fbpx

YLE:n totalitaristit jälleen valehtelemassa – tällä kertaa VKK:sta

Ylen veronmaksajien rahoilla toimivat valehtelijat, toimittajat Greta Virranniemi ja Mari Jäntti haastattelivat toisia veronmaksajien rahoilla toimivia valehtelijoita, ’tutkijoita’ Emilia Palonen ja Niko Pyrhönen. Käyn tässä analyysissä lyhyesti läpi artikkelin valheita ja leimoja.

Artikkelin yleissävy on negatiivinen, sillä sekä kirjoittajat, että ns. tutkijat kokevat Valta kuuluu kansalle -puolueen uhkaksi sekä maailmankuvalleen, että toimeentulolleen. Tämä pitää tietysti paikkansa. VKK ei arvosta veronmaksajien rahoilla tapahtuvaa valehtelua ja kansan ohjailua.

Kirjoituksessa yritetään luoda kuvaa yhteistyökyvyttömyydestä ja luoda kiilaa VKK:n sisälle ja VKK:n muiden puolueiden välille.

Toisessa kappaleessa on heti räikeä valhe: ”Kansanedustaja Ano Turtiainen perusti VKK:n viime kesänä”. Lauseella yritetään henkilöidä VKK Ano Turtiaiseen, joka on ollut valtamedian hampaissa jatkuvasti. VKK ei ole yksin Ano Turtiaisen luomus, vaan jäseniä puolueessa on jo noin 4000, aluevaaliehdokkaitakin oli yli 200. Kyseessä on valtamedian tyypillinen ’quilt by association’ -argumentti.

”Puolueen edustajat ovat muun muassa kritisoineet koronarajoituksia (Länsi-Savo) ja -rokotuksia sekä kyseenalaistaneet yleisesti hyväksyttyä tutkimustietoa.”
’kyseenalaistaneet yleisesti hyväksyttyä tutkimustietoa’ -leimalla yritetään väittää, että median ja viranomaisten esittämät väitteet olisivat totta. VKK on merkittäviltä osin syntynyt juuri siksi, että poliitikkomme, viranomaisemme ja erityisesti Ylen kaltainen valtamedia valehtelee meille törkeästi. Tieteellinen tieto osoittaa selvästi, ettei korona ole yleisvaarallinen tartuntatauti, eikä koronarajoituksille ole mitään terveydenhuollollisia perusteita.

”Muiden puolueiden yhteistyö VKK:n kanssa loppuu monissa aluevaltuustoissa lyhyeen, mikäli puolueen linja ja kommentit julkisuudessa eivät muutu. Näin ennustaa yliopistotutkija Niko Pyrhönen Helsingin yliopistosta.”
Pyrhönen yrittää nähdäkseni esittää, että VKK:n edustajien pitäisi uskoa median meille tarjoamat yleiset valheet. Tämä olisi tietysti valehtelevalle valtamedialle kätevää – ne voisivat edelleen jatkaa median voimaa pelkäävien poliitikkojen ohjailua valtavalla voimallaan, jota vapaan median irvikuva, Mediapooli koordinoi.

”Tie voi nousta nopeasti pystyyn, jos lausunnot jatkuvat demokraattisia instituutioita ja tiedontuottajien auktoriteettia vastaan todella vahvasti hyökkäävinä ja koronadenialistisina.”
Demokraattisten instituutioiden voima on kyseenalainen, jos näihin elimiin valitaan vain elitistien ohjailun perusteella kiltisti käskyjä tottelevia marinonetteja. En tiedä, havaitseeko Pyrhönen mitään kummallista lausuessaan ’tiedontuottajien auktoriteetista’. Tieto ei ole luonteeltaan auktoritääristä, vaan vapaata. Tieteen perusajatus on vapaassa tiedon liikkumisessa ja parhaan argumentin voimassa, ei tiedon tuottajan asemassa. Pyrhönen valehtelee sujuvasti leimatessaan VKK:n kannattajat ’koronadenialisteiksi’. Oman kokemukseni mukaan tuskin kukaan kiistää koronaviruksen olemassaoloa, vaan sen sijaan vaatii, että siihen on suhtauduttava kuten muihinkin räkäviruksiin. Tällaista on viime aikoina kuultu myös tartuntatautilääkäreiltä, joten Pyrhönen iskee tässäkin kirveensä kiveen.

”Pyrhönen kuvailee VKK:ta radikaaliksi oikeistopuolueeksi”. Tämäkin on punavihreän valhemedian tyypillinen leimaustaktiikka. Vallanpitäjille epämieluisat poliittisen liikeet pyritään leimaamaan äärioikeistoksi tai jopa natseiksi. Yle on todella tyhjentänyt pajatsonsa tähän juttuun. Epätoivo lienee Ylessä suurta kun joku poliittinen liike kehtaa kyseenalaistaa propagandalaitoksen suojatyöpaikat.

”Taustalla vaikuttaa myös mediakentän polarisoituminen eli jakautuminen journalistiseen mediaan ja muun muassa verkkosivustoihin, joiden julkaisuissa ei sitouduta tiedon luotettavuuteen. Journalistinen media jakaa viranomaisten kertomaa, tutkittua tietoa.”
Tätä kappaletta lukiessani repesin nauramaan ääneen. Ylen toimittelijat ylentävät (sic!) itsensä luotettaviksi tiedon lähteiksi verrattuna verkkosivustoihin, vaikka tämäkin Ylen juttu on verkkosivustolla. Nämä toimittelijat kehtaavat väittää sitoutuneensa tiedon luotettavuuteen. Ehkä se sikäli pitääkin paikkansa, että Ylen voi luottaa valehtelevan lähes aina. Yle paaluttaa tässä jutussaan uskollisuuttaan hallituksen ja virkakoneiston tuottamaan ’tietoon’. Tutkiva journalismi, jossa viranomaisten ja poliitikkojen antamia tietoja kyseenalaistetaan, on todellakin kuollut Ylestä.

”Puolue on tarjonnut kanavan monille, joille toisenlainen terveystieto on tärkeää.”
Niin, on oltava kanava myös faktatiedolle valtamedian valehtelun sijaan.

”Toisenlaisella terveystiedolla tarkoitetaan tässä yhteydessä hyvinvointiin liittyviä näkökulmia, jotka eivät ole tieteellisesti tutkittua tietoa.”
Hehheh. Tässä kirjoituksessa on 28 viitettä, mm. WHO:n julkaisuihin:
https://ossitiihonen.com/2021/08/19/korruptiopandemia/
Kukaan ei ole pystynyt osoittamaan kirjoituksesta yhtään virhettä.

”VKK:n aluevaltuutetut puhuvat muun muassa hoitajien koronarokotepakosta, levittävät salaliittoteorioita ja kyseenalaistavat ilmastonmuutoksen todellisuutta.”
Normaalia valheellista Ylen leimaustoimintaa. Salaliittoteoria-leimaa viljellään valtamediassa jatkuvasti. Yleensä yhtään väitettä ei yksilöidä tai sitten etsitään todella ufo-väite, eli käytetään olkiukkoargumenttia. Kappaleen otsikossa väitetään, että kielletään ilmastonmuutos, vaikka juuri päinvastoin kriitikot väittävät ilmastojen (niin, niitä on useita) muuttuvan luontaisesti ja ihmisen vaikutuksen olevan todennäköisesti hyvin pieni tai olematon.

”Esimerkiksi kokemäkeläinen VKK:n aluevaltuutettu Niina Valtanen kutsuu koronapandemiaa valepandemiaksi”
Miksi muuksi sitä sitten pitäisi kutsua, kun esimerkiksi Suomen kokonaiskuolleisuudessa ei ole näkynyt mitään poikkeuksellista koko sählingin aikana? Eikä tehohoidonkaan kuormituksessa. Sairaalassa olijoiden määrässäkään ei ole ollut mitään poikkeuksellista piikkiä – THL on sen sijaan jäänyt kiinni senkin tilaston väärentämisestä. Ehkä Ylen ei pitäisi niin julkisesti kuuluttaa uskovansa ’viranomaisten kertomaa, tutkittua tietoa’, koska sen on osoitettu toistuvasti olevan valhetta?

Tokentube on koronankieltäjien ja väärää tietoa levittävien ihmisten käyttämä sivusto.”
Jälleen leima ’koronankieltäjät’ ja väite väärän tiedon levittämisestä. Jälkimmäinen väite pitää osittain paikkansa, sillä TokenTube on videoiden julkaisualusta kuten YouTube tai BitChute ja siellä on varmasti joukossa myös väärää tietoa. Kyseessä ei ole siis Ylen kaltainen toimitettu sivusto, vaan ihmiset voivat julkaista siellä lähes täysin vapaasti omia videoitaan. Ylellä ei kritiikki esille pääse, vaan Yle toitottaa vain yhtä sanomaa – hallituksen ja globalistien propagandaa.

”Virtanen on jakanut somessa myös natseihin viittaavaa sisältöä. Hän päivitti someen kuvan siitä, kuinka ei pystynyt kommentoimaan koronakriittisyydestä tunnetun Olli Postin julkaisua. Saatetekstiin hän kirjoitti natsitervehdyksen.”
Yle on irrottanut Kari Virtanen sarkastisen kommentin siitä, miten häntä sensuroitiin natsityyliin, asiayhteydestään. Kyse on Ylen todella törkeästä leimauksesta, jolla Virtasen viesti käännetään päinvastaiseksi.

”VKK:n historia noudattaa selkeästi kuviota, jossa puolueen perustaa perussuomalaisista erotettu henkilö.”
Jälleen toistetaan väitettä, että VKK olisi yksin Ano Turtiaisen luomus. Tämä ei todellakaan pitä paikkaansa, vaan kyse on suuresta kansanliikkeestä, jota äänesti neljä kuukautta puolueen perustamisen jälkeen yli 24.000 ihmistä.

”Eduskuntaan VKK:lla ei tutkijan mielestä ole mahdollisuuksia, ellei puolueen toiminta, ehdokasasettelu, poliittisen toiminnan skaala ja tunnettuus muutu radikaalisti.”
Pyrhönen näyttää unohtaneen, että VKK on jo eduskunnassa edustettuna. Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen todennäköisesti huomattavasti suuremmalla joukolla, vaikka nämä pyrhöset tulevat tekemään kaikkensa, ettei niin käy. Toivotankin Ylen syöttiläille Pyrrhösen voittoa propagandassaan.

Helsingin Sanomien parjauskirjoitus VKK:sta ja Ano Turtiaisesta – Jutun analyysi

Helsingin Sanomien (HS) Tommi Nieminen kirjoitti tänään 9.1.2022 pitkän ja tarkoitushakuisen kirjoituksen Valta kuuluu kansalle – puolueesta ja puolueen puheenjohtaja Ano Turtiaisesta. Käyn tässä analyysissä läpi kirjoituksen valheita, puolitotuuksia ja leimaamisyrityksiä. En lainaa juttua kokonaisuudessaan, sillä kunnioitan HS:n oikeutta ansaita rahaa, vaikka se tapahtuukin valehtelulla ja lukijoiden kusettamisella. Tehkööt tilaajat omat päätöksensä. Jos he haluavat, että heille valehdellaan, niin suotakoon se heille.

Jutun yleissävy on taattua HS -laatua. Laatua siis siinä mielessä, että sitä ei ole. Tai voidaan ajatella, että paskan suoltamisessakin on laatueroja. HS on taitava paskan suoltaja. Se ei tosin uppoa enää kuin tosiuskoviin punavihreisiin. Helsingin Sanomien paperilehden levikki putosi vuosina 2018 ja 2019 8% molempina vuosina ja johti ilmeisesti siihen, että tuon jälkeen lukuja ei ole enää haluttu julkistaa. HS on valinnut tiensä – propagandaa ja valehtelua lehden kuolemaan asti.

HS väittää Ano Turtiaisen laskeneen politiikan tekemisen riman alemmaksi kuin koskaan. HS punavihreiden toimittajien mielestä totuuden puhuminen lienee politiikan arvostuksen laskemista. Tämän ymmärtää kun tietää HS:n tavoitteen propagandavälineenä, eräänlaisena uutena Der Stürmer -lehtenä. HS:n tavoite on keinoja kaihtamatta ohjailla kansaa globalistien käskyjen mukaan. Mihinkään, mitä HS julkaisee, ei voi luottaa.

Juttu on kauttaaltaan nimittelyä. En mene niihin sen syvemmin. Ano Turtiainen leimataan yleisimmin ’salaliittoteoreetikoksi’, mikä on jutun yleisin leima. Tyypilliseen tapaan Ano Turtiaiselta ei osoiteta virheellisiä väitteitä, vaan väitetään vain niitä olevan. Taktiikka on yleinen punavihreän valtamedian käyttämä ja paljastaa väitteiden onttouden. Tarkempi lukija kyllä huomaa tämän, mutta ehkä HS:n lukijoissa ei niitä enää ole jäljellä? Tällöin voidaan toistella maksaville tilaajille (juttu on maksumuurin takana) sitä, mitä he odottavat kuulevansa.

Jutussa on muiden muassa väite, että Turtiainen on kyennyt horjuttamaan eduskunnan uskottavuutta. Tämä on posketon väite. Eduskunta on tehnyt sen aivan itse. Jatkuvat perustuslain loukkaukset ja kansalaisia kohti teknofasismia vievien lakien säätäminen horjuttavat eduskunnan uskottavuutta. Ano Turtiainen on ollut ainoa johdonmukaisesti perustuslakia ja kansalaisten perusoikeuksia puolustanut kansanedustaja.

Jutussa maalataan suurta kuvaa siitä, että Turtiainen on Venäjän tai trumppilaisten tms. ohjauksessa. Tyhmemmänkin toimittajan pitäisi havaita, mitä maailmassa on meneillään. Kansa ja jotkin sen edustajat ovat havainneet ihan itse, millaiseen dystopiaan olemme matkalla. Jos ulkomaille, ravintolaan tai uimahalliiin ei osa kansasta enää pääse, niin olemme samassa tilanteessa kuin Saksa 1930-luvulla. Juutalaiset ovat vain vaihtuneet koronarokottamattomiin.

Jutussa viitataan siihen, että ’great reset’ olisi jonkinlainen salaliittoteoria, vaikka Klaus Schwab on kirjoittanut aiheesta kirjankin ’COVID-19: The Great Reset’. Sama koskee monia muitakin jutussa käytettyjä termejä. Kyseessä eivät ole salaliittoteoriat, vaan täyttä totta olevat termit, joita globaali eliitti toistelee jatkuvasti. Julkisesti. Kyseessä olekaan mikään salaliitto, vaan julkinen liitto, jota toimeenpannaan täysin avoimesti neniemme edessä.

Jutussa kerrotaan sentään totuudenmukaisesti kuinka nopeasti VKK on syntynyt ja miten nopeasti puolue on laajentunut. Allekirjoittanutta hieman hymyilyttää miten pahoillaan HS punavirheä toimittaja on asiasta. Hänelle ei näytä tulevan mieleen, että kyseessä on kansalaisten aito huoli ja hätäännys meneillään olevasta globojen vallankaappauksesta. VKK ei olekaan yksin Ano Turtiaisen luomus, vaan kyseessä on aito kansanliike, johon kanavoituu valtavien kansanjoukkojen tyytymättömyys vanhojen puolueiden petettyä heidät kerta toisensa jälkeen. VKK on saanut kannatusta kannattajien siirryttyä kaikista muista puolueista, mutta suuresti myös nukkuvien puolueesta.

Jutussa on huvittava väite Facebookin avoimuudesta suhteessa muihin some-alustoihin. VK , Telegram, Gettr, Somega jne. ovat aivan yhtä avoimia tai jopa avoimempia kuin Facebook. Punavihreän toimittajan mielestä Facebook on tietysti parempi, sillä se harjoittaa törkeää konservatiivien sortoa bännäämällä meitä jatkuvasti.

Nieminen toistaa jutussaan valheen ’George Floyd kuoli yhdysvaltalaisen poliisin tukahduttamana’, vaikka kyseessä oli selkeä fentanyyli-huumeen yliannostus. Tämä selviää poliisin bodycam-nauhoista ja ruumiinavausraportista. Asiasta on erittäin perusteellinen dokumentti katsottavissa elokuvatuotantoyhtiön nettisivuilla: https://centaurfilmworks.com/ Niemisen täytyy tietää totuus tästäkin asiasta, mutta totuttuun HS-tapaan hän toistelee valhetta kunnes toivoo sen muuttuvan ns. yleiseksi totuudeksi. Kyseessä on punavihreän valtamedian tyypillinen taktiikka, jota käytetään erityisesti nyt koronahuijauksen yhteydessä erittäin laajasti.

Ano Turtiaisen kristillisyyttä pilkataan kirjoituksessa pitkään. Ilmeisesti mihinkään uskomattomalle, kyyniselle ja moraalittomalle toimittajalle on käsittämätöntä, että joku voi avoimesti uskoa johonkin. Mikäli on joskus tutustunut raamattuun, niin näitä aikoja voi todella epäillä lopun ajoiksi. Merkit ovat ilmasssa.

’Rokotevastaisuus’ on yksi HS:n käyttämä tarkoituksellinen leima, jolla halutaan yleistää kokeellisesta mRNA-injektiosta kieltäytyvät yleisesti rokotevastaisiksi tai tiedevastaisiksi. Suurin osa viiteryhmän ihmisistä ei ole rokotevastaisia tai tiedevastaisia, vaan on selvittänyt itselleen koronarokotteiden hyöty-haitta -suhteen. Nieminen käyttää läpi jutun tällaisia valheellisia leimoja. Kyseessä on täysin epärehellinen argumentaatio. Mutta kyseessähän onkin punavihreiden propagandalehti.

Jutussa käytetään pitkiä pätkiä väittämiseen, että Ano Turtiainen olisi jotenkin Venäjä-mielinen. Tällaisena väitteenä esitetään mm. Turtiaisen huoli Suomen heikentyneestä Venäjän-kaupasta. Samaan aikaan muut Euroopan maat kuitenkin käyvät enemmän tai vähemmän avointa Venäjän-kauppaa mm. Valko-Venäjän kautta. Oman maan teollisuuden puolustaminen on käännetty Venäjä-mielisyydeksi. Kieroa HS, kieroa.

Minutkin (OT) jutussa mainitaan. Nieminen väittää, että ’Johan Bäckman on jo pidempään tukenut… Ossi Tiihosta’. Totean tähän, että jos tukemiseksi katsotaan osallistuminen keskusteluihin Bäckmanin stiimissä, niin olkoon sitten niin. Osallistun vaikka Stalinin Striimiin, jos näen sen aiheelliseksi. Uskon keskusteluihin, en eristämiseen.

Yhteenvetona voinee todeta, että Helsingin Sanomien Tommi Niemisen juttu kertoo enemmän Helsingin punavihreän kuplan peloista ja tunteista kuin VKK:sta tai Ano Turtiaisesta. Mitä muuta voikaan odottaa globalistien sarjavalehtelijoilta tai heidän sylikoiriltaan?

Jos vielä tilaat Helsingin Sanomia, niin nyt on viimeistään aika perua tilaus. Maailmankuvasi avartuu kun alat seuraamaan muutakin kuin valtamediaa. Ja voit alkaa muuttamaan maailmaa – liittymällä VKK:n jäseneksi:
https://valtakuuluukansalle.fi/#/jasenhakemuslomake

Ilta-Sanomat ja professori Juhani Knuuti hakoteillä

Ilta-Sanomat siteerasi 19.1.2021 Olli Söderkultalahden kirjoittamassa jutussa Turun yliopiston professori Juhani Knuutin blogia. Sekä jutussa, että blogikirjoituksessa on kummallisia päätelmiä, joita ruodin alla.

Jo Ilta-Sanomien jutun otsikko on epäonnistunut: ”Professori huolestui suomalaisesta rokote­keskustelusta ja varoittaa uhasta: ”Ensimmäistä kertaa minulla on sellainen olo””. Varoittaako professori siis suomalaisia siitä, että hänellä on ’sellainen olo’? Onko Knuutin olo uhka ihmisille?

Sekä IS:n jutussa, että Knuutin blogikirjoituksessa tehdään heti alussa yleistys, että uudenlaisen mRNA-rokotteen vastustamisessa olisi kysymys jostain yleisestä rokotevastaisuudesta. Tämä on tyypillistä valtamedian toimittajille, mutta lääketieteen professorilta odottaisi täsmällisempää argumentaatiota.

Knuuti väittää, että ”Mikäli puolet tai edes kolmannes Suomen väestöstä kieltäytyisi rokotteesta, voisi riittävä laumasuoja jäädä Knuutin mukaan saamatta. Pahimmassa tapauksessa infektion saisi merkittävä osa väestöstä, mikä voisi johtaa tuhansien suomalaisen ennenaikaiseen kuolemaan.” Nämä ovat selvästi totuuden vastaisia väitteitä ja pelkkää pelottelua.

Aivan kuin Knuuti olisi unohtanut mitä hän on aiemmin sanonut. Ihmisillä on yleistä vastustuskykyä ja sitten vielä tarkempaa vastustuskykyä koronaviruksia vastaan aiempien koronavirustartuntojen perusteella. Missään maailman väestössä virus ei ole tarttunut kuin muutamaan prosenttiin ihmisistä. Jopa viruksen leviämisen kannalta hyvin otollisissa olosuhteissa tartunnan on saanut vain noin 20% väestöstä. Tämä vastaa tutkimuksista saatuja näyttöjä, joista näkee, että jopa neljällä viidestä immuunipuolustuksen viimeinen linja aktivoituu koronavirustartunnassa. Noin 80 prosentilla väestöstä on siis vastustuskykyä koronavirusta vastaan.

Tässä on lisäksi huomattava, että virukselle ominainen vastustuskyky on vasta immuunipuolustuksen neljäs linja. Jo tätä tarkkaa hankittua vastustuskykyä ennen on kolme immuunipuolustuksen linjaa. Immuunipuolustus kokonaisuudessaan selittää alhaisia lukuja tartunnoissa. Kiinassa tehdyn laajan tutkimuksen mukaan oireettomat eivät tartuta. Oireettomilla tartunnan saaneilla immuunipuolustuksen neljäs linja on aktivoinut ja monella virushyökkäys on torjuttu jo tätä ennen.

Knuuti sivuuttaa ihmisten aiheellisen huolen siitä, että uudentyyppinen rokote voi johtaa uudenlaisiin ongelmiin. Näistä on rokottamisen historiassa ikäviä esimerkkejä, viimeisin lienee IS:n jutussakin ns. sikainfluenssarokote, joka aiheutti Suomessakin merkittävän määrän narkolepsiatapauksia. Uudentyyppisen mRNA-rokotteen käytön pitkäaikaisvaikutuksista ei ole tietoa. Professori Wolfgand Wodarg ja Pfizerin eläköitynyt tutkimusjohtaja Michael Yeadon ovat vaatineet joulukuussa Euroopan lääkevirasto EMA:lta uusien rokotteiden tutkimuksen ja käytön välitöntä pysäyttämistä mahdollisten haittavaikutusten vuoksi.

Knuuti väittää: ”Vaikeasta epidemiatilanteesta kärsivissä maissa koronakuolemat ovat alkaneet Knuutin mukaan jo selvästi näkyä yli 50-vuotiaiden kokonaiskuolleisuudessa. Maiden joukossa ovat esimerkiksi Ruotsi, Iso-Britannia, Ranska, Italia, Espanja ja Yhdysvallat.”
Ruotsin luvut ovat hyvin tiedossa. Niissä ei näy kokonaiskuolleisuudessa nousua kun katsotaan väestönkasvuun suhteutettua kokonaiskuolleisuutta. Esimerkiksi talvikautena 2016-2017 kuoli enemmän ihmisiä Ruotsissa kuin talvikautena 2019-2020. Knuutin väite on Ruotsin osalta väärä.

Knuutin omassa kirjoituksessa korostetaan, että ”Suomessa kuolee reilu tuhat ihmistä joka viikko. Nämä kuolemat tapahtuvat sekä ennen väestön rokottamisen alkamista että sen jälkeen. Emme voi tietenkään päätellä, että rokotuksen jälkeen tapahtuvat kuolemat liittyisivät rokotuksiin.” sekä ”Ajallinen yhteys ei ole osoitus syy-seuraus-suhteesta.” Tämä on faktisesti totta. Koronavirukseen liittyvissä kuolemissa tuo ajallinen yhdistäminen kuitenkin tehdään. Sillä haetaan viitteitä siitä, onko kuolleisuus korkeampaa laboratoriotutkimuksella varmistetun tartunnan jälkeen.

Samaa vertailua tehdään myös rokotteissa. Norjassa rokotteiden antamisen lopettaminen iäkkäille ja hauraille vanhuksille on harkinnassa, koska 29 vanhusta on kuollut pian rokotteen antamisen jälkeen. Tämän Knuuti sentään tuo esille.

Knuuti väittää: ”Kaikille lienee jo tullut selväksi, että yhteiskuntamme ei kestä tilannetta, jossa väestön laumasuoja hankittaisiin koronainfektio sairastamalla. Kuolleisuus olisi yksinkertaisesti liian suuri.” Kuten todettua, Blogikirjoituksessa Knuuti on näyttänyt unohtaneen kokonaan sen, että väestöllä on jo aiempien koronavirustartuntojen perusteella vastustuskykyä koronavirusmutaatioita vastaan. Itseäni ihmetyttää miten lääketieteen professorin arvovallalla heitellään noin löysiä argumentteja. Ehkä kyse on siitä, että Knuuti ei ole epidemiologi? Käsittääkseni epidemiologit on koulutettu ymmärtämään paremmin epidemioiden kulkua ja niihin vaikuttavia tekijöitä.

Knuuti jatkaa: ”Nyt somessa on kuitenkin pidetty jo varmana, että nykyiset rokotteet eivät estäisi tarttumista ja leviämistä. Todellisuudessa meillä ei vain vielä ole tutkimusnäyttöä asiasta.” Knuuti ei liene tutustunut rokotteen valmistajien itse antamiin tietoihin. Niissä nimittäin kerrotaan, että rokote ei estä viruksen tarttumista ja leviämistä, vaan ainoastaan lieventää taudin oireita. Pitäisikö uskoa rokotteen valmistajaa, vai odottaa tutkimusnäyttöä?

Blogikirjoituksen kommenteissa Knuuti tekee itse useaan kertaan saman virheen, mistä hän syyttää muita, eli yhdistää ajallisesti epidemian ja ylikuolleisuuden.

Knuutin kannattaisi pohtia myös muita mahdollisia vaikuttajia ylikuolleisuuteen kuin koronavirusepidemia. Ruotsin osalta tuli jo aiemmin todettua, ettei ylikuolleisuutta edes ole, kuten ei ole Suomessakaan. Tilastoihmiset kiteyttävätkin, että korrelaatio ei ole todiste kausaalisuudesta, mutta korrelaation puute on todiste siitä, ettei kausaalisuutta ole. Ruotsin osalta ei ole siis edes korrelaatiota. Muiden maiden osalta voidaan esittää muita syitä mahdollisen korrelaation olemassaoloon: D-vitamiinin puutos (joka vaikuttaa myös influenssoissa), antibioottiresistenssi, talven kylmyys, tehdyt koronatoimet jotka ovat jo tappaneet miljoonia ja nyt annetut uudet rokotukset.

Onneksi Suomen lääketiede ei ole pelkästään Knuutin kaltaisten varassa. Esimerkiksi STM:n lääkintöneuvos, epidemiologi Mikko Paunio on hyvin kartalla siitä mistä on kysymys, vaikka onkin itse ottamassa rokotteen.

Paunio on tuonut keväästä 2020 lähtien useissa kirjoituksissaan esille, ettei koronaviruksessa ole kyse poikkeuksellisesta viruksesta, siihen on lääkkeitä ja koronan ehkäisytoimien vaikutukset ovat tuhoisampia kuin itse tauti.