaan ja leimataan rokotevastaisiksi salaliittoteoreetikoiksi.

Kehotan kaikkia niitä, jotka väittävät tämän kirjoituksen sisältävän virheitä esittämään todisteet sille, että esimerkiksi seuraavat väitteet olisivat vääriä:

  1. Koronan diagnosointiin käytettävä PCR-testi ei sovellu diagnostiseen käyttöön, vaan valtaosa diagnooseista on vääriä, mikä vääristää merkittävästi todellista tautitilannetta.
  2. Lähes kaikki koronaan kuolleiksi väitetyistä ovat monisairaita vanhuksia, joilla korona ei ole pääasiallinen kuolinsyy, mikä vääristää merkittävästi koronakuolematilastoja.
  3. Koronaviruksen aiheuttama tauti on muille kuin monisairaille vanhuksille yhtä vähän vaarallinen kuin monien muiden hengitystievirusten aiheuttama tavallinen flunssa.
  4. Kliinisen tutkimuksen mukaan Pfizerin rokote on käytännössä tehoton, koska rokotteen ottamalla vähenee riski saada koronadiagnoosi alle yhden prosentin verran.
  5. Koronarokotteet eivät estä rokotettuja saamasta tartuntaa ja tartuttamasta muita.
  6. Maailmalla, ja myös Suomessa on rokotehaittarekistereihin ilmoitettu valtava määrä koronarokotteisiin liittyviä vakavia haittoja ja kuolemia.
  7. Koronarokotteiden pitkäaikaisia haittoja ei ole tutkittu, ja vaikutusmekanisminsa perusteella niiden voidaan olettaa aiheuttavan useita vakavia terveyshaittoja.
  8. Pfizer myöntää, että rokotteen haittoja ei tunneta, ja rokotteita haalineet valtiot ovat antaneet Pfizerille täydellisen vastuuvapauden rokotteen aiheuttamista terveyshaitoista.
  9. Lapsia ei saisi rokottaa, koska  rokottamisessa on useita laillisuusongelmia, ja koska lapset eivät sairastu koronasta vakavasti ja heille voi tulla rokotteesta vakavia haittoja.
  10. Maskien käytölle, yhteiskunnan rajoitustoimille sekä rokottamattomien syrjimiselle koronapasseilla ei ole mitään lääketieteellisiä perusteita.

Lopuksi totean vielä, että korruptiopaljastuksiin erikoistunut, mm. Volkswagenin päästöskandaalin paljastanut saksalainen lakimies Reiner Fuellmich on tutkinut koronapandemiaa jo reilun vuoden ajan. Haastateltuaan yli sataa maailman johtavaa tieteellistä asiantuntijaa Fuellmich on koonnut maailmanlaajuisen useista sadoista lakimiehistä koostuvan armeijan, joka on ilmoittanut koronahuijauksen olevan historian törkein rikos ihmisyyttä vastaan, ja että heillä on tästä kiistattomat todisteet.27 Fuellmichin lakimiesarmeija on laittanut vireille satoja rikosilmoituksia ympäri maailmaa, ja he valmistelevat parhaillaan toisen maailmansodan jälkeisen Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnin tapaista valtavaa kansainvälistä oikeusistuntoa, jossa tuhannet koronahuijauksessa mukana olevat, lahjojat ja lahjotut tullaan tuomitsemaan kovalla kädellä.

Esimakuna tulevasta myös Suomen hallituksesta ja johtavista viranhaltijoista on jo tehty Fuellmichin lakimiesarmeijan avustuksella parhaillaan käsittelyä odottava rikosilmoitus Haagin kansainväliseen rikostuomioistuimeen.28

Kaikkeen edellämainittuun viitaten vaadin Suomen hallitusta ryhtymään välittömästi seuraaviin purkutoimiin, joiden jälkeen yhteiskunta palaa “vanhaan normaaliin”, eli aikaan ennen kuviteltua koronapandemiaa:

  • Kaikkien koronatestien, jäljitysten, karanteenien ym lopettaminen
  • Kaikkien yhteiskunnan rajoitustoimien ja maskisuositusten lopettaminen
  • Kaikkien rokotusten keskeyttäminen ja lopettaminen

ON AIKA HERÄTÄ – JA TOIMIA!

Isänmaan, Suomen kansan ja totuuden puolesta medikalisaatiota, korruptiota ja totalitarismia vastaan!

Viitteet:

  1. John Ioannidis: Infection fatality rate Covid-19
  2. FIN Unmasked: Selvitys kasvosuojainten tehosta ja haitoista
  3. Center for Biosecurity: Disease mitigation measures
  4. WHO: Non-pharmaceutical Public Measures
  5. Teija Puhto: Koronasta kansantajuisesti
  6. Corman-Drosten review report
  7. Jaafar et al: Correlation between PCR and cell cultures
  8. Tehohoidossa olevien koronatartunnat  
  9. Valtioneuvoston asetus koronatuista (valtion koronatuista sh-piireille 4§)
  10. Worldometer: Coronavirus cases
  11. Pierre et al: Ivermectin in Covid-19 treatment
  12. Ivermectin in Mexico City
  13. Bill Gates Covid vaccines
  14. Bill Gates: Press in his pockets 
  15. Peter Götzsche: Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus
  16. Pfizer miljardikorvaukset
  17. Sanna Marin: Pfizerin lahjonta
  18. Pfizer vaccine contract news
  19. Pfizer Covid vaccine contract
  20. Olliaro et al: Covid vaccine efficacy ARR
  21. Robert Malone (mRNA-rokoteteknologian keksijä): Spike protein is very dangerous
  22. Covid-19 safety concerns to EMA
  23. Arvin et al: ADE of SARS-CoV-2
  24. Cardozo and Veazey: Covid-19 vaccines worsen clinical disease
  25. Geert Vanden Bossche: Mass vaccination consequences
  26. Lasten rokotuksissa oikeudellisia ongelmia
  27. Reiner Fuellmich interview      
  28. Tutkintapyyntö kansainväliselle rikostuomioistuimelle

Perussuomalaisten puheenjohtajakisa ja puoluekokous, analyysiä

Ilmoittauduin perussuomalaisten puheenjohtajakisaan hyvissä ajoin helmikuun 2021 lopulla. Pyrin muuttamaan puolueen linjaa kansakunnan kannalta erittäin tärkeässä koronakysymyksessä ja kiinnittämään huomion perustuslakikysymyksiin. Sanna Marinin hallitushan rikkoo perustuslakia vähän väliä, eikä perussuomalainen puolue ole käynnistänyt asiassa ministerivastuuprosessia, mikä ihmetyttää suurta joukkoa puolueen jäseniä.

Tiihosen linja’ käynnisti kampanjan puheenjohtajavaaleja varten heti kesäkuussa pidettyjen kuntavaalien jälkeen. Samalla linjalla kanssani olivat Teuvan PS puheenjohtaja ja kunnanvaltuutettu Eliisa Panttila ja Lahden kaupunginvaltuutettu Ville-Veikko Elomaa. Meitä kaikkia motivoi velvollisuudentunto – olemme erittäin huolissamme siitä mihin Suomi on menossa. Koronaepidemiaa hyväksi käyttäen maatamme ollaan viemässä kohti totalitarismia. Rokotepasseja ajetaan käyttöön kuin käärmettä pyssyn suuhun ja valtavan määrän haittoja aiheuttaneita koronarokotteita pyritään antamaan lapsillekin.

Puheenjohtajakisassa punavihreä valtamedia toimi odotetusti. Se antoi meille minimaalisesti näkyvyyttä ja usein jätti nimemme pois jutuistaan kokonaan. On ilmeisesti liian radikaalia tuoda esille median vääristynyttä toimintaa ja valheita, sekä osoittaa yhteiskunnan epäkohtia ja vaatia perustuslain noudattamista. Vähän ennen puheenjohtajavaalia Helsingin Sanomat (jutut 1 ja 2) yritti mustamaalata minua mm. nimittelemällä ja valehtelemalla. Yle teki tarkoitushakuisen kyselyn ja jätti sillä perusteella minut pois puheenjohtajahaastatteluista. Helsingin Sanomat on juristituttavani mukaan ylittänyt kunnianloukkauksen rajan ’character assasination’ -jutuillaan. Ylelle on lähetetty yhdestä vaalien jälkeisestä jutusta oikaisupyyntö. Helsingin Sanomien osalta mietitään vielä, edetäänkö Julkisen Sanan Neuvoston kautta, vai tehdäänkö asiasta rikosilmoitus.

Puolueen johdon ja työntekijöiden toiminnasta puheenjohtajakamppailussa voisi kirjoittaa pitkän analyysin, mutta tyydyn tässä yhteen esimerkkiin: Sain itse vasta heinäkuun lopulla tietää, että kaikille jäsenille lähetetty puoluekokouskutsu oli laiton ja olisi johtanut kaikkien puoluekokouksen päätösten laittomuuteen. Kutsussa oli lause, jossa sääntöjen ja lain vastaisesti asetettiin päivämääräraja ilmoittautumiselle.

Onneksi asiaan reagoitiin ripeästi ja kutsu lähetettiin uudelleen:

Puoluekokous

Oma puheenvuoroni puheenjohtajavaaliin löytyy tästä:

Puheessa mainitsemani euroerosuunnitelma on alla upotuksena, sekä ladattavissa tästä linkistä:
https://ossitiihonen.com/wp-content/uploads/2021/08/Suomen-euroerosuunnitelma.pdf

Suomen-euroerosuunnitelma


Tulokset puheenjohtajan vaalista olivat selkeät Riikka Purran voittaessa ensimmäisellä kierroksella. Oma äänimääräni oli odotusteni mukainen:


Eliisa Panttilan puheenvuoro 2. varapuheenjohtajan vaaliin löytyy tästä:

Tulokset 2. varapuheenjohtajan vaalista:
Peltokangas keräsi 649 ääntä, voittaen vaalin suoraan ensimmäisellä kierroksella. Tehtävään ehdolla olivat myös Arja Juvonen (259), Eliisa Panttila (62) Laura Korpinen (33) ja Kristiina Ilmarinen (12).

Ville-Veikko Elomaan puheenvuoro 3. varapuheenjohtajan vaaliin löytyy tästä:

Tulokset 3. varapuheenjohtajan vaalista:
Sebastian Tynkkynen keräsi kaikkiaan 494 ääntä, voittaen vaalin ensimmäisellä kierroksella. Ehdolla olivat myös Juho Eerola (144), Ville-Veikko Elomaa (91), Veikko Vallin (81), Silvia Koski (40), Mira Nieminen (26), Jeppe Isberg (25) ja Juhana Kelloniemi (16).

Kun tuloksia katsoo, niin Tiihosen linjan ehdokkaat olivat kaikissa vaaleissa kolmansina. Tuloksien voi katsoa lähettävän puoluejohdolle selvän viestin, että lääketieteelllistä syrjintää rokotepasseineen ja edes puolipakollisine rokotuksineen ei tule hyväksyä. Onneksi uusi puheenjohtaja Riikka Purra on useassa yhteydessä ilmaissut itsekin vastustavansa syrjintää ja Suomen kehittymistä totalitarismin suuntaan.

Huomiota ja parannettavaa

Ensimmäisen varapuheenjohtajan vaalissa samoilla linjoilla olleen Nico Giansantin, eli Levelin Junnun, ehdokkaaksi asettumisen epääminen vedoten vuoden 2020 jäsenmaksun maksamattomuuteen, oli väärin. Perussuomalaisten säännöissä ei ole estettä asettua ehdokkaaksi, vaan jäsenmaksun maksamattomuus estää vain äänestys- ja puheoikeuden. Puoluekokouksen alussa hyväksytyt kokouksen säännöt (joilla epääminen nyt tehtiin) eivät nähdäkseni voi mennä puolueen sääntöjen yli. Itse yritin tuoda asiaa esille useaan otteeseen ennen puoluekokousta ja myös sen aikana, mutta ilman menestystä. Nyt menettelytapavirhe johtaa mahdollisesti oikeudenkäyntiin ja on jo johtanut Giansantin hakemaan toisen puolueen jäsenyyttä. Asia hoidettiin kokonaisuudessaan huonosti ja siitä on puolueelle monenlaista haittaa.

Äänestysprosessi kokouksessa tapahtui sähköisellä järjestelmällä. En itse pidä alkuunkaan asiasta. Tavallinen puolueen jäsen ei sähköistä järjestelmää käytettäessä pysty tarkastamaan tulosta laskemalla lippuja tai edes prosessin oikeellisuutta. Sähköistä järjestelmää käytettäessä on luotettava järjestelmän valmistajaan ja operoijaan. Yksikin asiansa osaava järjestelmäasiantuntija voi muokata vaalien tuloksen haluamakseen.

Äänestettäessä puheenjohtajasta hylättyjä ääniä oli 87 kappaletta, joka on 6,7 % annetuista äänistä, jota on pidettävä aivan liian suurena lukuna. Vertailuksi voi mainita, että kesäkuussa 2021 pidetyissä kuntavaaleissa hylättyjä ääniä oli 0,5%, eli PS vaaleissa hylättyjä ääniä oli 13-kertaisesti verrattuna kuntavaaleihin. Saamani tiedon mukaan sama ongelma on toistunut useissa puoluekokouksissa. Itsekin ihmettelin ensimmäisellä kerralla äänestyskoneiden toimintaa. Vanhemmille ihmisille koneiden logiikka saattaa olla täysin vierasta. Vaalit on viisainta käydä jatkossa paperilapuilla hylkäyksien vähentämiseksi ja äänestysten läpinäkyvyyden ja luotettavuuden varmistamiseksi.

Kokouksen alussa ilmoittautuneiden määräksi kerrottiin noin 2100 henkilöä. Puheenjohtajavaalissä ääniä annettiin kuitenkin vain 1302 kappaletta. Mihin hävisi lähes 800 ääntä? Todennäköisin selitys on, että moni ennakkoilmoittautunut jäi tulematta paikalle. Ehkä koronapelosta? Asia olisi viisainta selvittää julkisesti.

Matti Putkonen kuulutti useaan otteeseen, että kuvia äänestysalueella ei ankaran rangaistuksen uhalla saa ottaa. Itselleni jäi epäselväksi, miksi. Valtiollisissa vaaleissakin oman äänestyslappunsa saa kuvata rangaistuksetta.

Minulta on kysytty, pidänkö äänestystä rehellisenä. Vastaan, etten voi ottaa kantaa asiaan, sillä joudun arvailemaan, eikä minulla ole, eikä voi sähköisen järjestelmän kyseessä ollessa ollakaan, tietoa asiasta.

Tämän lisäksi minulta on kysytty, aionko loikata johonkin toiseen puolueeseen koska minua ei valittu puheenjohtajaksi. Tähän vastaan, että en aio. En lähtenyt kisaan mukaan siksi, että tavoittelisin puheenjohtajan paikkaa tai valtaa sinänsä. Olimme mukana kisassa siksi, että pyrimme vaikuttamaan puolueen linjaan ja näin tapahtui jo ennen puheenjohtajavaalia sekä Riikka Purran, että Sakari Puiston asettuessa vastustamaan rokotepasseja ja syrjintää. Voimme Tiihosen linjan edustajina olla tyytyväisiä saavutukseen ja niin voivat olla äänestäjämmekin.

Kiitän kaikkia meitä äänestäneitä, meitä tukeneita ja hengessä mukana olleita. Osoitimme, että asioita voi muuttaa ja äänensä saa kuuluviin.