Sain eräältä tuttavaltani alla olevan kirjoituksen, jonka julkaisen sellaisenaan. Kirjoittaja haluaa pysyä nimettömänä, mutta silti jakaa kokemuksensa. Omia kommenttejani tekstin jälkeen.
Työntekijästä sijoittajaksi
Lokeroiminen on yleensä vähän tyhmää, koska useimmiten henkilö kuuluu useampaan lokeroon. Otsikon mukainen tapahtuma on kuitenkin meneillään omalla kohdallani, vaikka käyn edelleen mielelläni töissä. Olen siis työntekijä ja samalla yksityissijoittaja. Jalat tukevasti molempien lokeroiden perustassa.
Miksi tästä nyt sitten pitää kirjoittaa? Ehkä yksi syy voisi olla,että sijoittaminen avartaa jonkun verran työntekijän ajattelua laajemmaksi, ymmärtämään enemmän markkinatalouteen ja työpaikan olemassaoloon liittyviä asioita. Sijoittamisen myötä alkaa kiinnostua esim. talousuutisista, joista aiemmin saattoi kiinnostua ainoastaan katastrofien yhteydessä (finanssikriisi, eurokriisi yms). Näin on tapahtunut omalla kohdallani. Sijoittamisella voi myös vaurastua pitkällä aikajänteellä, kun malttaa mielensä markkinamyllerryksissä eikä polta rahojaan kuluihin tai epämääräisiin sijoitustuotteisiin.
Varsinainen oma sijoitustoimintani lähti liikkeelle finanssikriisin aikoihin 2009 indeksirahastoihin sijoittamisella, jos nyt ei lasketa mukaan aiempia pieniä rahastosijoituksia kultapossu- yms. rahastoissa. Indeksirahastot ovat kätevin ja kustannustehokkain tapa saada laaja hajautus yhdellä tai muutamalla rahastolla. Sijoitin tasaisesti pienen/keskikokoisen osan kuukausipalkasta. Tässä vaiheessa kiinnostus alkoi kasvaa vähitellen ja aiheesta halusi oppia koko ajan lisää. Onneksi on internet!
Indeksisijoittamisen alkuvaiheessa suorat osakesijoitukset tuntuivat hieman riskipeliltä, kun kertasijoituksen olisi pitänyt olla kulujen vuoksi sen verran tuntuva, ettei kunnollista ajallista, maantieteellistä ja yhtiökohtaista hajautusta saisi kovin helposti kasaan. Mikä sitten on osaltaan johtanut tilanteeseen, että nykyisessä salkussani on n. 10 % indeksirahastojaja 90 % suoria osakkeita?
Työpaikka, jossa työskentelin, myytiin pörssifirmalle. Oltiin sitten pörssifirman väkeä ja firman osakekurssin pystyi tarkastamaan päivittäin Kauppalehden sivuilta. Aika nopeasti siinä alkoi ajattelemaan, että josko ostaisin jonkun verran oman työpaikkani osakkeita. Sitten koittikin jännittävä hetki avata arvo-osuustili ja tehdä ensimmäinen sijoitus. Tämä poiki myös loputtoman hyväntahtoisen huumorin lähteen työkavereiden kanssa. Hehän työskentelivät osittain minulle. Jopa firman johto työskenteli osittain minulle.
Kuitenkin vielä tärkeämpi hetki oli toinen osakeosto, joka kohdistui muuhun kuin oman työpaikan yhtiöön. Siitä alkoi tähän päivään asti jatkunut kiinnostus taloutta ja sijoittamista kohtaan. Salkussa on nyt kymmeniä suomalaisia ja kansainvälisiä yhtiöitä tuottamassa tasaisesti kasvavaa osinkovirtaa, joka yhdistettynä palkasta sijoituksiin laitettavaan osuuteen, kasvattaa salkkua ja osinkovirtaa edelleen.Työpaikka on vaihtunut, mutta sijoittaminen on jäänyt. Nykyinen työpaikkani ei ole pörssifirma eikä ole ainakaan vielä tarjonnut omistusosuutta, mutta eipä se haittaa, kun palkan lisäksi rahaa tulee hajautetusti ympäri maailman toimivista yhtiöistä. Olisiko salkku yhtä hyvässä jamassa pelkillä indeksisijoituksilla –luultavasti kyllä. Se on edelleen kustannustehokas ja helppo tapa hajauttaa sijoitukset ympäri maailman. Olisiko oma kiinnostukseni talouteen ja sijoittamiseen yhtä korkealla ilman tuota ensimmäistä ja toista suoraa osakeostoa – todennäköisesti ei. Kiinnostavatko edelleen työntekijöitä koskevat asiat – kyllä.
Yllä oleva tuttavani kirjoitus kuvastaa hyvin nykyisiä työpaikkoja, varsinkin korkean teknologian alalla. Lähes jokainen yritys yrittää sitouttaa työntekijänsä omistuksella mukaan yrityksen menestykseen ja pitkään töitä tehneillä on omistuksia monista yrityksistä ihan jo tältä perustalta, mikäli työnantajayritykset ovat olleet suuria. Tämä on valitettavasti Suomessa tehty kalliiksi – optiothan menevät palkkaverotuksen piiriin.
Olen itse pyrkinyt aina saamaan yrityksen avainhenkilöt myös omistajiksi. Henkisesti ero on merkittävä. Vaikka omistaisi vain pienen osan yrityksestä, niin silloin miettii enemmän myös yrityksen menestymistä, kokonaisuutta pelkän oman palkanmuodostuksen lisäksi kuten helposti ilman omistusta käy. Toki parhaimmat työntekijät ajattelevat yrityksen menestymistä ilman omistustakin. Mielestäni paras yhdistelmä on sellainen, jossa yritykselle työtä tekevät ihmiset ovat kaikissa kolmessa roolissa, eli työskentelevät, omistavat ja kantavat myös sijoitusriskiä. Sijoitusriskillä tarkoitan tässä yhteydessä sen suuruista omistusta, että sen mahdollinen menettäminen tuntuu edes jonkin verran.
Pienissä yrityksissä osakassopimuksen merkitys korostuu ja usein omistuksesta joutuu luopumaan, jos työpaikasta lähtee. Asia riippuu tehdystä sopimuksesta. Jos sukset menevät syystä tai toisesta ristiin, niin tällöin on erityisen hyvä, että etukäteen on mietittynä jonkinlainen tapa ratkaista asioita. Ihmisten tilanteet, halut ja työpanos vaihtelevat. Käytännössä hyvä henkilöstökombinaatio vaihtelee myös ajan mittaan. Itselleni on käynyt sitenkin, että olen saneerannut itseni pois yrityksen toiminnan muututtua merkittävästi. Olen tällaisessa tilanteessa pitänyt jotakuta toista itseäni pätevämpänä vetämään yritystä.
Kun olen ollut työntekijän roolissa teknofirmassa, olen noin vuoden työskentelyn jälkeen alkanut kyselemään mahdollisuutta ostaa firman osakkeita, jos olen uskonut ko. bisnekseen. Vastaavasti työnantajan roolissa, mikäli työntekijä katsotaan avainhenkilöksi, olen alkanut keskustelemaan varovasti osakkuudesta. Varovasti siksi, että osa ihmisistä ei halua sitoutua, enkä ole halunnut luoda painetta sijoittamiseen. Parhaimmillaan omistus lisää työpaikan tiimihenkeä merkittävästi ja hyvähenkisessä työpaikassa on oikein mukavaa työskennellä. Useimmat nykyajan työpaikat ovat tavalla tai toisella tiimitehtäviä. Kannustankin sekä työntekijöitä, että työnantajia keskustelemaan yrityksen omistuksesta avoimesti.
