fbpx

Kilometrin etäisyys tuulivoimalaan on liian vähän

Alla oleva teksti on käännös saksankielisestä artikkelista. Artikkelin jälkeen muutamia omia huomioitani (OT).


Satoja tieteellisiä tutkimuksia ilmanpaineen vaihtelujen terveysvaikutuksista ihmisiin ja eläimiin on jo tehty. Ilmanpaineen vaihtelu on ääntä, infraääntä. Räjähdyksen tuottama ilmanpaineaalto voi aiheuttaa ihmisessä akuutin tappavan keuhkorepeämän, koska kun paineaalto leviää keuhkoputkien hienoimpiin haaroihin ja keuhkorakkuloihin, kudos kuormittuu äärimmilleen ja repeää. Tuulivoimalan roottorin ilmanpaineen vaihtelut eivät riitä tappamaan ihmistä heti, mutta herkät lepakot kuolevat juuri tällä tavalla. Lähellä pyörivää tuulivoimalan siipeä ne putoavat elottomina alas ilman että olisivat edes koskettaneet siipeä tai että ilmanpyörteet olisivat katkaisseet niiden siivet. Tämän ilmiön nimi on barotrauma.

Onneksi näiden paineaaltojen voimakkuus heikkenee, mitä kauemmas tuulivoimalasta mennään. Ja tässä mielipiteet eroavat toisistaan. Millä etäisyydellä näitä ääni- ja infrapäästöjä voidaan pitää vaarattomina? Joka tapauksessa äskettäin julkaistut WHO:n ohjeet vahvistavat, että melu on yksi tärkeimmistä ympäristöuhista fyysiselle terveydelle ja mielenterveydelle sekä väestön hyvinvoinnille.

Ongelma

Jo huomattavasti pienemmät ilmanpaineaallot rasittavat ihmisen kudoksia ja kuten laajat tutkimukset lentohenkilöstöstä ja eläinkokeista (Castello Branko / Alvez Pereira) ovat osoittaneet. Ne eivät aiheuta suurta, välittömästi kuolemaan johtavaa keuhkorepeämää, mutta altistumisen kestosta riippuen seuraa mikroskooppisia vammoja etenkin rintakudoksissa, mutta myös muissa kehon osissa. Kävi myös ilmi, että voimakkaat infraäänet aiheuttavat saman vahingon lyhyempinä ajanjaksoina kuin heikot infraäänet pitempinä ajanjaksoina. Me tiedämme, että krooninen vamma ja siihen liittyvä tulehdus eivät voi vain edistää taipumusta syöpään ja rasittaa koko kehoa, vaan jatkuva arpien muodostuminen voi myös tehdä aiemmin joustavista elimistä jäykkiä. Esimerkiksi ihmisillä ja eläinkokeissa esiintyi enemmän keuhkofibroosia, sydänkammion jäykistymistä ja tietysti ongelmia herkissä kuulo- ja tasapainoelimissä ja muita muutoksia. Professori Vahlin (Mainzin yliopisto) äskettäiset tutkimukset osoittivat sydänkudosten huomattavaa heikkenemistä, kun ne ovat altistuneet infraäänelle. Tästä eivät vaurioidu vain herkät ihmiset, vaan kaikki.

Kuinka viranomaiset käsittelevät näitä havaintoja?

Saksan viranomaisilla on aina ongelma tunnistaa tällaiset pitkäaikaiset vaikutukset hyvissä ajoin ja ryhtyä vastatoimiin. Tämä tietysti etenkin, jos haluaa antaa väestölle kuvan siitä, että pystyy hoitamaan heidän huolensa pätevästi yrittämällä pelastaa ilmaston yhä useammilla tuulivoimaloilla. Mutta kuka tahansa, joka ajattelee tämän toimenpiteen teknistä / taloudellista mielekkyyttä, tietää, että ennen kaikkea se on harhauttamista, sillä kansalaisten kaikilla rahoilla voisi toteuttaa paljon tehokkaampia toimenpiteitä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Koska, kuten lukuisat liittovaltion hallituksen itse tilaamat asiantuntijalausunnot osoittavat, tuulivoimalat säästävät tuskin mitään hiilidioksidia, eivätkä siksi ole tehokkaita ilmastonsuojelussa. Mutta se on toinen tarina.

Kesti liian monta vuotta ja maksoi monien leukemiaa sairastavien ihmisten elämän, jotka työskentelivät röntgenkuvaustehtävissä, että säteilyn haittojen ehkäisyyn saatiin pitävät säännöt. Samalla tämä esimerkki osoittaa myös, kuinka vastuutonta ovat viranomaisten ja liittovaltion ympäristökeskuksen perustelut, jotka lääketieteellisten yhdistysten ja ympäristöalan lääkäreiden selkeistä varoituksista huolimatta väittävät edelleen: mitä et voi nähdä ja kuulla, se ei voi vahingoittaa. Vastuun kantaminen on ihan jotain muuta. Etenkin terveyden suhteen on noudatettava varovaisuusperiaatetta.

Infraääni: ”Juokse henkesi edestä”

Pitkän aikaa oli mysteeri, miksi eläimet pakenevat maanjäristyksen alueelta useita päiviä ennen varsinaista maanjäristystä ikään kuin niillä olisi seitsemäs aisti. Nykyään tiedetään, että infraäänialueella sekä ilman että maan kautta välittyy ihmiselle havaitsemattomia esimaanjäristyksiä. Mutta ei pelkästään maanjäristyksiä, vaan myös monia hengenvaarallisia tapahtumia edeltävät matalat äänet ja infraäänet. Sellaisia tapahtumia ovat myrskyt, lumivyöryt, kivivyöryt, suurten eläinten liikkeet, eläinlaumat, metsäpalot. Itse asiassa Berliinin Charité-sairaalassa tehty tutkimus on osoittanut, että havaintokynnyksen alapuolella olevat infraäänet, siis myös unen aikana, laukaisevat aivokeskuksissa reaktioita, joista johtuu pelkoa, paniikkia, stressiä ja masennusta, tietoisuuden ulkopuolella. Siksi on oletettava, että tuulivoimaloiden tyypilliset infraäänet (kapeakaistaiset jaksolliset voimapiikit) sisältävät viestin: ”Sinua uhkaa vaara, juokse henkesi edestä!” Siis viesti, joka ei juuri auta nukahtamaan.

Krooniset vakavat unihäiriöt ja niiden dramaattiset fyysiset seuraukset, mukaan lukien sydänkohtaukset ja aivohalvaukset, ovat kärjessä asukkaiden valitusten luettelossa (katso videot osoitteessa www.DSGS.info). Saksassa, jossa tuulivoimaloita on koko maailmassa suhteellisesti eniten, unihäiriöt ovat saavuttaneet epidemian kaltaiset mittasuhteet.

Samaan aikaan tuulienergiaa tulisi rakentaa moninkertaisesti lisää, etäisyyksiä tulisi pienentää ja rakentaa yhä suurempia voimaloita, joiden infraäänipäästöt ovat yhä voimakkaampia.

Kuka ottaa vastuun?

Tämän selvästi lisääntyvän ongelman aiheuttavat tuulivoimateollisuuden insinöörit, teknikot ja fyysikot, joihin viranomaiset ja liittovaltion ympäristövirasto luottavat. Ja he toistavat mantran lailla: ”tuulivoimaloiden tuottama infraääni on vaaratonta”, koska sallituilla etäisyyksillä asuinrakennuksiin ei kuulu niin paljon ääntä, että se havaitaan tai voitaisiin havaita. Eikä kukaan lääkäri, joka on käsitellyt aihetta perusteellisesti, nouse ja sano, että kuormitus on kiistaton, otan vastuun. Nimenomaan tuulipuistojen operaattorit tai poliitikot eivät ota vastuuta terveyshaitoista, jotka liittyvät tähän ennennäkemättömän laajamittaiseen tekniseen kokeeseen väestössä. Toisaalta liittovaltion ympäristövirasto valitti pitkäaikaisten tutkimusten puutteesta, mutta ei edes pystynyt tekemään yksinkertaisia kyselyjä terveysongelmien tunnistamiseksi niillä alueilla, joilla ihmiset kärsivät tuulivoimasta.

Kuinka infraääni tulee asuntoihin?

Infraääni tunkeutuu asukkaiden asuinhuoneisiin monin tavoin. Viranomaiset ottavat huomioon vain äänen leviämisen tuulivoimalasta ”lähtöpisteestä” ilman kautta, kuten paljon siteeratussa LUBW-tutkimuksessa (https://pudi.lubw.de/detailseite/-/publication/84558).

Infraääntä vastaan ei ole olemassa mitään järkeviä suojausmahdollisuuksia. Se tunkeutuu heikentymättä rakennukseen ikkunoiden, kattojen ja jokaisen ilmarakosen läpi.

Tuulivoimalan värähtelyt kulkevat lattian kautta rakenteesta aiheutuvana meluna jopa kymmenien kilometrien etäisyydelle. Erityisen hyvin korkean pohjaveden alueilla, kuten pohjoisen ja Itämeren soilla, jäätyneessä tai kivisessä maassa. Sitten perustat ja seinät värisevät asukkaiden taloissa ja tuottavat usein huomattavasti korkeamman infraäänen asunnoissa kuin rakennuksen ulkopuolella. Yhdessä rakennuksessa, jossa vierailimme saadaksemme näyttöä infraäänen aiheuttamasta kärsimyksestä, tunsimme kellarin seinässä olevan tuulivoimalan aiheuttaman tärinän kädellä koskettaen (virallisesti sallitulla etäisyydellä!). Jos et enää voi asua talossasi tämän takia, vahinkojen todistustaakka kuuluu sinulle. Tämä pätee myös nk. seisoviin aaltoihin, jotka voivat jäädä rakennuksiin ja olohuoneisiin ja ovat silloin voimakkaampia kuin ulkona. On mahdollista, että useat tuulivoimaloiden ja tuulipuistojen aiheuttamien infraäänien pitkät aallot yltävät jopa useiden satojen metrien päähän, heijastuvat laaksojen seiniin ja rinteisiin ja siten vahvistuvat, jota asiaa ei lainkaan missään otettu huomioon. Toinen näkökohta, jota ei oteta huomioon paikallisten asukkaiden toisinaan dramaattisissa sairauksissa: tuulivoimaloiden lavat, kuten lentokoneiden siivet, aiheuttavat energiaa sisältäviä ja vakaita vetopyörteitä. Frankfurtin lentokentällä pyörteet yltivät taloihin 6 kilometrin päähän kiitoradalta, ja merellä sijaitsevien tuulipuistojen pyörteet voitiin vielä havaita 70 kilometrin päässä. Jos nämä pyörteet yltävät vähintään 2 kilometrin päähän tuulivoimalasta ja osuvat talon katolle, ne hajoavat ja vasta silloin niistä muodostuu infraääni.

On siis vain hurskas toive, että väestöä suojeltaisiin tuulienergian ilmeisiltä terveysriskeiltä 1000 metrin etäisyyssääntöjen avulla, ja luottamus viranomaisiin tässä asiassa ei ole mitenkään perusteltua. Liittovaltion ympäristövirasto yksinkertaisesti jättää huomioimatta vuosikausien huolenaiheet ja asiaan perehtyneiden lääkärien varoitukset.

Perustuslaillinen velvoite puntaroida asioita

Ilmastomuutoksen vastaisessa sodassa me saksalaiset julistimme tavoitteen pelastaa planeetta. Me uskomme naiivisti, että voimme saavuttaa tämän tavoitteen tuulivoiman avulla ripottelemalla tuulivoimaloita kaikille kukkuloille riippumatta siitä, onko se järkevää vai ei. Poliitikkomme siis selvästikin katsovat, että omalle väestölle aiheutuvat vahingot ovat hyväksyttäviä.

Tähän politiikkaan liittyy jopa monia perustuslaillisia huolenaiheita monilta tahoilta katsottuna. Erityisesti perustuslain lakimies prof. Murswiek (ks. FAZ, 21.11.2019) on vakuuttavasti osoittanut, että tuulivoiman lisääminen rikkoo perustuslain artiklaa 20, koska hallitus ei ole toistaiseksi pystynyt harkitsemaan asioita. Siitä huolimatta maaseudulle asennetaan yhä enemmän tuuliteollisuuslaitoksia.

On jo kauan ollut aika arvioida uudelleen tuulienergian lisääntyminen ottaen huomioon hyödyt, riskit ja haitat. Meidän kansalaisten on nyt vaadittava arviota selvästi ja äänekkäästi. On pelättävissä, etteivät tiedotusvälineemme, ”neljäs valta”, kykene täyttämään tiedottamistehtäväänsä ja että poliitikkomme tekisivät mitään asian eteen omasta aloitteestaan.

Toistaiseksi yksikään puolue ei ole antanut teknologiavaliokunnalle tehtäväksi punnita kaikkia luonnolle ja ihmisille aiheutuvia riskejä ja haittoja täysin holtittomassa energiapolitiikassamme. Miksi? Nousee kysymys, eivätkö puolueemme halua ylipäänsä kuulla järjen ääntä vai pelkäävätkö he jo, että heidät niistä tuomitaan?

Kirjoittaja: Dr.med. Stephan Kaula

Lähteet:

https://gesundheitskompass-mittelhessen.de/1174-1000-m-abstand-zu-windradern-ist-zu-wenig/
https://www.windwahn.com/2019/12/10/1000-meter-abstaende-bei-anlagen-bis-zu-75-mw-viel-zu-gering/


Yllä olevat terveysriskit eivät ole ainoita, mitä tuulivoimaloihin liittyy. Eläimistölle tuulivoimalat ovat tappavia, kuten ao. videossa oleva kotka saa huomata.

Barotraumasta yleisluontoisesti: https://en.wikipedia.org/wiki/Barotrauma

Asiasta on kirjoittanut suomeksi mm. Antero Ollila: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aveollila1/264825-hesari-kieltaa-tuulimyllyjen-tappavan-lepakoita-uusia-valeuutisia

Linnut ja lepakot eivät ole ainoita lentäviä eläimiä, jotka tuulivoimaloista kärsivät. Tuulimyllyt tappavat lentäviä hyönteisiä valtavia määriä. Tuulimyllyjen siivet saattavat olla niin hyönteisten kuorruttamia, että niitä joudutaan pesemään.

Saksassa tuulivoima on osoittaunut erheeksi. Alla oleva lainaus on Aamulehden kirjoituksesta:

”Saksan energiakäänne on osoittautumassa suureksi poliittiseksi virheeksi. Sen kustannukset kansalaisille on arvioitu 1 000 miljardin euron luokkaan kun on päätetty ajaa alas ydinvoima ja luopua hiilestä niin, että nämä korvataan uusiutuvalla energialla kuten tuulivoimalla sähkön tuotannossa.”

”Maan hiilidioksidipäästöt eivät ole vähentyneet 29 000 tuulivoimalasta huolimatta ja sähkön hinta on Euroopan korkein. Koko tuulivoimala-ala on ajautunut kriisiin. Tuulivoimaloiden valmistajia on mennyt konkurssiin, on jouduttu raskaisiin toimialarationalisointeihin ja alalta on hävinnyt 26 000 työpaikkaa.”

”Tuulivoimaa vastustaa Saksassa 1 100 kansalaisjärjestöä.”

Tuulivoimaloiden muodostamasta jäteongelmasta on blogissani aiempi kirjoitus. Erityisesti myllyjen lavat ovat hankalaa tavaraa. Tuulivoimaloiden haitoista yleisemmin on myös aiempi kirjoitus.

Helsingin Sanomat jälleen valheen poluilla ilmastosta ja kierrätyksestä

Helsingin Sanomat uutisoi ilmastosta jälleen vääristyneesti. Kuvina käytetään tarkoitushakuisesti valittuja kuvia, joilla pyritään antamaan mielikuva siitä, että juuri nyt olisi lämpimämpää kuin koskaan ennen ja ihmisen olisi syyllinen lämpenemiseen hiilidioksidin tuotannon vuoksi.

Yo. HS ’uutista’ lukiessani minulle heräsi ajatus kaivella vähän nettiä, sillä arvasin tuota paikkaa kuvatun säännöllisesti. Nopeasti löytyikin tuo oikeanpuoleinen kuva, jossa on jopa lähes sama kuvakulma. Kuva on otettu wikipedian mukaan noin vuonna 1890-1900 välillä. Sama kuva löytyy USA:n kongressin arkistosta. Kuva todistaa jäätiköiden sulamisen tapahtuneen jo noin 120 vuotta aikaisemmin kuin mitä HS esittää. Eräästä toisesta jäätiköstä (Rhone) löytyy samanlainen kuvavertailu. Jäätiköt sulavat välillä ja välillä ne kasvavat, ihan luonnollisesti ja ilman ihmisen vaikutusta. Jäätiköt reagoivat varsin nopeasti ilman ja veden lämpötilan vaihteluihin.

Ilmastofoorumin FB-ryhmässä oli hyvä analyysi jutun tekstin väitteistä, kopsaan sen alle. Joku ™ teki vielä asiasta meeminkin, joka on siis tuossa otsikkokuvana.

Jos lukee huolella, niin jopa tuosta jutusta selviää että mitään kiihtyvää ennätysvauhtia ei ole päällä. Tai ainakaan eivät sitä pysty mitenkään osoittamaan muuta kuin vakuuttamalla että on:
”Tuoreet mittaustulokset osoittavat, että kiihtyvä lämpenemistahti näkyy myös WMO:n mittauksissa. Vuosien välillä on toki edelleen vaihtelua, EIKÄ SUORAA TRENDIÄ VOIDA OSOITTAA. Hyppäykset, joita on alkanut tulla, ovat kuitenkin voimakas hälytyssignaali ilmastokriisistä”, Gregow sanoo.

”JOS TAHTI JATKUU SAMAAN SUUNTAAN, eli vuodesta toiseen lähinnä vain lämpenee, signaali on todella hälyttävä. Se ei ole enää vuosien välistä vaihtelua, vaan todellinen trendi.””

Eli ei voida osoittaa suoraa trendiä ja jos jatkuu samaan suuntaan. Entä jos ei jatku? Hä? Vuoden 2016 jälkeen trendi on ollut laskeva. Neljään vuoteen ei ole lämmennyt. Sitä ennen taukoa oli joku 15 vuotta.

———————————–

”Viime vuotta lämpimämpi oli vain vuosi 2016, jolloin maailman lämpötiloja kuumensi poikkeuksellisen voimakas El Niño -ilmiö.”
Totta, mutta myös 2019 oli El Niño vuosi, tosin El Niño oli heikko, mutta joka tapauksessa nostaa lämpötilaa.

————————————
”Uusi vuosikymmen on 1980-luvusta lähtien ollut aina ollut edellistä lämpimämpi.”
Entä 1930-luku? Maapallon lämpötila vaihtelee sykleissä. Aina voi valita jonkun pätkän joka lämpenee tai viilenee.

————————————-
”WMO:N mukaan viime vuoden keskilämpötila oli jopa 1,1 astetta lämpimämpi kuin esiteollisella ajalla vuosina 1850–1900.”

Entä mites keski-ajalla kun ohraa kylvettiin Grönlantiin tai Rooman optimin aikaan?

————————————–
”ILMASTON lämpeneminen lisää ennen kaikkea sään ja siihen liittyvien ilmiöiden ennakoimattomuutta. Lämpenemisen vaikutukset leviävät myös yhä laajemmalle alueelle samanaikaisesti.”

Auringon hiljainen aktiivisuus lisää ilmaston ennakoimattumuutta kun sen seurauksena napojen suihkuvirtauksista tulee levottomia.

—————————————-

Sitten vois purkaa sitä kuinka epäluotettavia noi noiden mittaukset ja arviot menneistä on, mutta kun niitten omakaan data ei riitä katastrofiin niin ei tarvii.

HS:n jutussa, sen lisäksi, että kuva valittiin tarkoitushakuisesti, onnistuttiin puhumaan ristiin. Onko trendi vai eikö ole? CO2:n ja lämpötilan vertailu osoittaa, ettei ole edes korrelaatiota.

Historiasta löytyy useita lämpökausia, jolloin on ollut nykyistäkin lämpimämpää, kts. kuva yllä. Noin sata vuotta sitten oli myös lämmin kausi, josta olen kirjoittanut erillisen blogikirjoituksen. Helsingin Sanomien ja valtamedian harjoittamasta systemaattisestä valehtelusta olen rutissut tässä blogissa ennenkin. Toiminnan laajuuden vuoksi en pidä tuon kaltaisia ’uutisia’ virheinä, sillä juttujen virheet on lukuisia kertoja osoitettu, eikä niitä korjata, vaan jatketaan saman propagandan vyöryttämistä. Kyseessä on punavihreän valtamedian harjoittama systemaattinen aivopesu, jolla kansaa ohjaillaan tuntemaan syyllisyyttä kasveille välttämättömän ja hyödyllisen hiilidioksidin tuotannosta, jonka ansiosta maapallo vihertyy.

Sveitsin jäätiköiden käyttäytymistä on seurailtu jo pitkään. Asiasta löytyy myös jo sata vuotta vanhoja lehtileikkeitä, joissa sitä on ihmetelty.


Helsingin Sanomat onnistui kirjoittamaan valheellisen jutun myös kierrätyksestä:

Kierrätyksen todellinen asiantuntija Mikko Paunio perkasi Uuden Suomen Puheenvuoron blogissaan yo. ’uutisen’ läpi perusteellisesti. Muutamia poimintoja:

Lopetin Hesarin tilauksen yli 15 vuotta sitten kyllästyttyäni lehden loputtomiin vihreisiin valheisiin ja HS:n ala-arvoiseen ideologiseen ympäristöjournalismiin.

Luin hämmästyneenä ja hämmentyneenä HS:n ”Kierrätä tai häpeä” 15.1.2020 julkaistun artikkelin Taiwanin jätepolitiikasta. Siinä annettiin epärealistinen kuva kierrätyksestä ja sen mahdollisuuksista. Olen parikymmentä vuotta alaa joutunut työkseni seuraamaan ja ihmettelen sitä kepeyttä, miten tätä yhteiskunnan perushuoltoon ja kokonaisturvallisuuteen liittyvää aihepiiriä käsitellään jatkuvasti julkisuudessa. Tekisi mieleni sanoa pintajulkisuudessa.

Pieni journalistinen laadunvarmistus googlauksella olisi ollut paikallaan.

Olisiko jo aika oikealle ympäristöjournalismille sen sijaan, että jatkuvasti levitellään pötypuheita autuaan tietämättömyyden antamalla ideologisella varmuudella.

Onko sosialistihallitus Keskustan tuella nostamassa bensan hintaa 50 sentillä?

Kirjoitan poikkeuksellisesti tämän kirjoituksen osin huhuun perustuen. Ottaen huomioon hallituksen totuudenpuhumisvajeen viime aikoina mm. Al-hol -kysymyksessä, luulen todellisuuden olevan vieläkin karmeampi. Vihreät haluavat käyttää ilmastotoimiin kaksi miljardia pelkästään vuonna 2020:

Hallituslähteistä on tihkunut tietoa, että hallituksen sosialistit suunnittelevat 30 sentin korotusta polttoaineiden hintoihin ’ilmastonmuutoksen torjumiseksi’. Menemättä perusteluun sen syvemmälle, voidaan todeta, että ihmiskunta ei pysty vaikuttamaan ilmastojen muutoksiin merkittävästi, jos ollenkaan.

Ym. 30 sentin lisäksi on hintoihin lisättävä jo päätetty 6,7 sentin korotus vuoden 2020 kesällä sekä RED II (= jakelu- ja sekoitevelvoitteen suuruudenhullu kansallinen tulkinta) korotus noin 7 senttiä. Kun kaikki lasketaan yhteen, lisäten ALV ja huoltovarmuusmaksu, niin bensapumpulla hinta nousee käytännössä lähes 50 senttiä. Kaikki tämä ainoastaan siksi, että tulevakin hallitus haluaa Suomen olevan kokoaan suurempi globaalissa ilmastotorjunnassa.

Onko Keskusta tietoinen tästäkään suunnitelmasta? Tajuaako Keskustan johto, millaisessa hallituksessa puolue on mukana? Mikäli ym. korotukset astuvat voimaan, muuttuu maaseudulla ja taajamissa liikennöinti hyvin kalliiksi.