Ossi Tiihonen

Meille on kerrottu, että maapallon keskilämpötila on noussut +0,6 astetta sadassa vuodessa. Varmasti on paljon muutakin kerrottu, mutta lähdetään nyt tuosta.

Periaatteessa, jos vaikkapa Siperiassa olisi normaalisti -56 astetta, niin nyt onkin vain -55,4 astetta, se on ”Ilmastonmuutos” ja se tuhoaa maapallon, ja sen takia on lopetettava lihan syönti ja maksettava päästöoikeuksia ja tehtävä NYT ratkaisu, koska vuonna 2007 on enää 10 vuotta aikaa, ja vuonna 2018 on enää 10 vuotta aikaa jne jne jne.

Vastaavasti jos tropiikissa olis normaalisti +34 astetta niin nyt on +34,6 astetta ja taas me kuollaan kaikki.

Jos vaihdetaan tarkastelua, siellä Siperiassa on kesällä parhaimmillaan +30 astetta ja talvella pahimmillaan -60 astetta niin mikä lämpötila on se, missä maapallo tuhoutuu? Se, että onkin +30,6 astetta vai se, että on -59,4 astetta? Miksi Siperian männyt tai puskat ei pärjää, jos lämpötiloissa esiintyy muutoksia suhteessa keskimääräiseen? Tietävätkö edes kasvit, että on olemassa keskimääräisiä lämpötiloja?

Mutta asiaan. Oheisessa kuvassa on satunnainen hallintorakennus Malesiassa, joka on kuuma ja kostea maa, paitsi vuorilla, jossa on kylmää ja kuivaa.

Noin 50 ilmastointilaitetta runsaan 10 toimistohuoneen kohdalla.

Koska meille puhutaan muutoksista 100 vuoden aikana, meillä pitää olla vertailukohtia vuodelta 1918.

Kuvitellaanpa siis mittauspiste vuonna 1918. Oletetaan, että se on kaupungissa nimeltä Kairo tai Kuala Lumpur tai Bangkok tai Jesselton, nykyinen Kota Kinabalu.

Kuvitellaan kaupunkimaisema vuonna 1918. Hevoskärryt kuskaavat koppavia engelsmanneja, jotka kutsuvat paikallisia nimellä ”boy” ja jotka kokoontuvat eksklusiivissa klubeissaan siemailemaan gintonicceja ja keskustelemaan säästä.

Kuninkaallinen säätoimisto käy joka päivä tsiigaamassa monokkelin läpi lämpömittarin lukemaa ja raapustaa sitten lontooksi nähdyn lukeman ja se on sitten siinä. Tilastot ovat syntyneet.

Palataan samaan paikkaan vuonna 2018 ja verrataan maisemaa. Mikä on muuttunut?

Ensinnäkin nuo ilmastointilaitteet viilentävät betonirakennusten sisätiloja, ja puhaltavat tulikuumaa ilmaa ulos. En tiedä mutta voin olettaa, että se vuoden 1918 mittauspaikka on saanut lähistölle tuhansia ilmastointilaitteita. Ne eivät lämmitä laajemmin ilmaa mutta mittauslaitteen ympäristöä todennäköisesti. Näin vuoden 2018 lukemat voivat keskimäärin nousta tuon 0,6 astetta.

Toinen ilmiö on asfaltti, jota ei ollut 1918 mutta vuonna 2018 on. Asfaltti on aluksi pikimustaa ja musta imee lämpöä ja muodostaa siten eräänlaisen lämpöpatterin. Kuuma asfalttipinta sitten heijastaa lämpöä ympäristöönsä, ja jos siellä on se mittauspiste lähellä, taas voidaan arvioida, että ainakin 0,6 astetta on vaikutus.

Kuumissa kaupungeissa muutenkin isot betonirakennukset lämpenevät päivän mittaan, ja se lämpö hehkuu lähiympäristöön. Jos siellä on se mittauspiste, ollaan taas lämpenevän mittarin maailmassa.

Nuo ovat siis numeroita. Meille on numeroita tuputettu ja siksi meidän pitää ymmärtää miten numerot tulevat: Sata vuotta sitten kolonialistisen englesmannin tekemä silmämääräinen havainto elohopeamittarista, mahdollisesti ilman kymmenesosia, ja nyt globaali data joka hetki kaikkialta maailmasta.

Siten nuo kaksi lukemaa eivät ole yhteismitallisia. Ei teknisiltä ominaisuuksiltaan eikä lähiympäristön ominaisuuksiltaan. Sata vuotta sitten ei ollut mustaa asfalttia, tuhansia ja tuhansia kuumaa ilmaa puhaltavia ilmastointilaitteita eikä liioin isoja betonirakennuksia, jotka sitovat trooppisen kuumuuden lämpöä itseensä.

Ja sitä paitsi 0,6 astetta on naurettavan pieni tilastollinen ero, menee siis tilastolliseen virhemarginaaliin.

Markus Lehtipuu

Havaintoja elävästä elämästä -ei tietokonemalleista. Paljon matkustelevana haen tietoa eri puolilta maailmaa eri kysymyksistä.

---

Tämä blogikirjoitus on osa sarjaa ’15 päivää ilmastoa’, jossa erään lopetetun blogin parhaat kirjoitukset on kopioitu tähän blogiin. Kirjoituksia tulee yksi päivässä 15 päivän ajan alkaen 24.10.2023.