fbpx

Ei Venäjää Ukrainaan, ei Natoa Suomeen

Keskustelu Suomen Nato-jäsenyydestä on jälleen kiihtynyt samalla kun Putinin Venäjä hyökkää kohti Ukrainan pääkaupunkia Kiovaa. Putinistit ja Nato-trollit, sekä hätääntyneet kansalaiset pyrkivät jakamaan Suomen kansan vain kahteen luokkaan – joko olet putinisti tai sitten Nato-trolli. Mihin on unohtunut Suomen perinteinen linja pysytellä puolueettomana, jolla on tähän asti pärjätty hyvin 78 vuotta?

Voi havaita, että Suomea ohjaillaan sekä valtalehdistön, että joidenkin poliitikkojen toimesta Naton suuntaan. Todella ikäviä rimanalituksiakin tulee – kokeneet toimittajat ovat syyllistämässä kokonaisia kansoja ja yllyttämässä vihaan. Eivät Suomessa asuvat venäläissyntyiset tai venäjänkieliset, varsinkaan lapset, ole syyllisiä Putinin toimiin.

Onko kansa valmis ottamaan riskin Venäjän vastatoimista, jos Natoon liitytään? Mitä Natoon liittymisellä saavutettaisiin? Mitä sillä voitaisiin hävitä? Yritän tässä kirjoituksessa tuoda omia näkemyksiäni esiin, sillä kävin muutama päivä sitten puhelun erään arvostamani poliittisen vaikuttajan kanssa – hänelle oli joistain twiiteistäni jäänyt käsitys, että olen Natoon liittymisen kannalla. Erityisesti häntä oli jäänyt mietityttämään koska jaoin Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon venäjänkielisen puheen. Olin lähes täydellisesti samaa mieltä Halla-ahon kanssa tuon puheen sanomasta.

Samaa mieltä oleminen juuri tuosta puheesta ei tarkoita, että olisin kaikesta samaa mieltä Halla-ahon kanssa. Pyrin yleensäkin kuuntelemaan ihmisen kulloisenkin sanoman, enkä luokittelemaan ihmistä yhden mielipiteen perusteella johonkin lokeroon. Tästä puheesta olen Halla-ahon kanssa samaa mieltä – Venäjän hyökkäys Ukrainaan on yksiselitteisesti väärin. Tyrannin voima ei ole hänessä itsessään, vaan niissä ihmisissä jotka häntä tottelevat. Tämän Halla-aho tuo karusti esille. Selityksiä ja syitä sotaan voi aina olla ja niitä voi tarvittaessa keksiä. Ukrainan tilanne on ollut noin kahdeksan vuotta hankala. Etniset venäläiset Ukrainan alueella ovat kokeneet sortoa, tämä lienee selvää. Mutta onko se pätevä syy puuttua naapurimaan sisäisiin asioihin? Ei tietenkään.

Sen sijaan Halla-ahon twiittailuihin Naton tuomisesta mukaan sotaan en voi mitenkään yhtyä. Halla-ahon ehdotus on erittäin vaarallinen, sillä Venäjä on edelleen ydinasevalta. Miksi Halla-aho haluaa laajentaa konfliktia? Eikö hän muista miten ensimmäinen maailmansota syttyi? Tällä kertaa kyseessä voi olla viimeinen sota, sillä sitä ei välttämättä sodita pelkillä konventionaalisilla aseilla.

Suomen kyky puolustautua on Ukrainaan verrattuna aivan eri tasolla. Me emme ole toisen maailmansodan jälkeen unohtaneet maanpuolustusta. Me tiedämme, ettei Venäjän johdon sanomisiin voi luottaa.

Muutamia esimerkkejä Suomen puolustuskyvystä:
– Moni ei tiedä sitä, että Suomen armeija on yksi maailman suurimmista. Suomi saa aseisiin miljoona miestä. Lähes kaikki miehet on koulutettu taistelemaan ja ensilinjan kalustoa löytyy 280.000 miehelle. Tämän lisäksi pelkästään siviileillä olevia aseita on noin 1,5 miljoonaa.
– Puolustustahto on korkealla tasolla lähes mihin tahansa maahan verrattuna.
– Yleisin väite on, että ilmavoimissa on vain 60 hävittäjää. Tämä ei pidä paikkaansa. Hawk-harjoitushävittäjiin on aseistus olemassa. Todellisuudessa Suomen hävittäjiä on siis 120 kappaletta.
– Suomen ilmapuolustus on korkealla tasolla. Haluaisinpa nähdä venäläisen koneen ohjaajan ilmeen, jos hän tosipaikan tullen joutuisi rynnäköimään Suomen ilmapuolustusta vastaan.
– Suomen tykistö on erittäin suuri. Vuonna 2016 puolustusvoimat liputti näkyviin, että se on kaksi kertaa suurempi kuin on aiemmin ilmoitettu. Nykyaikaisia konflikteja tutkittaessa on havaittu, että toisin kuin luullaan, tykistö aiheuttaa suurimman osan tappioista. Nykyaikaiset ammukset ovat vielä lisänneet tykistön iskuvoimaa ja rakettiaseet kantamaa. Jokainen neliömetri on kartoitettu tykistön iskuja varten.
– Suomella on valmiit suunnitelmat Venäjän invaasiota vastaan. Katseltuani kuvia Ukrainasta, minua on esimerkiksi hämmästyttänyt, että panssariajoneuvot seisovat keskellä tietä, eikä mitään muita esteitä ole. Suomessa tehtäisiin kaikkiin kriittisiin paikkoihin sulutus, eli tiet kaivettaisiin auki ja paikat miinoitettaisiin. Suomen rikkonaisessa maastossa kolonnan pysähtyminen kilometrien mittaisiin letkoihin aiheuttaisi Suomen tykistön välittömän kiinnostuksen.

Suomeen hyökkääminen olisi venäläisille karmea kokemus. Vastassa olisi hyvin varustautunut, motivoitunut puolustaja ja puolustajaa suosiva maasto. En pidä edellä mainituista syistä Venäjän uhkaa akuuttina tai todennäköisenä. Tosin suurvaltajohtajien aivoituksista ei tiedä. Viisainta on lähteä siitä, että hyökkäys voi tulla ja varustautua sen mukaan. Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan.

Venäjä on muuttunut. Onko Putin tajunnut muutoksen suuruuden? Venäläiset ovat olleet kansainvälisen tietovirran äärellä jo kymmeniä vuosia. Propagandaa ei enää niin helposti uskota. Kuinka motivoituneita venäläiset sotilaat ovat hyökkäämään naapurimaan kimppuun? Omaa maataan puolustavat ukrainalaiset näyttävät pärjäävän yllättävän hyvin materiaalipuutteista huolimatta. Väistämättä tulee Talvisota mieleen.

Oletan Putinin tavoitteiden olevan rajattuja. Ei kai hän kuvittele hallitsevansa 44-miljoonaista kansaa vastoin heidän tahtoaan? Sodan jälkeen? On mahdollista, että Putin kaatuu Ukraina-hyökkäyksen johdosta. On myös muistettava, ettei Putin elä ikuisesti. Tilanteet muuttuvat. Viro ja muut Baltian maat hakeutuivat Naton jäseniksi tilanteessa, jossa Venäjä oli sekasortoisessa tilassa. Muutamista ongelmista huolimatta Viron, Latvian ja Venäjän suhde rajanaapureina on ollut toimiva. Jos Suomi olisi liittynyt samassa yhteydessä Natoon, olisi tilanne luultavasti sama. Kysymys siitä, onko Venäjän naapurimaa Naton jäsen vai ei, ei ole relevantti, vaan siitä, miten Venäjän johto asiaan haluaa suhtautua. Ukrainan kyseessä ollessa Putin on halunnut nähdä asiassa ongelman.

Mitä hyötyä Nato-jäsenyydestä voisi Suomelle olla? Nopeasti tulevat mieleen tiedustelutiedot ja varustetäydennykset, mutta nämä saadaan muutenkin. Suomihan on jo Naton rauhankumppani ja ns. isäntämaasopimus on olemassa. Ukrainaankin virtaa tällä hetkellä mm. panssari- ja ilmatorjunta-aseistusta, vaikka Ukraina ei ole Naton jäsen.

Entä mitä haittaa Nato-jäsenyydestä voisi olla? Paljonkin. Lähinnä siksi, että Venäjän johto haluaa nähdä asiassa ongelman. Painostustoimia on vaikea ennakoida – ne voivat olla mitä tahansa mitä Putinin mieleen juolahtaa.

Venäjän toimien lisäksi Nato-jäsenyys olisi jälleen yksi keino sitoa Suomi haitalliseen ylikansalliseen organisaatioon. Jos katsotaan, millainen tyrannia koronan varjolla on länsimaihin luotu, niin suomalaisten sortaminen ulkomaisin Nato-joukoin jonkinlaisen kriisitilan varjolla on mahdollinen skenaario. Suomalaisia rauhallisia koronatyranniaa vastustavia mielenosoittajia pamputtamassa saattaisi olla esimerkiksi turkkilaisia Nato-joukkoja.

Nato halunnee Suomen mukaan myös Baltian maiden puolustuksen vuoksi ja ehkä muihinkin operaatioihin. Suomen asevelvollisuusarmeija on laadukas ja iso. Asevelvollisuusarmeijassa puolustukseen on käytettävissä ikäluokkien parhaimmisto. Sotaharjoituksissa on havaittu, että suomalaiset hyvin koulutetut reserviläiset pärjäävät erinomaisesti verrattuna palkkasotilaisiin. Mutta haluammeko mukaan isojen maiden konflikteihin?

Oma näkemykseni on, että Suomen on pysyttävä erossa isojen maiden kahinoista ja oltava sovittelija. Tämä ei tarkoita, etteikö voisi selvästi sanoa, että Venäjän toimet Ukrainassa ovat väärin. Eikä se tarkoita myöskään Nato-liittoutumista. Mutta minä olenkin itsenäisyysmies ja sitä mieltä, että meidän on hoidettava oma puolustuksemme luottamatta muiden apuun. Nato-kiima erityisesti nyt on vaarallista. Meillä ei ole mitään syytä tuntea myöskään pelkoa. Pelko on huono päätöksenteon pohja. Pysykäämme Suomen pitkäaikaisella liittoutumattomuuden linjalla.

Ossi Tiihonen
kansalaisaktivisti
Vapauden liiton puheenjohtaja

Vapauden liitto syntyy – puoluehankkeen tausta

Yhdistysrekisterin käsiteltäväksi on tänään jätetty perustamisilmoitus Vapauden liitto r.y.:n perustamisesta. Vapauden liitto on henkinen koti, työkalu ja toiminta-alusta kansakuntamme ja kansalaistemme etuja ja vapautta suoraselkäisesti ajaville ihmisille.

Vapauden liitto tulee käynnistämään kannattajakorttien keräämisen puolueeksi muuttamisesta heti kun se on mahdollista. Tiedote yhdistyshakemuksesta on Vapauden liiton sivuilla www.vapaudenliitto.fi. Sivuilla on luettavana myös yhdistysrekisteriin toimitetut säännöt ja puolueen yleisohjelma.

Käyn alla olevassa kirjoituksessa läpi puoluehankkeen taustoja omasta näkökulmastani.


Valta kuuluu kansalle -puolueen puoluehallituksen toiminta meni aluevaalivoiton ja hyvän alun jälkeen kummalliseksi. Aluevaalien jälkeen VKK:n jäsenmäärää ja puoluehallituksen kokoa olisi pitänyt kasvattaa, sekä solmia yhteistyökuvioita moniin suuntiin. Sen sijaan meneteltiin päinvastoin ja toimintaan tuli muitakin sävyjä, jotka aiheuttivat jäsenistön suunnasta voimakasta kritiikkiä. Uusien jäsenten tulo käytännössä loppui ja jo puolueeseen kannatusjäseniksi tulleiden into hiipui. Kotipaikkakunnallani Lohjalla tilanne muodostui sellaiseksi, että olin vaarassa jäädä paikallisyhdistyksen ainoaksi jäseneksi.

Aloin saamaan suuria määriä yhteydenottoja, että minun olisi pitänyt ’ottaa puolue haltuun’, vaikka siihen ei puolueen sääntöjen ja rakenteen vuoksi ole mitään mahdollisuutta, eikä minulla haluakaan. Kerrottuani tämän, muuttuivat yhteydenotot pyynnöiksi perustaa uusi puolue.

Olen viime viikkoon asti vastustanut näitä pyyntöjä, sillä kansallismielisten puolueiden pilkkoutuminen yhä pienemmiksi paloiksi pelaa vain globalistien pussiin. Minua on samaan aikaa pyydetty mukaan myös kahteen muuhun puolueprojektiin, Pekka Karin Oikeus ja Vapaus puolue -projektiin, sekä Jaana Kavoniuksen Totuuspuolueeseen. Vaikka molemmat ovat mielestäni kiinnostavia hankkeita, verkostossani olevat ihmiset halusivat nimenomaan minut vetämään omaa puoluehanketta. Minulle kerrottiin myös, että minuun uskotaan ja että joukkoon olisi liittymässä myös paljon sellaisia ihmisiä, joille VKK ei sovi.

Toivoin viimeiseen asti, että VKK:n johto muuttaisi toimintaansa. Huomasin kuitenkin maanantaina 21.2.2022, etten enää itsekään uskonut VKK:n menestykseen tulevaisuudessa. Oli siis tehtävä valintoja. Olin varannut vapaudenliitto.fi -domainin edellisenä lauantaina siltä varuilta, että saisimme jonkinlaisen järkevien puolueiden yhteistyöelimen muodostettua. Nyt tämä domain oli valmiina. Tein päätöksen maanantaina puolilta päivin, että on pistettävä uusi puolue pystyyn. Kerroin siitä muutamalle ihmiselle. Puhelimet kuumenivat välittömästi. Tieto levisi nopeasti ympäri Suomen ja jo illalla kasassa oli noin kahdenkymmenen ihmisen ryhmä, joka on tämän viikon aikana pistänyt tuulemaan. Olemme kirjoittaneet viikon aikana puolueen yleisohjelman, säännöt, rakentaneet internet-sivut, logot on piirretty jne. Hanke on edennyt aivan ällistyttävän nopeasti. Ehkä se kertoo tällaisen puolueen tarpeesta ja myös innosta, sekä porukassa vallitsevasta hengestä?

Miten tästä eteenpäin?

Yhdistysrekisteri käsittelee hakemustamme jonkin aikaa. Saatuamme päätöksen, aloitamme kannattajakorttien keräämisen yhdistyksen muuttamiseksi puolueeksi. Uskomme 5000 kannattajakortin saamiseen varsin nopeasti. Kannattajakortin allekirjoituksellahan ei sitouduta mihinkään, vaan otetaan kantaa siihen, onko tällainen puolue syytä olla tarjolla puoluerekisterissä.

Pyrimme toimimaan avoimesti ja demokraattisesti. Puoluetta tulevat hallitsemaan sen jäsenet. Mikäli johto ei noudata jäsenten tahtoa, on jäsenillä oikeus ja myös käytännön mahdollisuus vaihtaa puolueen johto. En itse pyri hallitsemaan kaikkea – se ei ole edes mahdollista. Uskon tiimityöhön. Puoluehallituksessa tulee jatkossa olemaan kymmenen jäsentä, sekä varajäseniä. Varsinaiseksi jäseneksi pääsee hakemuksesta. Pyrimme vähintään satojen varsinaisten jäsenten määrään vielä tämän vuoden 2022 aikana, sekä useiden kymmenten paikallisyhdistysten muodostamiseen.

Puolueen arvot ja tavoitteet on kerrottu puolueen yleisohjelmassa. Suosittelen tutustumaan niihin. Joukossa on varmasti muista puolueista selkeästi erottuvia tavoitteita. Olemme pyrkineet sanomaan asiat suoraan ja asettamaan täsmällisiä ja realistisia tavoitteita ilman tyypillistä kapulakieltä.

Tulemme asettamaan eduskuntavaaleihin 2023 paljon ehdokkaita. Pyrimme tuomaan sekä kampanjassa, että eduskunnassa (mikäli kansa ehdokkaitamme sinne valitsee) esille arkijärjen ääntä. Tällä hetkellä eduskunnassa on vain muutamia kansanedustajia, jotka näin tekevät.

Pyrimme muodostamaan eduskuntavaaleihin vaaliliittoja suunnilleen samoin ajattelevia ihmisiä edustavien puolueiden kanssa. On aika koota vastavoima globalistipuolueille. Näihin samanhenkisiin puolueisiin lukeutuvat tällä hetkellä ainakin VKK, Kristallipuolue, OiVa, Totuuspuolue ja kasvavassa määrin myös Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset. Sekä KD:ssa, että PS:ssa on aivan viime viikkoina ollut havaittavissa sen tajuamista millaiseen tyranniaan olemme ajautumassa. Suomen tie ei saa olla Kanadan tie!

Suomenpelastussuunnitelma – Järkevän hallituksen ohjelma

Sanna Marinin hallitus lienee Suomen kirjoitetun historian tuhoisin hallitus. Viimeisten kahden vuoden aikana on tehty suuri joukko päätöksiä, joilla Suomen itsenäisyyttä, taloutta ja omavaraisuutta on murennettu pala palalta ja saatettu maa yhä pahemmin ulkoisten voimien ohjaukseen.

Voidaanko tämä tuhoisa kehitys pysäyttää? Käyn tämän kirjoituksen alussa lyhyesti läpi mitä on tapahtunut viime aikona ja lopuksi paneudun siihen, mitä pitäisi tehdä.

Suomen perustuslakia on rikottu laskujeni mukaan ainakin viisi kertaa Sanna Marinin hallituksen toimesta:
1. Keväällä 2020 Suomen kansalaisten liikkumisoikeuden rajoittamiset Suomen rajojen yli.
2. Perustuslakivaliokunnan antamien kirjallisten ohjeiden rikkominen kesällä 2020 EU-neuvotteluissa.
3. Neuvottelumandaatin antaminen Ruotsin pääministerille.
Yllä olevat kolme tapausta on käyty tarkemmin läpi tässä blogissani olevassa analyysissä syksyllä 2020. (1.)
4. EU-tukipakettiin osallistuminen keväällä 2021.
Päätös tehtiin yhdessä äänestykssä 2/3 -osan enemmistöllä, vaikka siihen olisi vaadittu kaksien perättäisten valtiopäivien päätös. Lisäksi päätös tehtiin painostuksen alla. (2.)
5. Rokotepassin käyttöönotto ja SoTe-alan koronarokotuksiin painostaminen. (3.,4.)

Globalistien pelikirjassa on tällä hetkellä viisi pääkeinoa, joilla kansallisvaltioiden identiteettiä ja tulevaisuudenuskoa murretaan:
1. Koronahuijaus (5.)
2. Ilmastohuijaus (6.)
3. Kehitysmaista tulevien kansainvaellusten ohjaaminen maahan
4. Valtioiden velkaannuttaminen
5. Kansallisvaltioiden sitominen kansainvälisiin organisaatioihin

Kyseessä ei ole mikään uusi viritelmä, vaan toimivaksi havaittu, noin sata vuotta vanha kommunistien pelikirjan mukainen vapaiden ja itsenäisten kansallisvaltioiden vähittäinen horjutusmenetelmä, jota nyt toteutetaan uusilla mausteilla. (7.)

Suomessakaan kyse ei ole pelkästään viimeisten kahden vuoden aikana tapahtuneesta kehityksestä, vaan kymmenien vuosien hitaasta hivuttamisesta, jossa kansa on hiljalleen demoralisoitu lapsista lähtien (8.) ja päätöksentekijöiksi on valikoitu epäitsenäisiä tottelijoita, jotka valitun hetken tullen eivät kyseenalaista kansalle tuhoisia toimia. Tämä valittu hetki on nyt koittanut. Menossa on vähintään länsimaailman kattava kansojen alistaminen. Olen spekuloinut vallankaappaajien keinoja ja motiiveja aiemmassa kirjoituksessa. (9.)

Onko globalistien projekti pysäytettävissä?

Kyllä se on. Kyse on vain siitä, onko kansa tietoinen siitä mitä tapahtuu ja haluaako riittävän suuri osa kansasta pysäyttää tuhoisan kehityksen. Kirjoitin alle lyhyehkön listan tarvittavista toimista, jos sellainen ihme tapahtuisi, että Suomeen sattuisi muodostumaan rehellinen kansallismielinen hallitus.

  1. Koronahuijaus on lopetettava välittömästi. Mitään yleisvaarallista tartuntatautia ei ole ollut, eikä ole Suomessa käynnissä. Kansalaisia sortavat ja perusteettomat pakot, mm. SoTe-henkilöstön koronarokotusvaatimus on poistettava välittömästi. Ihmisyksilön itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava.
  2. Suomen perustuslain kunnioittaminen. Sanna Marinin hallitus on rikkonut perustuslakia ainakin viisi kertaa, eikä oikeuskansleri ole puuttunut asiaan. Tulevan hallituksen on kunnioitettava perustuslakia ja ihmisoikeuksia.
  3. Suomen on erottava EU:sta ja kaikista muistakin kansainvälisistä järjestöistä kuten WHO:sta, jotka yrittävät suomalaisia sortaa. Uudelleenitsenäistyminen voidaan tehdä myös siten, että erotaan ensin eurosta. Ekonomisti Tuomas Malisen mukaan Suomi on euroaikana menettänyt 20 % kansantuotteesta verrattuna Ruotsiin, jolla on oma valuutta.
  4. Lisätään suoran demokratian osuutta mm. kansanäänestyksillä.
  5. Nostetaan kaikkien työntekijöiden palkkaa 10 % ja lasketaan työnantajien eläkevakuutusmaksua 40 %. Tämä voidaan tehdä uudistamalla eläkejärjestelmä (10.), sillä nykyinen on mätä. Eläkevakuutusmaksut ovat viisinkertaisia tarvittavaan nähden. Oikea taso on 5% nykyisen 25% sijasta.
  6. Arvonlisävero 15 % tasolle. Sähkön ja polttoaineiden hinnat alas. Suomi on laaja ja kylmä maa. Asuminen ja liikkuminen, eläminen, ei saa olla kallista. Eläkevakuutus- ja arvonlisäveromuutokset tuovat Suomen talouteen kymmeniä miljardeja euroja lisää vuosittain ja nostavat tämän maan ennennäkemättömään kukoistukseen.
  7. Kansalaisen on saatava valita lääkärinsä ja hoitopaikkansa. SoTe-alueille on mahdollistettava lait, jotka sallivat tämän.
  8. Ilmastohysterian lopettaminen. Hiilidioksidi on kasveille välttämätön arvokaasu ja siitä on pulaa. Ihminen ei ole syyllinen ilmastojen muutoksiin.
  9. Massasiirtolaisuuden lopettaminen. Kyse on kansallisvaltioiden itsepuolustuksesta, sillä globalistieliitti haluaa lopettaa kansallisvaltiot massasiirtolaisuudella. Meidän on voitava valita, keitä tänne tulee.
  10. Itsenäinen vahva puolustus ilman sotilasliittoja.
  11. Omavaraisuus. Suomen on pärjättävä yhteiskunnan perustoiminnoissa ilman vieraan apua. Muissa maissa on tehty järjettömiä päätöksiä mm. energian osalta ja satsattu sattumasähköön kuten tuuli- ja aurinkovoimaan. Tämä johtaa sähkökatkoihin, kaksinkertaisiin investointeihin ja kalliiseen energiaan. Meidän ei tarvitse toistaa muiden maiden virheitä. Suomessa on satojen miljardien eurojen kansallisvarallisuus turpeessa. (11.)

Viitteet:
1. https://ossitiihonen.com/2020/10/23/sanna-marinin-hallitus-rikkoo-jatkuvasti-perustuslakia-aikooko-oikeuskansleri-tuomas-poysti-painaa-kaiken-villaisella/
2. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8a3134c1-642e-4521-bed4-c2797a164144
3. https://ossitiihonen.com/2021/09/15/marinin-hallitus-haluaa-laillistaa-syrjinnan-ja-tehda-meista-orjia/
4. https://ossitiihonen.com/2021/11/15/avoin-kirje-perustuslakivaliokunnan-jasenille-k-passeista-tyopaikoilla/
5. https://ossitiihonen.com/2021/08/19/korruptiopandemia/
6. https://www.youtube.com/watch?v=OwqIy8Ikv-c&t=9s
7. https://tokentube.net/v/2164105232/Yuri-Bezmenov—KGB-n-loikkarin-haastattelu
8. https://ossitiihonen.com/2019/10/31/kayko-sinunkin-lapsesi-aivopesukoulua/
9. https://ossitiihonen.com/2021/11/21/enta-jos-meita-todellakin-perataan/
10. https://ossitiihonen.com/2020/07/11/talous-nousuun-jokaiselle-tyontekijalle-10-palkankorotus-ja-tyonantajalle-40-alennus-elakemaksuihin/
11. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7914