Päivitetty ti 2.3.2021 klo 23.45 ja ke 3.3.2021 klo 16, lisätty tietoja loppuun.
Suomalaiselle yrittäjälle Merike Sirelpuulle tehtiin eilen maanantaina 1.3.2021 Iisalmessa lääketieteellinen raiskaus. Hänet haettiin väkisin kotoa poliisin toimesta käsiraudoissa ja vietiin Iisalmen sairaalaan, jossa häneltä otettiin väkivalloin nenänielusta sorron välineenä käytettävä surkea PCR-testi, vaikka hän yritti sanoa, että hänellä on sairaus, joka aiheuttaa verenvuodon herkästi. Alla on video kotoa hausta.
Merike on edelleen Iisalmen sairaalassa suljetulla osastolla, eikä häntä päästetä pois. Hän oli sidottuna sairaalassa sänkyynsä vuorokauden. Käsiraudat ovat aiheuttaneet mustelmia ranteisiin. Häntä myös kuristettiin useaan otteeseen.
Irrotettuja lepositeitä:
Merike kuvasi ennen tuota yllä olevaa kasirautojen laittoa tapahtumasta videota, jossa poliisi tunkeutuu väkisin asuntoon. Poliisi kuitenkin otti puhelimen Meriken kädestä ja poisti videon. Yllä oleva video on Meriken tyttären kuvaamaa. Tytär on ollut kauhuissaan tapahtuneesta.
Merike oli ollut oman kertomuksensa mukaan koko ajan yhteistyöhaluinen yllä olevaan tapahtumaan asti, mutta hän ei halunnut, että häneltä otetaan vasten hänen tahtoaan testi, joka vaarantaa hänen terveytensä. Testi tehtiin altistumisen perusteella. Häneltä on niin ikään vasten tahtoaan otettu sairaalassa mm. verikokeita. Mitään dokumentteja mistään hänelle ei ole annettu, eikä kukaan poliiseista tai lääkäreistä ole kertonut nimeään.
Merike on onneksi saanut yhteyden lainopilliseen apuun. Tämänhetkisen tiedon mukaan kaikista prosessiin osallistuneista poliiseista, lääkäreistä ja hoitajista tullaan tekemään rikosilmoitukset. Merike Sirelpuun ruumiillista koskemattomuutta ja oikeuksia on rikottu törkeällä tavalla.
Kysynkin nyt Iisalmen sairaalan nimettömiltä Mengele-lääkäreiltä, onko Nürnbergin säännöstö tuttu? Säännöstö luotiin siksi, ettei lääketiedettä käytettäisi kansalaisten sortamiseen. Miten voitte osallistua yllä kuvatun laisiin tapahtumiin?
Entä poliisi? Eikö mitään rajaa enää ole? Hallitus tai esimies käskee ja Suomen poliisi on valmis kyseenalaistamatta tottelemaan oikeuden, perustuslain ja järjen vastaisia käskyjä? Oletteko kansan puolella vai sitä vastaan? Kieltäytykää perustuslain vastaisista käskyistä!
Nyt viimeistään on kaikkien suomalaisten noustava Sanna Marinin hallituksen Suomeen ajamaan hirmuvaltaa vastaan! Mieti miten voit osallistua ja sitten ala toimia!
Lisätty klo 23:45 sairaalassa tehty tallenne, jossa Meriken keskustelu lääkärin kanssa:
Lisätieto ke 3.3.2021 klo 16: Sain Merike Sirelpuun juristilta tiedon, että Meriken kännykkä on käyty poliisin toimesta tänään iltapäivällä takavarikoimassa. Eli sen lisäksi, että perusoikeudet on viety, niin hänen yhteydenpitoaankin on rajoitettu. Kuulostaa vähän siltä, että Iisalmen poliisi on paniikissa. Ei liene lain mukaista, että suljettuun karanteeniin määrätyltä poistetaan yhteydenpidon mahdollistava väline, jossa on vielä mahdollista lisätodistusaineistoa poliisin toiminnasta.
Lisätieto ke 3.3.2021 klo 16:20: Iisalmen poliisi tiedotti asiasta. Olemme nyt tartuntatautilain mahdollistamassa tilanteessa, jossa terve ihminen voidaan ’epäillyn altistumisen’ vuoksi ottaa väkivalloin kiinni ja tehdä hänelle lääketieteellisiä kokeita vastoin hänen tahtoaan ja terveyttään. Kenet tahansa meistä voidaan milloin tahansa vangita käyttäen tekosyynä tautia, joka on influenssaan verrattava, Suomessa lievempi.
Lisätieto pe 5.3.2021 klo 13:20: Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö World Freedom Alliance WFA vaatii Merike Sirelpuun välitöntä vapauttamista.
Twiittasin yo. uutiselle jatkoa:
Yllä mainitsemani video:
Lisätieto pe 5.3.2021 klo 17:20:
Merike Sirelpuu on vapautettu, eikä hän ole karanteenissa. Juristien neuvosta hän ei ota toistaiseksi vastaan haastattelupyyntöjä, vaan tilanne rauhoitetaan joksikin aikaa. Meriken ja omasta puolestani kiitän kaikkia tilanteessa auttaneita. MTVUutiset uutisoi Meriken juristi Lauri Saarelan haastattelun lähes samaan aikaan.