fbpx

Vieraskirjoitus: THL:n ilmoittamista tehohoidossa olevista vain puolella on testillä todennettu k-tartunta

Sain alla olevan kirjoituksen tuttavaltani. Julkaisen sen sellaisenaan. Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa. (OT)

—————-

KYS ylläpitää valtakunnallista COVID-19 tehohoidon tilannekuvaa. Raportti julkaistaan kuukausittain ja uusin raportti on julkaistu 3.3.2021. Myös THL:n ”Tilannekatsaus koronaviruksesta” -sivuilta viitataan tähän raporttiin.

Raportin sivulla 2 todetaan: ”Suomessa on 28.2.2021 mennessä kirjattujen tietojen mukaan hoidettu teho-osastoilla yhteensä 544 COVID-19-positiiviseksi varmistettua henkilöä”.

Raportin sivulla 4 todetaan: ”Tehohoitoa tarvitseva potilas ohjataan hoitoon erilleen muista potilaista, jos hänen kohdallaan epäillään taudinkuvan tai altistustiedon perusteella COVID-19-infektiota. Eristys voidaan purkaa ja henkilökunnan suojapukeutumisesta luopua, jos COVID-19-epäily osoittautuu aiheettomaksi. Tähän mennessä on alkanut yhteensä 1097 tehohoitojaksoa, joissa potilaalla on tulovaiheessa ollut tiedossa oleva COVID-19-infektio tai sen epäily.

Tämän mukaan tehohoitoon siis on menty 1097 kertaa, mutta testillä varmistettuja koronapositiivisia tapauksia näistä on ollut 544 kpl eli 49,6 %.

Tarkastellaan vastaavia lukuja aiemmasta raportista  20.1.2021:

Sivulla 2: ”Suomalaisilla teho-osastoilla viikkoina 11-2 (9.3.2020-17.1.2021) alkaneet hoitojaksot (yht. 956), joissa potilaalla on tulovaiheessa ollut tiedossa oleva COVID-19-infektio tai sen epäily.

Ja: ”Toistaiseksi kirjattujen tietojen perusteella tehohoitoa on 19.1.2021 mennessä tarvinnut 437 COVID-19-positiiviseksi varmistettua henkilöä

Tällöin epäily vs todennettu -suhde oli 45 % (437/956). Voisi kuvitella, että potilaalta on tuohon teholle siirtymiseen mennessä otettu vaikka kuinka monta koronatestiä. Alle puolelta tämä kuitenkin pystytään varmistamaan.

Vanhemmasta raportista löytyy myös kaavio, joka on uudemmasta raportista poistettu:

Tätä voidaan verrata THL:n ylläpitämään kaavioon (tummansininen tehohoito-viiva):

Voimme huomata, että tehohoidon kuvaaja täsmää, kts. esim viime kevään n. 80 piikki molemmista kuvista. KYS:n raportin kaaviossa on niputettu samaan ”epäilyt ja varmennetut” ja THL:n kaaviossa ”vuodeosastoilla ja tehohoidossa olevien COVID-19-tautiin sairastuneiden henkilöiden lukumäärä”, eli ei puhuta mitään epäillyistä ja varmennetuista. Aiemmin THL valehteli vuodeosastojen kaaviossa (https://ossitiihonen.com/2020/12/10/thl-vaarentaa-tilastoja-saadakseen-koronatilanteen-nayttamaan-pahemmalta/ ) ja nyt voimme todeta, että se tekee sen myös tehohoidon kaaviossa. Kuvatekstiä pitäisi vähintään muuttaa muotoon: ”vuodeosastoilla ja tehohoidossa olevien epäiltyjen COVID-19-tautiin sairastuneiden henkilöiden lukumäärä”. Tässä samassa herää kysymys, kuinka monelta vuodeosastoilla olevilta on varmistettu tartunta testillä. Tästä ei löydy raportoitua tietoa.

Koska tämä teksti käsittelee tehohoitoa, en malta olla ottamatta tähän Mikko Paunion uusimmasta blogitekstistä asiaan liittyvää huomiota:

Meillä tuntuu olevan tabu se, että nuorehkoja somaleja joutuu nyt teho-osastolle HUS:ssa ennätysmäärin. Musta ihonväri yhdistettynä peittävään pukeutumiseen johtaa helposti hyvin mataliin D-vitamiinitasoihin täällä meillä lähes arktisessa pohjolassa. Tästä ei ole saanut edes puhua. Onko se rasismia, että asiantuntijat antaisivat Suomessa neuvoja D-vitamiinilisän tärkeydestä tummempi-ihoisille? En ymmärrä, mutta en ymmärrä montaa muutakaan asiaa enää täällä Suomessa.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikkopaunio/korona-lapipolitisoinut-laaketieteen-rokotteen-teho-heti-julki-d-vitamiinin-ei/

Tähän ei lisättävää.

Nyt siis vaikuttaa siltä, että tehohoidossa on ”normaalien” tehohoidettavien lisäksi myös koronapotilaita (n. 50 % ilmoitetuista) ja vastaava määrä joitain muita nuha(?)potilaita. Koska influenssaa ei enää juurikaan testata, emme voi tietää ovatko nämä influenssapotilaita vai mikä heitä vaivaa.

Terveyskeskuksissa ei ole havaittavissa influenssa-aktiivisuutta. Covid-19 pandemiasta johtuen terveyskeskusten influenssakäyntimäärien seuranta ei ole toteutunut aiempien kausien tapaan.

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/influenssa/ajantasainen-influenssakatsaus

Emme voi tietää tepsivätkö massiiviset koronarajoitukset ja kuntavaalien siirrot tehohoidon kuormitukseen. Kesän tulo, auringonvalon lisääntyminen ja D-vitamiinin saannin kasvaminen tiputtanee kuormituksen joka tapauksessa kuten kävi viime kesänä, jolloin esim. maskeja ei käytetty. Hallitus voi taas todeta rajoitustoimien tepsineen ja saavat tästä varmaankin pienen kannatusboostin. Kysyä sopinee, että suljemmeko jatkossa joka talvi yhteiskunnan, kun nuhataudit leviävät?

Lähiviikkoina näemmä todennäköisesti tehohoitopotilaiden määrän kasvamisen. Osa on varmasti todennettuja koronapotilaita, mutta aika näyttää jatkuuko heikkenevä epäily vs todennettu -suhde, jos KYS:n raportti kokoaa jatkossakin tiedot rehellisesti. Ongelmana tässä voi olla, että valtakunnallisesti päivittäinen koronatietojen raportoija ja rajoitustoimien huutaja on sama taho eli THL. Voi syntyä kiusaus livauttaa kaavioihin muita kuin COVID-19 potilaita. Tällaista spekulaatiota syntyy, kun lukuja katsoo ja niihin ei ole saatu selityksiä, vaikka asiaa on pidetty esillä esim. twitterissä jo viime vuoden joulukuusta asti.

Antero T (twitter: @realPseudonyymi)


Ossi Tiihosen lisäys: THL on 8.3.2021 korjannut jo kerran valheellisen käyränsä, johon tuossa yllä viitataan. Korjaus johtunee siitä, että ko. väärennös on eduskunnan oikeusasiamiehellä tutkinnassa.

3 vastausta artikkeliin “Vieraskirjoitus: THL:n ilmoittamista tehohoidossa olevista vain puolella on testillä todennettu k-tartunta”

  1. Antero T kirjoitti jatkoa sähköpostissa tulleisiin kommentteihin:
    ——————-
    Kirjoitukseen tuli muutama palaute. Kommentoin niitä tässä koostettuna lyhyesti.

    ”Artikkelin kirjoittaja näyttää sekoittaneen tietyllä viikolla alkaneiden hoitojaksojen määrän tietyllä hetkellä hoidossa olevien määrään. Kun huomioi sen, että viime keväänä koronan takia teholle joutuneiden hoitojakso oli keskimäärin 14 päivää, voi ajatella tietyllä viikolla hoitoon tulleiden olleen todennäköisesti teholla vielä seuraavallakin viikolla. Siksi THL:n käyrä näyttää joltain osin osuvan KYS:n lukemiin, joissa ovat sekä varmistetut koronat että ne joiden todettiinkin olevan jotain muuta. Siinä näyttää kuitenkin olevan vain ”oikeat” tapaukset.”

    Palautteessa oli asetettu KYS:n raportin edellisen viikon puolitetut pylväät seuraavan viikon puolitettujen pylväiden päälle jne. ja saatu käyrä näyttäämän THL:n käyrän näköiseltä. Kirjoituksessahan alunperin esitettiin, että THL:n kaaviossa on n. puolet liikaa, joten on tietty loogista rakennella pylväät sopivasti puolittelemalla ja vyöryttämällä niitä päällekkäin yrityksessä saada THL:n kaaviota päteväksi.

    Viime kevään aikaisesta raportista selviää kuitenkin, että ”Päättyneiden tehohoitojaksojen keskimääräinen pituus on ollut 8,8 vrk. Hoitoajan mediaani on 6,8 vrk; kvartiiliväli on 3-13 vrk. Hoitojaksoista neljännes on siis ollut lyhyempiä kuin 3 vrk, puolet kestoltaan yli 6,8 vrk ja neljännes on kestänyt yli 13 vrk”.

    https://www.psshp.fi/documents/7796350/7841067/Tehohoidon+tilannekuva+-+Koordinoivan+toimiston+viikkoraportti+2020_05_06.pdf/a0cfda58-ed81-4ea1-95f4-67fd7dc931f0

    Ei voida siis olettaa, että merkittävä osa potilaista siirtyisi jatkuvasti seuraavan viikon tilastoihin. Varsinkaan ilman, että edellisen viikon potilaat / osa heistä olisivat vastaavasti jo pudonneet tilastoista pois aiemmin. Näitä on mennyt varmankin paljon “limittäin”. Toki teholla on ollut jokunen potilas monta viikkoa putkeen.

    Se miksi jutussa verrataan todennettuja koronapotilaita hoitojaksoihin, johtuu KYS:n raportista, koska siinä ei rarpotoida henkilömäärää niistä potilaista, joilla EI ollutkaan koronaa vaikka sitä aluksi epäiltiin. Henkilömäärä raportoidaan vain testillä todennetuista potilaista. On tietysti harmi, ettei KYS:n raportti tarkastele lukuja tuon enempää henkilöittäin, kun taas THL raportoi henkilönumeroita. Epäilen että THL ottaa vain luvut jostakin rekisteristä automaattisesti, mutta sinne ei päivity kunnolla/ollenkaan tieto siinä vaiheessa, kun potilas todetaankin ei-koronapotilaaksi. Tai ainakaan THL ei ole havaintojeni mukaan säädellyt edellisten viikkojen tietoja tehohoitokäyrässä. Sairaalahoidettavien käyrässähän se on tehnyt jo vaikka mitä eriskummallisia kikkailuja.

    Toisessa palautteessa todetaan, että:

    ”Tehohoitojakso” ja ”henkilö” eivät ole laisinkaan sama asia.
    Tämä käy ilmi raportistakin, jos sen jaksaa lukea, mitä Antero ja Ossi eivät selvästikään ole tehneet.
    Sen osalta siis päivittäkää luvut. Samalla kannattaa päivittää pois tuo loogisesti kestämätön ”jos ei tiedetä, niin silloinhan ei ole koronaa” väitekin. Oikeastaanhan sen korjauksen myötä romahtaa viimeistään koko kirjoituksen pointti, joten sama olisi poistaa koko roska.”

    Tähän pätee hoitojaksojen ja henkilömäärien osalta ylläoleva vastaus, mutta lisättäköön tuohon ”loogisesti kestämätön — niin silloinhan ei ole koronaa” heittoon suora lainaus KYS:n uusimmasta raportista:

    ”COVID-19-positiivisten potilaiden tehohoitojaksoja on koko epidemian ajalta 28.2.2021 mennessä kirjautunut 649. Tehohoitoa tarvitseva potilas ohjataan hoitoon erilleen muista potilaista, jos hänen kohdallaan epäillään taudinkuvan tai altistustiedon perusteella COVID-19-infektiota. Eristys voidaan purkaa ja henkilökunnan suojapukeutumisesta luopua, jos COVID-19-epäily osoittautuu aiheettomaksi. Tähän mennessä on alkanut yhteensä 1097 tehohoitojaksoa, joissa potilaalla on tulovaiheessa ollut tiedossa oleva COVID-19-infektio tai sen epäily”

    https://www.psshp.fi/documents/7796350/8536307/Tehohoidon+tilannekuva+-+Koordinoivan+toimiston+raportti+2021_03_03.pdf

    Enpä usko, että tuolla tavalla purkavat eristyksiä ja luopuvat suojapukeutumisesta, jos on vähänkään epäilyä, että olisi korona. Tehohoitopotilaita todennäköisesti testataan monta kertaa hoitojakson aikana ja todennäköisesti myös ennen teholle joutumista, jos ovat olleet tavallisella osastolla. Silti hoitojaksoistakin 448 on osoittautunut ei-korona hoidettaviksi.

    Näitä asioita on yritetty kysyä THL:ltä, mutta vastauksia ei ole saatu.

Kommentit on suljettu.