fbpx

Avoin kirje Lohjan terveyspalvelujen virkahenkilöille

Tämä avoin kirje on osoitettu seuraaville Lohjan kaupungin terveyspalvelujen hallinnosta päättäville virkahenkilöille:

Palvelualuejohtaja Tuula Suominen
Johtava ylilääkäri Jari Linden
Sosiaalipalvelupäällikkö Heli Ranta-Salonen
Kuntoutuksen esimies Petri Leppänen
Avosairaanhoidon ylilääkäri Tanja Nummila
Osastonhoitaja Johanna Grotell
Suun terveydenhuollon ylilääkäri Anna Ekdahl
Osastonhoitaja Laura Tahvanainen
Lisäksi tiedoksi potilasasiamiehelle.


Arvoisat Lohjan kaupungin terveyspalveluista vastaavat virkahenkilöt!

Olen saanut kaupunkilaisilta joukon viestejä, joista kahdesta kuvakaappaukset ovat alla. Kyseessä ovat eri henkilöt.




Yllä olevat viestit osoittavat, että Lohjan kaupungin terveyspalveluissa on joukko näyttöön perustuvan lääketieteen ja lakien, sekä etiikan vastaisia käytäntöjä liittyen maskeihin ja koronarokotuksiin, sekä vierailuihin.

Maskien käyttö virusepidemioiden ehkäisyissä on olematon. Asiaa on tutkittu jo noin sata vuotta. Jos maskeilla olisi joku oleellinen vaikutus, niin se olisi tänä aikana jo tullut esille. Asiaa on selvittänyt mm. Yhdysvaltain tartuntatautien ehkäisykeskus CDC metatutkimuksessaan:

Viite: https://wwwnc.cdc.gov/eid/article/26/5/19-0994_article

Yo. olevan metatutkimuksen lisäksi viime vuonna tehtiin mm. laaja tanskalainen tutkimus:

Viite: https://www.acpjournals.org/doi/10.7326/M20-6817

Yllä olevien lisäksi esimerkiksi emeritaprofessori Marjukka Mäkelä teki keväällä 2020 kirjallisuuskatsauksen tutkimuskirjallisuuteen, eikä näyttöä maskien hyödystä silloinkään löytynyt. Eikä tilanne ole siitä muuttunut.

Viite: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162266/STM_2020_21_R.pdf?sequence=4&isAllowed=y

Tänä vuonna 2021 tehdyt julkaisut eivät ole muuttaneet tilannetta. Asiaan on ottanut kantaa mm. epidemiologi Jussi Sane:


Rokotteiden ottamiseen painostaminen on Suomen perustuslain 7 pykälän, Suomen solmimien kansainvälisten sopimusten, lääkärien Nürnbergin säännöstön ja Euroopan Neuvoston tammikuussa 2021 tekemän päätöksen vastaista. Erityisen moitittavaa painostaminen on sen vuoksi, että kyseessä ovat hätäkäyttöluvalla markkinoilla olevat kokeelliset geeniterapiainjektiot, joiden pitkäaikaisvaikutuksista ei tiedetä mitään.
Viitteet:
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L2P7
https://finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2010/20100024/20100024_2
https://www.laakariliitto.fi/laakariliitto/etiikka/nurnbergin-saannosto/
https://pace.coe.int/en/files/29004/html


Korkein hallinto-oikeus KHO on ottanut kantaa tämän vuoden 2021 alussa vierailukieltoihin ja yksiselitteisesti tuominnut ne lainvastaisiksi:
Viite: https://www.kho.fi/fi/index/paatokset/vuosikirjapaatokset/1609743947251.html


Luotan, että te Lohjan päättävinä virkahenkilöinä ryhdytte välittömiin toimiin kaupunkilaistemme terveydenhuollon saattamiseksi lakien, sopimusten ja etiikan mukaiseksi.

Lohjalla 29.6.2021

Ossi Tiihonen

Tutkintapyyntö poliisille lasten rokottamisesta ja Mika Rämetistä

Alla oleva tutkintapyyntö liitteineen on eilen 23.6.2021 lähetetty poliisille koskien lasten koronarokotetutkimusta, jota rokotetutkimuskeskus suorittaa johtajansa Mika Rämetin toimesta.

TUTKINTAPYYNTO_LastenRokotekoe_RTK_230621-1

Tutkintapyynnön liitteenä on 17 terveydenhuollon ammattilaisen vetoomus lasten koronarokotusten estämiseksi.

LIITE-1-_VETOOMUS-LASTEN-JA-NUORTEN-KORONAROKOTUKSIEN-ESTAMISEKSI-2

Toisena liitteenä on rokotetutkimuskeskuksen johtajan Mika Rämetin lasten vanhemmille lähettämä kirje.

Tein rikosilmoituksen Gigantin maskivaatimuksesta

Gigantti-ketju on keväästä lähtien vaatinut maskien käyttämistä sekä asiakkailtaan, että ilmeisesti myös henkilökunnaltaan. Tämä vaatimus on sekä terveyden kannalta perusteeton, että lainvastainen. Kyse on syrjinnästä. Tein tänään 22.6.2021 asiasta rikosilmoituksen. Rikosilmoitus kohdistuu Gigantti-ketjuun ja sen Suomen toimitusjohtajaan, joka toiminnasta on vastuussa.

Suosittelen boikotoimaan epätieteellisiä ja syrjiviä paskafirmoja.