Netissä on näkynyt paljon videoita, joissa magneetit tarttuvat koronarokotettuihin ihmisiin. Kyseisissä videoissa magneetit tarttuvat rokotuspaikkaan, mutta usein myös muualle. Ilmiö näytti videoiden perusteella todelliselta ja sen verran kummalliselle, että kiinnostuin selvittämään sitä vähän pidemmälle.
Kävin tapaamassa yhtä hyvin uskottavan videon tehnyttä henkilöä. Pyysin mukaan tutkija Kalevi Korennon. Taustaksi kerrottakoon, että olemme Kalevin kanssa molemmat varsin skeptisiä ihmisiä, mutta kuitenkin uteliaita ja mikäli mahdollista, niin pyrimme selvittämään asioita itse sen sijaan, että uskoisimme mitä netin ns. faktantarkastajat kertovat. Olimme molemmat nähneet faktantarkastusta, jossa tarttuminen johtui ihon tarttumiskyvystä, mutta tieteellinen metodi on tehdä kokeita. Meillä oli myös muita kysymyksiä – miksi joillain ihmisillä iho olisi erityisen tarttumiskykyinen?
Koehenkilömme oli saanut ensimmäisen ns. rokotteensa huhtikuun 2021 lopulla. Katsoimme ajan riittävän pitkäksi siihen, että koehenkilön lähistöllä olisi turvallista oleskella. Maailmalla on raportoitu naisten kuukautiskierron ongelmista tai jopa lasten ja lemmikkien kuolemista ns. rokotteen saajien lähistöllä. On mahdollista, että koronarokotetut erittävät piikkiproteiinia useita kuukausia rokotuksen jälkeen. Kalevi Korento pitää turvallisena välttää rokotettuja neljä kuukautta rokotuksen jälkeen. Otimme asiassa tietoisen riskin siksi, että pidämme vastustuskykyämme hyvänä ja myös siksi, että koronarokotettuja on mahdotonta kokonaan välttää. Vältimme koehenkilön kättelyä.
Ilmiö oli todellinen – magneetit tarttuvat koehenkilöömme. Tämä ei kuitenkaan testiemme perusteella johtunut magneettisuudesta. Kompassineula ei värähtänyt käsivarren tai muunkaan tarttumiskohdan vieressä. Magnetometrikään ei näyttänyt lukemia. Tässä kohdin tosin on pieni epävarmuus, sillä käyttämämme magnetometri on tarkoitettu koneiden tuottaman liikkuvan magneettikentän mittaukseen. Magnetometriämme voi käännellä staattisen magneettikentän havaitsemiseksi. Käänneltäessä mitään magneettikenttää ei havaittu.
Koehenkilömme laittaessa puuteria tarttumakohtaan, hävisi magneetin tarttuminen ko. kohtaan. Kyse oli siis mitä ilmeisimmin ihon voimakkaasta tarttumisominaisuudesta, eikä magneettisuudesta. Meitä askarrutti se, että miksi koehenkilömme iho oli niin tarttumiskykyinen. Mistä se voisi johtua?
Teimme seuraavaksi jännitteen mittauksen yleismittarilla ja hämmästykseksemme havaitsimme, että koehenkilömme oli aivan kuin paristo. Mittari näytti maksimissaan 42 millivolttia. Koehenkiö oli mittauksen aikana maadoitettu vesikiertoiseen lämmityspatteriin. Kalevilta ja minulta ei havaittu kuin 8-10 millivolttia, joka löytyy Kalevin mukaan lähes kaikilta ihmisiltä. Koehenkilömme jännitetaso oli siis viisinkertainen normaaliin verrattuna. Tämä vaikuttanee hermoston, sisäelinten ja aivojen toimintaan. Kohonnut jännitetaso voi johtua rokotteesta. Koska emme tiedä jännitetasoa ennen rokotusta, niin on epäselvää, kummasta on kysymys. Kalevi Korennon hypoteesi on, että kyse on rokotteen vaikutuksesta.
Yksi mahdollisuus on, että ihon tarttuvuus on seurausta ns. rokotteen piikkiproteiinista. Elimistö pyrkii poistamaan vieraat aineet myös ihon kautta. Runsainta tämä voisi olla rokotuskohdassa, mikä selittäisi esineiden tarttumisen joillain rokotetuilla olkavarteen, mutta ei muualle. Koehenkilöllämme esineet tarttuivat myös muualle, joka voi olla viite siitä, että piikkiproteiini on levinnyt koko elimistöön. Meillä ei ole vertailutietoa ihon tarttuvuudesta ennen rokotusta, joten on mahdollista, että kyseessä on koehenkilön normaali ominaisuus. Tai ehkä koehenkilön iho erittää erityisen voimakkaasti piikkiproteiinia ja se vaikuttaa siten, että ihon tarttuvuus lisääntyy? Kyseessä voi olla esimerkiksi jonkinlainen sokeriyhdiste. Tämän tutkimiseksi otimme ihon pintanäytteen raaputtamalla.
Joka tapauksessa tämä pieni tutkimusprojektimme on mielenkiintoinen. Avoimia kysymyksiä jäi ja syntyi enemmän kuin selkeitä vastauksia. Voinee kuitenkin suurella varmuudella sanoa, ettei esineiden tarttuminen johdu magneettisuudesta. Tieteen historia osoittaa, että tutkittaessa jotain ilmiötä kiinnostavimmat tai merkittävimmät keksinnöt tehdään sivutapahtumista, odottamattomista ilmiöistä tai epäonnistumisista.
