Mediassa leviää väitteitä, että eliölajit olisivat kokemassa jonkinlaisen massasukupuuttoaallon. Amerikkalainen Gregory Wrightstone on analysoinut toteutuneita sukupuuttolukuja. Wrightstone on geologi, jolla on 35 vuoden kokemus maapallon erilaisista prosesseista.
Wrightstonen analyysi luvuista paljastaa, että sukupuuttojen määrä vähenee. Oheinen otsikkokuva kertoo tilanteen havainnollisesti. Vuosikymmenittäin jaoteltuna sukupuuttojen määrä on laskenut 2000-luvulle tultaessa hyvin alhaiseksi. Suurimmat sukupuutot arvioiduista lajeista lajimääräisesti tapahtuivat aikavälillä 1850-1900. Tämän oletetaan johtuneen ihmisen levittäytymisestä uusille alueille, jolloin ihminen on vienyt mukanaan näille alueille (esimerkiksi Australia) aiemmin tuntemattomia lajeja, jotka ovat johtaneet alueen alkuperäisten lajien haviämiseen. Sukupuutot eivät ole siis johtuneet esimerkiksi ’ilmastonmuutoksesta’.
Mediassa esitetyt sukupuuttomäärät eroavat merkittävästi IUCN Red Listin toteutuneista luvuista. Viimeisten 40 vuoden aikana sukupuuttoja on tapahtunut vain kaksi (2) vuosittain. Suurin syy sukupuuttoihin on ollut lajien elinympäristöjen häviäminen, ei siis esimerkiksi ’ilmastonmuutos’. Elinympäristöjen häviäminen on paradoksaalisesti joissain tapauksissa sidoksissa uusiutuvien energiamuotojen vaatimaan tilaan (aurinkopaneelifarmit) tai tuulimyllyjen aiheuttamiin suoriin lintutuhoihin. On myös selvää, että ihmismäärän lisääntyminen erityisesti Afrikassa vaarantaa monien lajien elinympäristöt. YK:n ennusteen mukaan Afrikan väkimäärä lisääntyy nykyisestä noin 1,2 miljardista vuoteen 2100 mennessä noin 4,5 miljardiin. Tässäkään asiassa ei syytä voi vierittää suomalaisten niskaan.
Näissä ’maailma tuhoutuu’ -katastrofiennusteissa on usein kyse törkeästä liioittelusta, täysin yliampuvista ennusteista tai silkasta median osaamattomuudesta. Luvut kertovat tästäkin alarmista toisenlaista tarinaa. Vihervasemmistomedian esittämiä lukuja on ihmetellyt itseni lisäksi pari muutakin suomalaista. Olen itse kirjoittanut suomalaisista luvuista jo aiemmin.
Vaikuttaa siltä, että sukupuuttoa käsitteenä yritetään hämärtää. Ympäristöhörhöt yrittävät määritellä lajin sukupuuton koskemaan alueellisesti esimerkiksi vain Suomea. Jos esimerkiksi Suomen viimeiset naalit juoksisivat Venäjän rajan yli, niin kyseessä väitetään olevan sukupuutto, alueellinen sukupuutto. Tällainen määrittely-yritys ansaitsisi vain vinoa hymyilyä, ellei yhteiskuntaa ohjailtaisi laeilla näiden täysin valheellisten määritysten ja lukujen mukaan.
Sukupuuttojen laskennassa on merkittäviä ongelmia. Lajien määrää ei yksinkertaisesti tiedetä. Arviot lajimääristä liikkuvat muutamasta miljoonasta kymmeniin miljooniin. Lajin määritelmä ei ole myöskään yksiselitteinen. Lajeja lasketaan hävinneiksi, mutta sitten näiden lajien yksilöitä löytyykin. Lajilaskennassa pitäisi myös ottaa huomioon, että lajeja myös syntyy jatkuvasti lisää. Miten valitaan seurattavat lajit laskentaan? Lajiutuminen voi tapahtua nopeasti, jopa muutamassa sukupolvessa. Lajimäärälaskennassa pitäisi ottaa siis huomioon myös syntyvät lajit, ei pelkästään häviävät lajit.
Sukupuutto ilmiönä on ikiaikainen luonnollinen tapahtuma. Lajeja on syntynyt ja hävinnyt maapallon syntymästä lähtien. Esimerkiksi sata miljoonaa vuotta sitten olemassa olleista lajeista tuskin kovin moni on enää olemassa. Tilalle on tullut evoluution seurauksena uusia lajeja. Tästäkään luonnollisesta ilmiöstä ei kannata ahdistua, varsinkaan kun mitään sukupuuttoaaltoa ei ole lukujen valossa tapahtumassa.
Lähteet:
https://fabiusmaximus.com/2019/05/24/gregory-wrightstone-exposing-the-mass-extinction-lie/
https://inconvenientfacts.xyz/blog/f/mass-extinction-lie-exposed-life-is-thriving