fbpx

Mikko Paunio: Pippurisumutetta ja Hourulaa – Suomalainen Kirjakauppa veti Hourulan pois myynnistä

Uuden Suomen Puheenvuoro sensuroi jälleen Mikko Paunion kirjoituksen! Mikon luvalla kopioin kirjoituksen tähän blogiini alle. Kirjaa saa tilata AdLibriksestä (OT)


Uusin kirjani Hourulan väen ilmastovallankumous julkistettiin Työmiehen Tuumaustunnilla syksyllä 2019. Maan mainion kuvituksen kirjaan teki Turun Sanomien entinen pilapiirtäjä Mika Rantanen. Paikalla julkistamistilaisuudessa oli YLE:n uutis- ja ajankohtaistoimitus sekä YLE:n ruotsinkielinen toimitus. Helsingin Sanomista oli paikalla kaksi toimittajaa. He eivät informoineet suurta yleisöä kirjasta lainkaan. Jopa yhden kysymyksen muistaakseni uskalsivat tehdä. Ruotsinkielisen toimituksen edustaja kysyi hieman kierrellen, pilkkaanko sanalla Hourula mielenterveyspotilaita?

Annan kirjassa huumorin avulla tietoa ilmasto-/ympäristöuskonnon historiasta, ideologisista taustoista ja huipennan kirjan kaaren nyt laajalti otsikoihin päässeeseen Elokapinaan, (engl. Extinction Rebellion tai tuttavallisesti XR) tai oikeammin Hourulan väen ilmastovallankumoukseen.

Poliisi siis pippurisumutti V-median (HS, YLE) reaktion mukaan epäoikeudenmukaisesti näitä ”millenniaarikermaperseitä”. Annoin näille eliittikakaroille tällaisen epiteetin Hourulassa. Tänään julkistetun Poliisihallituksen tekemän selvityksen mukaan poliisi toimi tilanteessa aivan oikein. https://www.poliisi.fi/poliisihallitus/tiedotteet/1/0/poliisihallitus_on_luovuttanut_3_10_2020_mielenosoitusta_koskevan_selvityksen_sisaministeriolle_93874

Lyhyesti XR on äärivasemmistolainen potentiaalisesti vaarallinen uskonnollinen kultti, jolla on ollut keskusjohto Isossa Britanniassa ja jonka syntymiseen on mennyt useita vuosikymmeniä.  Mitään tekemistä XR:llä ei ole rationaalisen ympäristökeskustelun kanssa.

XR:n entinen puhenainen Zion Light on nykyään ydinvoima-aktivisti, kun hän huomasi XR-retoriikan olleen humpuukia https://www.bbc.com/news/uk-54103163. Aiemmin hän oli joutunut BBC:n Andrew Neilin teurastamaksi suorassa lähetyksessä yrittäessään puolustaa XR:n retoriikkaa.

Tämä kultti on potentiaalisesti vaarallinen myös siksi, että se on antidemokraattinen ja se pyrkii laittomin keinoin päämääriin. Se tultaneen Isossa Britanniassa luokittelemaan terroristijärjestöksi, koska se on Helsingin pakkoaktion tapaan onnistunut estämään yleisön informaation saannin saartamalla sanomalehtipainotalon https://www.bbc.com/news/uk-england-54038591. Se on myös yrittänyt  epäonnistuneen 2019 Hourulan väen vallankumouksen jälkeen pysäyttää lentoliikenteen kokonaan Heathrow’n lentokentällä  syksyllä 2019. Tuosta on ohessa Hourulassa julkaistu pilakuva.

Kirjaani sai tilata mm. Suomalaisesta kirjakaupasta. Jos kiinnostusta on, kannattaa lukea Suomalaisen Kirjakaupan verkkosivullaan julkaisemat kirja-arviot myös. Tosin se on nyt mahdotonta, koska näyttää siltä, että nämä XR-ääri-ihmiset ovat pelotelleet Suomalaista Kirjakauppaa ja se on vetänyt kirjan pois verkkomyynnistä. Olen lähettänyt tutulleni Otava Median toimitusjohtajalle Timo Kopralle tiedustelun tästä.

Myöskään Prisman verkkokaupasta kirjaa ei enää sensuurin vuoksi saa tilata.

Kirjaa voi tilata [email protected] osoitteesta. Divareista sitä ei saa.


Mikko Paunio on (s. 1961) Helsingin yliopistosta valmistunut terveydenhuollon erikoislääkäri, joka on työskennellyt seuraavien instituutioiden palveluksessa: Helsingin yliopisto, Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health, sosiaali- ja terveysministeriö, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki. Kirjoittalla on dosentuuri Helsingin yliopistossa epidemiologiassa. Hän on saanut jatkokoulutusta Maailman terveysjärjestön ns. pitkällä kurssilla Brysselin vapaassa yliopistossa ja hänellä on ylempi korkeakoulututkinto Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health instituutiosta. Kirjoittajalla on julkaisuja merkittävimmissä kansainvälisissä lääketieteellisissä julkaisusarjoissa ja yhteensä vertaisarvioituja julkaistuja artikkeleita hänellä on 40. Kirjoittajan uusin julkaisu on Auditoriumin 2015 julkaisema ”Vihreä Valhe – Valheen sysimustat juuret, salakavalat lonkerot ja murheelliset seuraukset. Kirjoittaja valittiin 20.3.2018 tieteelliseksi ja policy neuvonantajaksi American Council on Science and Health järjestöön. Järjestön on aikoinaan perustanut Norman Borlaug ja Elizabeth Wheelan. Se on teollisuutta ja hyvinvointia puolustava tieteellinen järjestö.

Vääriä mielipiteitä – Uusi Suomi sensuroi

Aloitin blogin pitämisen Uuden Suomen Puheenvuorossa 9.11.2018. Eiliseen 28.11.2018 mennessä tein 11 blogikirjoitusta, joista kahdeksan (8) käsitteli ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta kriittisesti. Levinneimmässä jutussa oli yli 1700 Facebook-jakoa, yli 200 kommenttia ja muutkin juttuni nousivat luetuimpien ja kommentoiduimpien juttujen joukkoon. Uuden Suomen Blogissani on eiliseen keskiviikkoon 29.11.2018 mennessä käynyt yli 12.000 aktiivista käyttäjää Googlen kävijäseurannan mukaan.

Sain eilen iltapäivällä Uuden Suomen ylläpidosta seuraavan viestin:
——————————
Varoitus asiattomasta sisällöstä
Olemme poistaneet oikeutenne kirjoittaa Uuden Suomen palveluissa
Keskusteluohjeessamme lukee muun muassa:
– Valheellisen tai perättömän tiedon levittäminen on kiellettyä.
——————————
Olin aika ällistynyt viestistä ja kysyinkin sitten seuraavasti:
——————————
Selvityspyyntö
Hei,
Sain ao. viestin. Voisitteko yksilöidä mistä ao. asia johtuu? En koe kirjoittaneeni valheellista tai perätöntä tietoa. Olen myös ollut kohtelias kirjoituksissani ja kommenteissani, toisin kuin monet kommentoijat. Uskon kyllä, että minusta on raportoitu ja että teitä on painostettu.
Ossi Tiihonen
——————————
Samalla kun kirjoitin tuota, huomasin, että edellisenä päivänä julkaisemani hieman provokatiivisesti otsikoitu, mutta mielestäni täysin todenperäinen juttu oli hävinnyt näkyvistä. En päässyt kirjoittamaan uusia postauksia, enkä edes vastaamaan juttuihini kirjoitettuihin kommentteihin.

Uusi Suomi ei ole vastannut selvityspyyntööni. Joudun nyt arvailemaan. Kirjoitinko ilmastonmuutoksesta liikaa? Onko niin, että Virallinen Totuus on nyt se, että ihminen on syyllinen ilmastonmuutokseen, eikä muuta osoittavia mielipiteitä tai edes faktoja sallita? Painostettiinko Uutta Suomea? Olemmeko jo Orwellin maailmassa, jossa Isoveli valvoo ja on rikos ajatella tai levittää ’väärää’ tietoa?

Olen julkaissut nyt tässä uudessa blogissani kaikki kirjoitukset uudelleen, myös US:sta poistetun kirjoituksen. Voitte itse päätellä, mikä virheeni on voinut olla.
Linkki Uuden Suomen blogiini: http://ossitiihonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
Jos yo. linkki ei toimi, niin tiedätte mitä muille kirjoituksilleni on tapahtunut…


Selvyyden vuoksi totean etten ole ’ilmastodenialisti’. Ilmastonmuutos on todellinen luonnollinen ilmiö kuten se on ollut koko maapallon olemassaolon ajan. Ihmisellä on ilmastoon jokin, todennäköisesti pieni, vaikutus.