Koronavirustapauksia alkoi esiintyä Lombardian alueella tammikuun puolivälissä kiinalaisten siirtotyölaisten keskuudessa, jotka työskentelevät Italian vaateteollisuudessa. Siirtotyöläisten lähes orjatyötä muistuttavat olosuhteet, joissa työskennellään ja asutaan ahtaasti, helpottivat viruksen leviämistä.
Arvostettu virologi Roberto Burioni esitti tammikuussa asian tultua ilmi, että Kiinan Wuhanista tulevat ihmiset laitetaan karanteeniin. Hänen ehdotuksensa leimattiin fasistiseksi ja hänet itsensä fasistiksi, eikä tarvittavia toimia tehty.
Sen jälkeen Italia teki kohtalokkaan päätöksen kieltää lennot Kiinasta Italiaan sillä seurauksella, että ihmiset palasivat kiertoteitä Italiaan tuoden kaikessa hiljaisuudessa tautia Wuhanista Lombardiaan ja Venetsiaan samaan aikaan kun kausi-influenssa jylläsi. Italiasta tauti levisi tämän jälkeen muualle Eurooppaan, mm. Suomeen.
Yllä oleva tapahtumaketju on esimerkki siitä, mihin väärä vihreä suvaitsevaisuus- ja häveliäisyyspolitiikka johtaa. Suomesta on aiemminkin tavattu maahan tulleiden kehitysmaalaisten mukana mm. tuberkuloosia. On äärimmäisen tärkeää, että maahantulijoiden terveydentilaa arvioidaan realismiin pohjautuen. Suomen hallitus on valitettavasti toiminut vastaavaan tapaan kuin mitä Italiassa ensin tehtiin.