fbpx

15-vuotiaana karkuun koulukodista ja salaa töihin raksalle

Olen seurannut sivusta erästä kehityskelpoista nuorta miestä. Sisäsiisti ja kohtelias. Karkasi koulukodista kesän alussa ja asui kavereidensa luona. En tiedä kovin tarkkaan taustoja, mutta se mikä hämmästytti, oli se, että tämä nuori mies oli salaa rakennuksilla töissä kaverinsa mukana. Oli työhaalarit, pelit ja rensselit. Tietenkään kaikki ei ollut täydellistä, mutta kenelläpä olisi.

Mitähän tästä pitäisi päätellä? Miksi pitää karata koulukodista, että pääsee töihin? Kaikki nuoret eivät halua lukioon, tai ylipäänsä koulun penkkiä kuluttamaan. He haluavat mielekästä työtä, rahaa ja hyvän työporukan. Oman elämän. He eivät halua avustuksia ja sääliä. Onko meillä tarjota heille tämä reitti hyvään elämään? Miksi kaikkien pitäisi ’kouluttautua’. Eikö voitaisi tarjota vanhanaikaista mestari-kisälli -mallia, jossa voisi oppia ilman koulua? Mahdollisimman vähän paikallaan istumista. Matalan kynnyksen työpaikkoja. Paikkoja, missä kokeilla sitä mikä kiinnostaa ja missä voisi olla hyvä.

Ratkaisu tähän voi olla oppisopimuksen parantaminen. Onko paikkoja riittävästi? Jos ei ole, niin miksi? Onko toiminta kannustavaa yrityksille? Onko jotain esteitä, miksi yritykset tai kokeneet ammattilaiset eivät ota kisällejä oppisopimukseen? Pitäisikö ottaa mallia oppisopimuksia laajasti hyödyntävistä Saksasta ja Sveitsistä? Jos jatko-opiskelu kiinnostaa myöhemmin, niin siihenkin on oltava mahdollisuus. Nykymaailmassa opiskelu voi tarkoittaa muutakin kuin perinteistä koulun käyntiä.

Tutkimusten mukaan virikkeellinen ympäristö lisää älykkyyttä. Nuorisomme on ollut tietoteknisten laitteiden kanssa tekemisissä pienestä pitäen. Luulen nykynuorten olevan paljon älykkäämpiä kuin me keski-ikäiset samassa iässä ja todennäköisesti tämä ero tulee pysymään. Kokemusta toki puuttuu, mutta asia korjaantuu ajan kanssa. Tarjotkaamme nuorillemme mahdollisuus käyttää älykkyyttään, tarjotaan tilaisuus onnistua ja epäonnistua. Annetaan auton ajo-oikeus 15-vuotiaana. Annetaan tilaa. Annetaan aikaa. Annetaan oikeasti mahdollisuus tehdä töitä 15-vuotiaana. Annetaan huomiota. Annetaan nuorille mahdollisuus olla hyödyllisiä yhteiskunnan jäseniä. He ansaitsevat sen.

Ilmastovääristelyn vastustaminen teki minusta Perussuomalaisten ehdokkaan

Perussuomalaisten Uudenmaan piirihallitus valitsi minut 2.2.2019 ehdokkaaksi kevään 2019 eduskuntavaaleihin.

Miten olen päätynyt tähän?

Helsingin Sanomat teki lauantainumerossaan 20.10.2018 jonkinlaisen ilmastonmuutospelottelun ennätyksen – kahdeksan sivua katastrofiväitteitä. Kaikki mahdolliset maailman ongelmat laitettiin ilmastonmuutoksen syyksi ilman kritiikin häivää. Tuo yksittäinen lehti sai allekirjoittaneen ’kupin vuotamaan yli’ ja aloittamaan tämän blogin. En enää voinut pysyä hiljaa. Päätin tehdä asialle jotain, ainakin sanoa mielipiteeni ääneen ja etsiä myös muita tapoja vaikuttaa. Parin viikon kuluttua blogin aloittamisesta tajusin, että keväällä järjestetään eduskuntavaalit. Pitäisikö yrittää ehdokkaaksi jonkun puolueen listoille?

Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja minulla on sellainen luonne, että haluan muuttaa asioita. En helposti tyydy asioiden huonoon tilaan. Toki aika ja muutkin resurssit ovat rajallisia, joten joudun valitsemaan mihin keskityn. Tämä on sinänsä tuttua, sillä olen työ- ja yrittäjäurani aikana joutunut aina optimoimaan ajankäyttöäni. Onnekseni minulla on nyt aikaa, sillä olen ollut keväästä 2018 eräänlaisella sapattivapaalla. Jäin tuolloin pois perustamieni yritysten päivittäisestä toiminnasta. Olen muutenkin luopumassa yritystoiminnasta, koska yritysten toiminta on siirtynyt alalle, jota en koe hallitsevani riittävän hyvin. Yrityksiä vetämään on löytynyt minua pätevämpi ihminen.

Loppuvuodesta 2018 kartoitin eri puolueiden kantoja asiaan ja melko nopeasti päädyin siihen, että Perussuomalaiset on ainoa puolue, jolla on jollakin tavalla kriittinen kanta ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen ja jossa yleisistä uskomuksista poikkeavia mielipiteitä siedetään. Samaan aikaan minua myös kehotettiin useasta suunnasta olemaan yhteydessä Perussuomalaisiin. Puolue sopii minulle muutenkin hyvin, sillä olen kansallismielinen suomalainen ja ylpeä siitä. Taustastani voitte lukea lisää tämän blogin kuvauksesta.

Ilmastonmuutos on luonnonilmiö

Aloin noin kymmenen vuotta sitten ihmetellä, että loppuuko ihmiskunnan elo todella lähitulevaisuudessa ilmastonmuutoksen seurauksena. Miten tällaiset katastrofiväitteet voisivat pitää paikkansa, koska onhan täällä maapallolla ollut aiemmin paljon lämpimämpääkin ja ihmiskunta on silti selvinnyt, jopa kukoistanut? Suunnilleen tuon verran aiheesta tiesin silloin, mutta ymmärsin kuitenkin, ettei ihmiskunta ollut aiheuttanut ilmaston lämpenemistä tuhat tai kuusi tuhatta vuotta sitten. Ihan lyhyellä aiheeseen tutustumisella ja faktojen tarkastuksella selvisi, ettei koko jutussa ole päätä eikä häntää. Ihminen ei aiheuta ilmastonmuutosta, ainakaan merkittävässä määrin.

Aloin pohtimaan mm. seuraavia kysymyksiä: Kun tiedetään, että esimerkiksi kuusi tuhatta vuotta sitten Suomessa oli useita asteita lämpimämpää, niin mikä muutoksen aiheutti? Eihän se ihmiskunta ainakaan voinut tuolloin olla. Voisiko kyse olla luontaisesta vaihtelusta? Pian selvisi, että maapallon ilmasto on hyvin monimutkainen kokonaisuus. Ilmastoon vaikuttavat monet tekijät – aurinko, pilvet, kasvillisuus, meret, tulivuoret, kaasujen koostumus, maapallon asento jne. jne. Mitään varmaa totuutta ei ole olemassa, eikä konsensusta tutkijoiden keskuudessa. Ilmasto muuttuu ja on aina muuttunut. Mitä enemmän olen aiheeseen tutustunut, niin sitä naurettavammalta on alkanut tuntua väite siitä, että hiilidioksidi CO2 olisi yksin vastuussa globaalista ilmastonmuutoksesta tai edes merkittävästä osasta sitä.

Olisi hyvä, jos keskustelussa täsmennettäisiin hieman termejä, sillä esimerkiksi usein pelkän ilmaston määrittely menee jo metsään. Ei ole olemassa mitään yhtä ainoaa maailmanlaajuista ilmastoa. Ilmastolla on ainakin aiemmin tarkoitettu jonkun alueen ilmastoa, sen lämpötilaa, kosteutta, tuulensuuntaa, valon määrää jne. Ilmastot ovat paikallisia – Australiassa vallitsee erilainen ilmasto kuin Siperiassa. Pelkästään näiden alueiden lämpötilaerot ovat tänä talvena olleet jopa yli 100 Celsius-astetta. Mikäli ’ilmastonmuutos’ pelkistetään ainoastaan lämpötilan muutokseen niin silloin olisi hyvä keskustella lämpötilasta, eikä ’ilmastosta’. Usein myös hiilidioksidia pidetään saasteena, mitä se ei ole. Paikalliset pienhiukkaspäästöt ovat aivan eri asia, eikä niitä pidä sekoittaa hiilidioksidiin.

Mikä aiheutti viimeisimmän jääkauden? Entä sen jälkeen tapahtuneen lämpenemisen? Tai viimeisen noin 7000 vuotta jatkuneen vähittäisen kylmenemisen? Tai keskiajan lämpökauden? Tai 1920- ja 1930-lukujen lämpimät vuodet? Tai vuosina 1940-1975 tapahtuneen kylmenemisen, jolloin samanaikaisesti hiilidioksidipitoisuus ilmakehässä nousi? Nämä tapahtumat eivät yksinkertaisesti sopi mediassa reviteltyyn väitteeseen, että ihmisen aiheuttaisi lämpötilan hitaan nousun. Miksi hyvin hidas tapahtunut muutos ei voisi olla tälläkin kertaa luonnollista? Tässä blogissani olen käynyt läpi joitain kriittisiä näkökulmia ilmaston muutokseen. Erityisesti olen halunnut tuoda esille joitain videoita, joista kannattaa mielestäni aloittaa tästä viiden minuutin mittaisesta pätkästä. Mikäli haluaa käyttää aiheeseen hieman pidemmälti aikaa, suosittelen tätä fysiikan nobelistin esitystä.

Ihmiset ovat hyvin kyllästyneitä siihen, että heille tuputetaan mediassa jatkuvasti ilmastonmuutoksesta mitä mielikuvituksellisimpia juttuja. Viimeisin hölmöily viikko sitten oli uutisointi tutkimuksesta, jonka mukaan valkoinen mies tappoi intiaanit 1500-luvulla, tämän seurauksena viljely väheni ja puusto kasvoi Amerikassa ja tämä aiheutti pienen jääkauden. Teoriassa on muiden typeryyksien joukossa sellainen kauneusvirhe, että pienen jääkauden katsotaan alkaneen jo noin sata vuotta aiemmin 1400-luvulla. Ehkä valkoinen mies on keksinyt ilmastonmuutoksen lisäksi jo tuolloin aikakoneen, jolla ilmastoon voi vaikuttaa takautuvasti?

On erittäin ikävää, että Suomen politiikkaa tehdään perustuen täysin vääriin teorioihin. Kansalaisia tullaan rasittamaan yhä lisääntyvissä määrin veroilla. Liikkumista ja työn tekoa verotetaan jo nyt aivan liikaa. Erityisesti energian ja polttoaineiden verotuksessa on menty äärimmäisyyksiin. Pitkien välimatkojen maamme ei vielä nykytekniikalla pärjää ilman polttomoottoreita.

Valitettavasti ilmastonmuutos ei ole ainoa asia, jossa meitä vedätetään

Monikulttuurisuus on vain hyvästä -ajatusmalli on viime kuukausina paljastunut kuplaksi, valitettavasti hyvin ikävällä tavalla. Esiin tulleet turvapaikanhakijoiden suorittamat murhat, terroriteot ja raiskaukset ovat paljastaneet sinisilmäisen politiikan tulokset. Kuplan puhkeaminen ei yksin riitä, tarvitaan tekoja, toimintaa. Tähän mennessä on kuultu lähinnä selityksiä siitä, miten mitään ei kuulemma voi tehdä, koska kansainväliset sopimukset estävät. Jos muut Euroopan maat päästävät kymmeniä tuhansia pakolaisia läpi omien maidensa Suomeen asti, niin siinä rikotaan selvästi sopimuksia. Miksi Suomenkaan pitäisi niitä silloin noudattaa?

Muista vedätyksistä olen kirjoittanut tähän blogiin useita juttuja eläkkeistä. Eläkejärjestelmämme vaatisi täydellisen remontin. Nykyinen on surkea. Paremmalla järjestelyllä voitaisiin eläkkeitä nostaa, eläkevakuutusmaksuja alentaa ja antaa eläkkeiden hallinta enemmän ihmisten itsensä käsiin. Tulen kirjoittamaan eläkkeistä lisää. Ikähaitarin toisesta päästä nuoriso haluaa minun kirjoittavan myös joistakin aiheista.

Sananvapauskysymykset kiinnostavat minua myös aika paljon. Meitä eri tavoin kriittisiä yritetään vaientaa kaikin keinoin. Satoja tilejä eri palveluissa on suljettuna ja tätä myöten myös kriittiset mielipiteet ovat poissa keskusteluista. Valitettavasti valtiovalta on mukana sananvapauden tukahduttamisessa. Viimeisin esimerkki tästä on Oikeusministeriön kampanja ’vihapuheen’ ilmiantamiseksi. Vihapuhetta ei kuitenkaan ole kriminalisoitu laissa, vaan asiaa tulkitaan muiden lakien kautta hyvin epämääräisin perustein. Mitähän itä-Eurooppalaiset naapurimme ajattelisivat tällaisesta ajatuspoliisista?

On meidän tavallisten ihmisten aika nousta vastustamaan maamme muuttumista kohti diktatuuria.

Ossi Tiihonen

Julmanhauska tarina vanhustenhuollosta

Isäni kuoli muutama vuosi sitten 91-vuotiaana julkisessa hoitolaitoksessa. Kuulin jälkikäteen tarinan siitä, miten tapahtumaketju oli edennyt. Korostan, että olen toisen käden tietojen varassa, jonka vuoksi en mainitse nimiä tai paikkoja.

Isäni oli saanut laitoksessa influenssan, jonka jälkitautina tulleeseen keuhkokuumeeseen hän sitten kuoli. Ihmettelin tilannetta, koska tiesin, että isäni kuului ikänsä ja sydänvikansa vuoksi varmasti riskiryhmään. Miksi rokotetta ei oltu annettu? Tämän lisäksi iäkästä äitiäni, jonka kanssa isäni ollut yli 60 vuotta naimisissa, ei päästetty viimeisinä päivinä katsomaan miestään tartuntavaaran vuoksi. Sitten päästettiin kun hänen miehensä, minun isäni, oli kuollut. Olin jo tapahtuma-aikaan hilkulla marssia laitokseen vaatimaan, että isääni pitää päästä katsomaan, mutta äitini ei halunnut aiheuttaa hämminkiä. Oikein tyypillinen suomalainen, joka tyytyy kuuliaisesti siihen mitä hänelle sanotaan.

Tässä asiassa on kaksi puolta, enkä ole kuullut sitä toista puolta. Keuhkokuumetta sanotaan yleisesti vanhustenhoidossa vapahtajaksi, sillä monet dementikot ja alzheimer-potilaat kuolevat lopulta siihen ja pääsevät kärsimyksistään. Usein minkäänlainen hoito keuhkokuumeeseen ei enää tehoa oman vastustuskyvyn ollessa alhaalla. Isänikin oli kärsinyt dementiasta jo pitkään, eikä enää tuntenut omaisiaan, eikä ollut muutenkaan enää ns. aikaan ja paikkaan orientoitunut. Hän oli jo pitkään itse halunnut ’täältä pois’. Loppujen lopuksi kauhean paljon ei olisi ollut enää tehtävissä. Isäni oli elänyt pitkän elämän. Kysyin äidiltäni, että haluaako hän, että nostan metelin mahdollisesta hoitovirheestä ja omaisen kaltoin kohtelusta. Ei hän tietenkään halunnut, mahdollinen virhe haudattiin miehen mukana.

Käydessäni joskus yllättäen isääni katsomassa jonakin viimeisistä vuosista, hän ei enää tunnistanut minua ja haju oli kuvottava. ’Tavara’ oli housussa ja mies muissa maailmoissa katsoen telkkariohjelmaa josta hän ei enää selvästikään mitään ymmärtänyt. Olisiko ollut vahva lääkitys päällä? Vanhukset voivat olla joskus todella vaikeita hoidettavia, varsinkin jos aivot ovat jo pahoin rappeutuneet. He eivät enää ymmärrä omaa parastaan, esimerkiksi että vaippa olisi vaihdettava, vaan tappelevat voimakkaasti vastaan, raapivat ja lyövät. Tiedän asiasta ihan jonkin verran, sillä olen nuorena miehenä ollut mielisairaanhoitajan sijaisena. Aikuisen vaipan vaihto, syöttäminen, pesu jne. ovat tuttua hommaa. Olisikin jokaiselle hyväksi saada oppia siitä, miten alas ihminen voi vajota. Kun dementia on päässyt jo pahaksi, niin ihmisellä ei toimi enää kuin nielemisrefleksi. Kun laittaa ruokaa suuhun, niin se osataan nielaista. Edes silmät eivät enää kohdistu mihinkään.

En pidä yllä olevaa tai nyt viime päivinä esiin tulleita juttuja kovin poikkeuksellisina. En tietenkään tiedä näistä viimeaikaisista tapahtumista yksityiskohtia. Mahtavatko tietää ketkään muutkaan kuin asianosaiset totuutta?

Ihmisen loppuaika ei ole kaunis jos joku aivotauti iskee, hoitopaikasta riippumatta. Valvontakysymyksissä voidaan silti tehdä paljonkin. Oma ehdotukseni on antaa hoitopaikan valinta vanhuksen, omaisen tai edunvalvojan käsiin, jolloin saadaan satoja tuhansia ’laadunvalvojia’. Jos raha seuraa hoidettavaa, nousee laatu vääjäämättä, koska sillä aletaan kilpailemaan.

Luulen, että isäni aavisti ennen ’kunnalliskotiin’ joutumistaan, mikä häntä odotti. Vaimolleen hän ruputti, että olisi jo aika päästä pois ja että hän tappaa itsensä. Äitini kun joutui tuollaista vuosikausia kuuntelemaan, niin sitten kerran hänellä loppui kärsivällisyys. Isäni oli uhannut hypätä ikkunasta (rintamamiestalon ensimmäinen kerros), jolloin äitini oli tuonut tuolin ikkunan eteen: ’Sen kun hyppäät!’ No, ei ollut hypännyt. Äitini kertoi tätä tarinaa ja selitti ’Voe ku ee ennee noossu jalaka tuolille’. Voitte itse kuvitella vanhan karjalaiseukon äänensävyn, jolle oli savon murre 60 vuoden jälkeen tarttunut.

Isäni oli varmistellut jo vuosikymmeniä aikaisemmin, ettei häntä tarvitse surra. ’Sitten kun minä kuolen, niin älkää viettäko mitään surujuhlia. Viettäkään ilojuhlat! Pistäkää hautajaisissa konjakkipullo jokaisen pöydän keskelle!’ Tähän vastasin, että selvä, myydään kesämökki ja ostetaan koko rahalla koskenkorvaa. Isäni oli hieman hämmästyneen näköinen, mutta ehkä se johtui väärästä juomavalinnasta.

Hautajaiset olivat siihen mennessä ainoat, joissa muistan nauretun. Otimme sen linjan, että kunnioitamme isäni toivetta ja muistelemme hyviä asioita elämän varrelta. Näin tehtiin – kun yksi aloitti, niin hautajaisväestä useampi intoutui kertomaan muistamiaan hauskoja asioita isästäni. Hautajaiset pidettiin seurakuntasalilla (vaikka isäni ei kuulunut kirkkoon) ja isäni toivomuksen mukaisesti kysyin konjakistakin ruokailun lopussa, mutta nuori naispappi ei siihen suostunut. Tarjosin sitten myöhemmin nuoremmalle polvelle konjakkia ravintolassa. Lupaus tuli pidettyä.