fbpx

IPCC, International Panel of Catastrophe Cult

IPCC, Intergovernmental Panel on Climate Change, suomennettuna hallitustenvälinen paneeli ilmastonmuutoksesta, on lähtenyt jo perustamisestaan lähtien kahdesta väärästä olettamuksesta. Siitä, että ilmasto lämpenee jatkuvasti ja että lämpeneminen johtuu ihmisistä. IPCC:n rooli on kehittynyt vuosien mittaan median avustuksella kultiksi, joka väittää suunnilleen kaikkien maailman ongelmien johtuvan ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta.

Miten tällainen tilanne on päässyt muodostumaan? MIT:n entinen meteorologian professori Richard Lindzen kuvaa syntynyttä tilannetta hyvin viiden minuutin mittaisessa videossaan:

https://www.youtube.com/watch?v=OwqIy8Ikv-c&t=16s

Ihmisen on väitetty olevan syyllinen ilmastonmuutokseen ja sen mahdollisiin kuviteltuihin seurauksiin: Merten pinnan nousuun, kuivuuteen, tulviin, myrskyihin, kansainvaelluksiin, itsemurhien lisääntymiseen jne. jne.

Olen itsekin ihmetellyt, miten luonnollinen ilmastonmuutos on saatu väännettyä sellaiseen muotoon, että siitä syytetään ihmisiä ja miksi osa ihmisistä uskoo näihin väitteisiin. Osa voi johtua siitä, että ihmisikä on maapallon mittakaavassa suhteellisen lyhyt ja normaaleja säänvaihteluita erehdytään pitämään ilmastonmuutoksena tai ei olla oman kokemuksen perusteella tietoisia siitä, että ilmasto on luontaisesti vaihdellut paljon miljoonien vuosien mittaan, joskus nopeastikin. Nopeita ilmastonmuutoksia voivat aiheuttaa maan pinnalle avaruudesta syöksyvät meteorit tai isot tulivuorenpurkaukset. Maapallollamme on jatkuvasti noin 20 aktiivista tulivuorta ja tulivuorten aktiivisuus voi vaihdella merkittävästi.

Voisiko osa tällaisen kultin muodostumisesta johtua kristillisestä perinnöstämme, sillä kristinuskossa on perisynnin käsite? Perisyntihän antaa ymmärtää, että olemme kaikki jo syntyessämme jotenkin syyllisiä. Tällainen ajatusmalli sopisi hyvin IPCC-kulttiin. Jokainen on varmaankin joutunut pohtimaan omaa suhdettaan ympäristöön – käytänkö liikaa luonnonvaroja, tuotanko hiilidioksidia liikaa, lennänkö lomalle liian usein, voinko käyttää autoa jne. Vaikka eläisi kuinka vaatimattomasti, tuottaa kuitenkin hiilidioksidia (CO2) hengittäessään ja on siten tämän kultin mukaan syyllinen. Jokainen meistä.

Olisi lohdullista ajatella, että kaikki maailman mahdolliset katastrofit johtuisivat ihmisistä. Tällöin niille voisi ajatella tehtävän jotain. Maailma ei valitettavasti toimi näin. Jatkuvasti on käynnissä kehityskulkuja ja tapahtumia, joille emme voi mitään. Italiassa Napolin länsipuolen Campi Flegrei -tulivuori voi purkautua ja muuttaa maailman ilmaston hetkessä – tulivuori on osoittanut heräämisen merkkejä 1950-luvulta lähtien. Auringon aktiivisuus on lähestymässä jaksottaista minimiä ja on omiaan jäähdyttämään maan ilmastoa. Näille emme voi mitään. Tilanteeseen on vain sopeuduttava ja hyväksyttävä se seikka, että jotkut asiat ovat ihmiskunnan vaikutuksen ulottumattomissa.

Kaiken ylläolevan huomioiden olenkin nimennyt IPCC:n uudelleen otsikon mukaisesti. Suomennettuna nimi voisi kuulua esimerkiksi Kansainvälinen Katastrofikultti, lyhennettynä KKK. Muistelen tosin tämän nimen olevan varattuna jo eräälle toiselle kuoleman kultille…


Selvyyden vuoksi totean etten ole ’ilmastodenialisti’. Ilmastonmuutos on todellinen luonnollinen ilmiö kuten se on ollut koko maapallon olemassaolon ajan. Ihmisellä on ilmastoon jokin, todennäköisesti pieni, vaikutus.

Tämä kirjoitus on ilmestynyt alun perin Uuden Suomen Puheenvuoroja -blogissani.

YLE:lle kehuja tieteellisestä ilmastonmuutosuutisesta

YLE julkaisi eilen 16.11.2018 uutisen

”Grönlannin jään alta löytyi jättikraatteri – asteroidissako syy ilmastonmuutokseen 12 800 vuotta sitten?”

https://yle.fi/uutiset/3-10512685

Uutisessa ovat poikkeuksellisia seuraavat asiat:

– Uutinen ylipäänsä julkaistiin. Usein tällaiset uutiset, jotka kyseenalaistavat ajatuksen, että ihminen on ainoa syyllinen ilmastonmuutokseen, näyttävät päätyvän ei-julkaistaviin.

– Jo otsikossa ehdotetaan, että asteroidilla on ollut vaikutus ilmastoon. Tämä lienee kaikille omilla aivoillaan ajatteleville selvää, että näin on käynyt mikäli meteoriitti on ollut riittävän suuri.

Nyt ei vielä tiedetä kraaterin synnyn ajankohtaa, mutta ajankohta jätetään avoimeksi. Jutussa puhutaan asteroidista. Oikeastaan vakiintuneen käytännön mukaisesti pitäisi puhua meteoriitista, koska kappale on päätynyt maan pinnalle asti. Juttu on kokonaisuudessaan sellainen tiedeuutinen, joita allekirjoittanut tykkää lukea – perustuu faktoihin ja kirjoittaja on suhtautunut aiheeseen ilman havaittavaa omaa asennetta.


Selvyyden vuoksi totean etten ole ’ilmastodenialisti’. Ilmastonmuutos on todellinen luonnollinen ilmiö kuten se on ollut koko maapallon olemassaolon ajan. Ihmisellä on ilmastoon jokin, todennäköisesti pieni, vaikutus.

Tämä kirjoitus on ilmestynyt alun perin Uuden Suomen Puheenvuoroja -blogissani.

Eläkeyhtiö Elon tj Satu Huber moittii asiakkaitaan Helsingin Sanomissa

Helsingin Sanomissa oli 7.11.2018 työeläkeyhtiö Elon toimitusjohtajan Satu Huberin haastattelu.

Näin yrittäjätoimintaa pitkään harjoittaneen näkökulmasta tuli mieleen, että sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Huberilla oli yrittäjistä käsitys, etteivät yrittäjät ymmärrä eläketurvan merkitystä tai osaa laskea:

https://www.hs.fi/talous/art-2000005890475.html

– ”Yhä useampi tekee työuransa yrittäjänä. Moni ei ymmärrä, että eläkemaksu on vakuutus, joka kattaa paljon muutakin kuin työeläkkeen.”

– ”Yksi eläkejärjestelmän vahvuuksista on sen kattavuus. Yrittäjistä moni on kuitenkin jättäytynyt siitä pois. Emme ole osanneet viestiä, mikä tämä järjestelmä on yrittäjän ja nuoren näkökulmasta. Se on ongelma, koska yhä useammat nuoret haluavat tehdä työtä nimenomaan yrittäjänä, mikä sinänsä on tietysti hyvin positiivista.”

– ”Eläkemaksu on vakuutus, joka kattaa paljon muutakin kuin vain työeläkkeen. Sen perusteella määräytyy vanhempainpäiväraha ja sairauspäiväraha. Se takaa työkyvyttömyyseläkkeen ja perhe-eläkkeenkin, jos sinulle käy jotain”, Huber sanoo.

– ”Ja entäs jos yrittäjä elääkin poikkeuksellisen pitkään. Eläke on elinikäinen, omat säästöt voivat loppua.”

Mielestäni asia on täysin päinvastoin. Ymmärrämme ja tunnemme kyllä asian ja juuri siksi emme oikein pidäkään suomalaisesta lailla typeräksi säännellystä eläkejärjestelmästä ja käytämme sitä mahdollisimman vähän. Nykyinen systeemi on tehoton, kallis ja palvelee parhaiten systeemistä palkkansa saavia.

Eläkevarojen tuotto on keskimäärin noin 4,5 % vuosittain. Tämä on vain puolet esimerkiksi pörssiomistusten keskimääräisestä 9 % tuotosta, johon pääsee varsin riskittömästi rahastoilla tai itse hajauttamalla. On myös täysin selvää, että vaikka pörssiomistusten arvot heiluvatkin vuosittain, niin pitkällä aikavälillä tuotto asettuu merkittävästi korkeammaksi kuin eläkevarojen tuotto.

Mihin erotus häviää? Osa katoaa hallintoon, jossa eläkeyhtiöillä on tuhansia ihmisiä töissä. Eläkevaroista katoaa pelkästään eläkevakuutusyhtiöiden ostamiin sijoituspalveluihin noin 1,4 mrd Eur. Tästä Fiva teki selvityksen jokin aika sitten. Työeläkevakuuttajien kaikki sijoituskulut olivat vuonna 2017 1,6 mrd Eur. Kyseessä on valtava summa.

Yksityisen ihmisen näkökulmasta on myös ikävää, etteivät perilliset pääse nauttimaan pakollisten eläkevakuutusten varoista eläkkeensaajan kuollessa, vaan varat menevät eläkevakuutusyhtiön pohjattomaan kirstuun. Yksityisessä eläkevakuutuksessa tai suorissa sijoituksissa perilliset saavat nämä varat.

Julkiset eläkevakuutukset ovat tuotoltaan surkeita, niiden kulut ovat korkeat ja kuolemantapauksen tullessa varat menevät muiden kuin omaisten hyödyksi. Näistä syistä on selvää, että laskutaitoiset yrittäjät pitävät lakisääteiset YEL-vakuutuksensa mahdollisimman pieninä ja panostavat vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin tai suoriin sijoituksiin. Kuinkahan pienet pakolliset eläkevakuutusmaksut voisivatkaan olla, jos tuotto olisi kohdallaan ja kulut kurissa? Julkinen eläkevakuutusjärjestelmä vaatisi täysremontin. Valmistelen tästä aiheesta pidempää kirjoitusta.