fbpx

YLE: Jääkausihälytys

Viime päivinä ovat vallinneet Suomen ilmastoon välillä tyypillisesti kuuluvat pakkaset. Nämä eivät ole mitenkään poikkeuksellisia, vaan kuuluvat normaalivaihteluun kuten kuumat kesätkin. On silti mahdollista, että olemme jo siirtymässä uutta jääkautta kohti kuten viimeaikaiset lämpötilan satelliittimittaukset antavat ymmärtää. Globaali lämpötila ole muuttunut merkittävästi 20 vuoteen ja luontaiset syklit (auringon laskeva aktiivisuus, merten virtaukset jne.) ennustavat viilenevää.

Ylessä sai tehdä vielä kymmenen vuotta sitten kriittisiä juttuja ennen kuin ilmastovouhotus pääsi jälleen valloilleen. Tällöin tehtiin useita kriittisiä juttuja, joista parista olen jo muistutellut.

Ym. juttujen lisäksi tehtiin kolmaskin ohjelma vuoden 2011 lopulla – Jääkausihälytys. Tätä ei jostain syystä löydy Yle Areenasta https://areena.yle.fi/1-1075430. Olisiko aihe liian kylmä nykyiselle Ylelle? Onneksi juttu löytyy YouTubesta. Klikkaa alla olevaa play-nappia ja laita suomenkielinen tekstitys päälle.

Päivitys 13.1.2020: Juutuubi ilmoittaa, että ’Video ei ole käytettävissä’. Todennäköisesti Yle on esittänyt YouTubelle vaatimuksen poistaa ohjelma. Näin se Isoveli valvoo ja uudelleenkirjoittaa historiaa.

Selvyyden vuoksi totean etten ole ’ilmastodenialisti’. Ilmastonmuutos on todellinen luonnollinen ilmiö kuten se on ollut koko maapallon olemassaolon ajan. Ihmisellä on ilmastoon jokin, todennäköisesti pieni, vaikutus.

Yli 30.000 amerikkalaista tiedemiestä: Ihminen ei syyllinen ilmastonmuutokseen

Törmäsin netissä tietoon, josta suomalainen media on onnistunut vaikenemaan täydellisesti. Vuosina 1998-2008 yli 30.000 amerikkalaista tiedemiestä ja -naista julkaisi kannanoton, jossa sanottiin selväsanaisesti, etteivät he pidä ihmistä syyllisenä ilmastonmuutokseen. Projekti jatkuu yhä, sillä asia on edelleen ajankohtainen.

Kuvan teksti:

Me kehotamme Yhdysvaltojen hallitusta hylkäämään globaalin lämpenemissopimuksen, joka allekirjoitettiin Kiotossa Japanissa joulukuussa 1997 ja kaikki vastaavat ehdotukset. Ehdotetut rajoitukset kasvihuonekaasuihin vahingoittavat ympäristöä, rajoittavat tieteen ja teknologian kehitystä, sekä vahingoittavat ihmiskunnan terveyttä ja hyvinvointia.

Ei ole olemassa vakuuttavaa tieteellistä näyttöä siitä, että ihmiskunnan tuottamat hiilidioksidi, metaani tai muut kasvihuonekaasut aiheuttaisivat nyt tai tulevaisuudessa katastrofaalista lämpenemistä tai muutosta maan ilmakehässä. Sen sijaan on olemassa merkittävää tieteellistä näyttöä siitä, että ilmakehän lisääntyvä hiilidioksidi tuottaa monia hyötyjä kasvien ja eläinten elinympäristöille.

Tämän vetoomuksen tiedot löytyvät osoitteesta http://www.petitionproject.org/

The purpose of the Petition Project is to demonstrate that the claim of “settled science” and an overwhelming “consensus” in favor of the hypothesis of human-caused global warming and consequent climatological damage is wrong. No such consensus or settled science exists. As indicated by the petition text and signatory list, a very large number of American scientists reject this hypothesis.

Petiton Projectin tarkoitus on osoittaa vääräksi väite, että on olemassa konsensus ihmisen aiheuttamasta maailmanlaajuisesta lämpenemisestä, että se aiheuttaa ilmastollista vahinkoa ja että tämä väite on todistettu. Mitään konsensusta tai pitäviä todisteita ei ole olemassa. Kuten projektin teksti ja allekirjoittajalista kertoo, hyvin suuri määrä amerikkalaisia tiedemiehiä hylkää hypoteesin.

Mediassa toistuu jatkuvasti väite, että 97 prosenttia tai jokin muu mielikuvituksellisen suuri määrä tiedemiehistä olisi sitä mieltä, että ilmastonmuutos olisi ihmisen syytä. Tämä on yksiselitteisesti väärä tieto ja se on myös osoitettu monta kertaa vääräksi. Kts. esim.

Legates et al: http://www.wmbriggs.com/public/Legates.etal.2015.pdf

Richard Tol: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0301421514002821

Suomalaisista Antero Ollila on käynyt vastaavan aineiston läpi. Hänen sivuiltaan kritiikin voi lukea suomeksi: http://aveollila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253999-ilmastonmuutoskonsensus-97-miten-tulos-manipuloitiin-halutuksi

Selvyyden vuoksi totean etten ole ’ilmastodenialisti’. Ilmastonmuutos on todellinen luonnollinen ilmiö kuten se on ollut koko maapallon olemassaolon ajan. Ihmisellä on ilmastoon jokin, todennäköisesti pieni, vaikutus.


Vihervasemmiston puhkeavat mediakuplat

Jokainen on varmaankin havainnut miten viime päivinä valtamedia, Helsingin Sanomat ja YLE etunenässä ovat alkaneet vihdoin uutisoida pakolaisten tekemistä raiskauksista. Tämä on selkeästi tapahtunut pakon edessä – tapahtuneita tosiasioita eivät ole pystyneet kieltämään enää paatuneimmatkaan propagandistit. Olisi ollut liian läpinäkyvää olla hiljaa. Hieman keskustelua on yritetty ohjata sivuraiteille puhumalla mm. siitä, että ’raiskaavathan suomalaisetkin’ mainitsematta sitä tosiasiaa, että moni pakolainen on jo saanut suomen kansalaisuuden ja lasketaan tilastoissa suomalaiseksi. Tosiasiat on vihdoin tunnustettu. Tilanteen korjauskeinoissa pyritään sen sijaan yhä kiertelemään sitä seikkaa, että Perussuomalaiset ovat esittäneet ainoina toimivia keinoja grooming-epidemian vähentämiseksi ja estämiseksi. Eivätköhän nämäkin tule yleisön paineen ja suoranaisen kansan raivon edessä kuitenkin lopulta esille.

On tiedossa oleva tosiseikka, että valtaosa toimittajista kannattaa vihreitä tai vasemmistoa, kts. esim. https://www.suomenuutiset.fi/nyt-se-on-tutkittu-journalistiyliopistot-lapikotaisin-punavihreita/. Tämä näkyy juttujen painotuksissa ja siinä mitä ei kerrota. Vihervasemmistolainen ohjelma on hallinnut mediailmatilaa. Mitkähän voisivat olla muita kuplia ’monikulttuurisuus on vain hyvästä’ -agendan lisäksi?

’Ilmastonmuutos johtuu ihmisen tuottamasta hiilidioksidista’ on selvästi toinen tällainen kupla. Jokainen voi todeta pienellä tiedon kaivamistyöllä, että hiilidioksidi globaalin lämpenemisen syynä on aivan naurettava ajatus.

Tosiasioita hiilidioksidista

– Hiilidioksidi CO2 on heikko kasvihuonekaasu ja sen vaikutus lämpötilaan on vähäinen tai olematon.
– CO2 on elämälle välttämätön kaasu. Jos CO2 laskee liian alas, kasvit kuolevat. CO2 pitää yllä Maapallon tarvitsemaa ilmakehää.
– CO2 pitoisuus ilmassa on todella pieni, vain noin 400 MILJOONASOSAA, eli osuus ilmakehästä on vain 0,04 prosenttia. Vertailun vuoksi happea ilmasta on 21 % ja typpeä 78 %. Prosentteihin tasattuna hiilidioksidin määrä pyöristyy nollaan. On selvää, että vesihöyry vaikuttaa lämpötilaan paljon hiilidioksidia enemmän. Vesihöyryn määrään ilmassa ei ihminen voi vaikutta käytännössä mitenkään, vaan sen muodostuminen on kiinni auringon lämmittävästä vaikutuksesta.
– Ihmiskunnan tuottama osuus ym. hiilidioksidin määrästä 0,04 % on vain noin 4 %. Eli ihmiskunnan osuus hiilidioksidin tuotantona ilmakehän kokonaistilavuuteen on vain 0,0004 x  0,04 = 0,000016 osaa, eli 0,0016 %.
– Mikäli CO2 pitoisuus nousee, niin sitä paremmin kasvit voivat.
– Maapallo vihertyy tällä hetkellä CO2 pitoisuuden nousun vuoksi.
– Jääkairauksista tiedämme, että ilmaston lämpötila nousee ensin ja vasta sitten CO2 pitoisuus. On siis todennäköistä, että ilmaston hidas lämpeneminen aiheuttaa CO2-pitoisuuden nousun, eikä toisinpäin.
– Ilmasto ei ole lämmennyt noin 20 vuoteen.
– Suomen CO2 tuotto on Tilastokeskuksen mukaan laskenut vuosivälillä 1990-2018 noin 21 %, kts. https://tilastokeskus.fi/til/khki/2017/khki_2017_2018-05-24_kat_001_fi.html Jos siis uskoisi, että hiilidioksidilla olisi joku vaikutus, niin silloin voisi todeta, että Suomen kansa on tehnyt jo osansa.

Näitä kuplia on muitakin. Niistä merkittävä osa liittyy maahanmuuttoon ja ympäristöaiheisiin.

Selvyyden vuoksi totean etten ole ’ilmastodenialisti’. Ilmastonmuutos on todellinen luonnollinen ilmiö kuten se on ollut koko maapallon olemassaolon ajan. Ihmisellä on ilmastoon jokin, todennäköisesti pieni, vaikutus.