Jos saat nyt 3000,- euroa palkkaa, oma osuutesi eläkemaksustasi vähennetään palkastasi ja työnantajasi maksaa eläkevakuutusyhtiölle lisää. Nämä yhteensä tekevät noin 25 % palkastasi, eli noin 750,- euroa kuukaudessa. Jos työskentelet 25-vuotiaasta alkaen 65-vuotiaaksi, eli 40 vuotta, saat eläkettä maksamiesi eläkevakuutusmaksujen perusteella. Mutta kuinka paljon? Lasketaanpa.
Eläkevakuutusyhtiöiden sijoitusten keskituotto on noin 4,5 %. Kun nuo summat syöttää vaikka Seligsonin tuottolaskuriin, niin saa tiedoksi, että säästö 4,5 % vuosittaisella keskituotolla ja korkoa korolle -ilmiöllä on 40 vuoden jälkeen 986.595,-, eli noin miljoona euroa. Mikäli pääomasta lasketaan samalla 4,5 % tasolla tuotto vuosittain, on eläke noin 3.700,- euroa kuukaudessa. Tällöin pääomaa ei kuluteta. Kuollessa eläkevakuutusyhtiö saa pääoman, eivätkä perilliset saa tästä pääomasta mitään.
Jos vastaava 750,- euron kuukausittainen summa olisi sijoitettu pörssiosakkeisiin joko suoraan hajautettuna tai esimerkiksi osakeindeksirahaston kautta, sille saataisiin keskimäärin 9 % tuotto vuosittain. 40 vuodessa pääoma ja tuotot olisivat 3.187.236,-, eli yli kolme miljoonaa euroa. Mikäli pääomasta lasketaan vuotuinen tuotto samalla 9 % tasolla, päädytään noin 24.000,- euron kuukausittaiseen eläkkeeseen. Tällöin ei myöskään syödä pääomaa, vaan nostetaan eläkkeenä vain tuotto. Kuollessa perilliset saavat pääoman. Mikäli pääomaa puretaan eläkkeellä, niin eläke kasvaa ja perintö pienenee.
Yllä olevan esimerkki on yksinkertaistettu. Siinä ei ole otettu huomioon rahan arvon muutoksia, palkkojen nousua, veroja tai lainsäädännön muutoksia. 40 vuodessa ehtii tapahtua paljon kaikenlaista. Vertailun tarkoitus on osoittaa eläkeyhtiön tekemän ja oman eläkesäästämisen ero.
Seligsonin tuottolaskuri: https://www.seligson.fi/suomi/sijoitustieto/tyokalut/laskurit/tuottolaskuri.html
Nordnetin tuottolaskuri: https://www.nordnet.fi/campaign/sijoita-saastosi.html
Tämä on ’Suomen eläkejärjestelmä on surkea’ -kirjoitussarjani toinen osa. Lisää on tulossa.