fbpx

Kategoria: Talous

Kela-korvaukset myös terveyskeskuksille, alku terveydenhuollon uudistamiselle

SoTe-uudistus onnistui kuolemaan kalkkiviivoille. En ole siitä pahoillani, sillä kyseessä oli laatikkoleikki organisaatioilla, joista olisi tullut vielä nykyistäkin suurempia. En usko, että uudistus olisi parantanut terveydenhuollon palveluita. Samaan pakettiin oli sidottu vielä MaKu-uudistus, jolla olisi luotu yksi ylimääräinen hallintorakenne lisää. Voinee sanoa, että SoTen MaKu alkoi olla karvas kaikille lopussa.

Kerrataanpas nykyinen tilanne potilaan näkökulmasta. Jätän tässä tarkoituksella sosiaalipuolen pois, koska vältän mammuttitautia, tässä jutussakin. Sanotaanhan, että elefanttikin syödään paloina, ei kokonaisena.

Suomalaiset jakaantuvat terveydenhuollon asiakkaina karkeasti kolmeen ryhmään: Varakkaat, jotka käyttävät yksityisiä terveydenhuollon palveluja missä haluavat (jopa ulkomailla, vakuutuksilla tai suoraan maksajina), työssäkäyvät työterveyshuollon asiakkaat ja vähävaraiset terveyskeskusasiakkaat, jotka eivät ole työterveyshuollon piirissä. Varakkaat hyödyntävät halutessaan kaikkia kolmea järjestelmää tilanteen mukaan. Työterveyshuolto toimii yleensä myös hyvin. Yrityksille työterveyshuolto on jopa kilpailuvaltti hyvistä työntekijöistä. Monille voi tulla yllätyksenä, että työterveyshuolto on kokonaan yritysten maksamaa. Siihen ei siis käytetä verovaroja, vaan kyse on yritysten välisestä tasausjärjestelmästä. Tämä on syy, miksi yritetyssä SoTe-uudistuksessakaan tth-järjestelmään ei haluttu koskea – sehän pyörii hyvin ja ilman verovaroja.

Ongelmat lääkäriin pääsyssä koskevat lähinnä kolmatta ryhmää, vähävaraisia, jotka joutuvat kankean terveyskeskusjärjestelmän palloteltaviksi. Olisiko tähän ongelmaan olemassa täsmälääkettä? Jätän tässä blogikirjoituksessa pois myös erikoissairaanhoidon, sillä vaikka siinäkin ovat omat ongelmansa, niin tärkeintä on mielestäni aloittaa akuuteimmasta ongelmasta.

Kun tiedetään, että kahden muun ryhmän asiat ovat kohtuullisen hyvin hoidossa, niin miksi emme kopioisi sieltä järjestelmää, joka jo toimii hyvin? Kela-korvaukset ovat käytössä sekä yksityisessä, että työterveyshuollossa. Järjestelmä on olemassa valmiina. Mitään mammuttimaista uudistusta ei tarvita. Tarvitaan vain pieniä viilauksia Kela-korvausjärjestelmään: Aletaan maksamaan Kela-korvauksia myös terveyskeskuksille ja nostetaan perusterveydenhuollon lääkärikäynnin Kela-korvaustaksa lähelle todellisia kustannuksia. Rahat näihin korvauksiin voidaan ottaa kuntien yleisistä valtionavuista. Tällaisella uudistuksella olisi monia hyötyjä – raha seuraisi potilasta ja kohdentuisi sellaiselle terveydenhuollon julkiselle tai yksityiselle yksikölle, joka olisi tehokas. Oma arvaukseni on, että jonot perusterveydenhuoltoon katoaisivat alle kuudessa kuukaudessa aloituksesta myös terveyskeskuksissa.

Nyt tietysti joku miettii, että järjestelmää käytettäisiin liikaa, jos se olisi käyttäjälle veloitukseton. Tai että terveydenhuollon kysyntä on ääretön. Nämä ovat erikoisia päätelmiä. Eihän työterveyshuoltoakaan käytetä huvikseen. Kuka haluaisi käydä lääkärissä huvikseen? Ei se mikään haluttu elämys ole. Voi tietysti olla, että joku yksinäinen juttelukaveria kaipaava mummo löytyy, mutta ei tämä ole mikään ongelma. Sitä paitsi maailmasta löytyy ainakin yksi maa, jossa terveydenhuoltopalvelujen tuotanto on suurempaa kuin kysyntä, nimittäin Sveitsi. Sveitsi jo yksin todistaa, ettei kysyntä ole ääretön.

Järjestelmää voi varmasti kehittää ja laajentaa. Tästä kannattaa mielestäni aloittaa.

Parempi eläkejärjestelmä

Olen kirjoittanut eläkeasioista useammankin kriittisen kirjoituksen tähän blogiin. Nyt on aika hahmotella parempaa eläkejärjestelmää. Millainen olisi hyvä eläkejärjestelmä?

Mielestäni järjestelmän pitäisi täyttää muutamia kriteerejä:

  1. Järjestelmään kerätyt rahat tuottavat hyvin.
  2. Järjestelmän kulut ovat alhaiset, sekä varojen keräämisessä, että sijoitusten hoidossa.
  3. Järjestelmä kannustaa tekemään työtä ja kartuttamaan eläkettä.
  4. Kerätyt rahat ovat omassa hallinnassa ja käytettävissä milloin tahansa.
  5. Järjestelmä ottaa huomioon myös sellaiset, jotka eivät osaa hoitaa asioitaan tai eivät muusta syystä kykene eläkevaroja keräämään.

Tällä hetkellä eläkerahastoissa olevat 200 miljardia euroa tuottavat surkeasti ja kulut ovat korkeat. Tästä olen kirjoittanut erillisen kirjoituksen. Järjestelmän kulut ovat noin kaksi miljardia euroa vuodessa, koska sijoitusten hoitoon käytettyjen 1,6 mrd euron lisäksi tulevat myös varojen keräämisen kustannukset. Kaksi miljardia euroa on järkyttävä summa täysin turhaa kulua. Nämä rahat menevät eläkevakuutusyhtiöiden palkka- ym. kuluihin, sekä ulkopuolisille sijoitusyhtiöille. Mikäli järjestelmä toimisi hyvin, varat tuottaisivat noin kahdeksantoista (18) miljardia euroa keskimäärin vuosittaista tuottoa. Nyt päästään tuskin puoleen tuosta.

Nykyinen järjestelmä laskee työntekijöiden haluja kartuttaa eläkettä, sillä järjestelmä ei ole kulujen yms. osalta läpinäkyvä ja näitä vertailuja tekee harva, eläkevarojen tuotto on huono jne. Jos eläkkeen järjestäminen olisi omissa käsissä, niin asia kiinnostaisi huomattavasti enemmän, nostaisi työhaluja ja lisäisi kilpailua vapaaehtoisissa eläkejärjestelyissä. Paremmalla nykyisten varojen tuotolla olisi mahdollista nostaa tuntuvasti tällä hetkellä maksettavia eläkkeitä.

Kun eläkevarat ovat omassa hallussa, niin ne ovat käytettävissä milloin halutaan. Jos tulee vaikka erikoinen syöpä, jonka hoitoa saa vain ulkomailta tai parantumaton tauti ja haluaa tuhlata rahat ennen kuolemaansa. Tai jos kuolee, niin lapset perivät rahat. Nyt varat menevät vakuutusyhtiölle. Joskus siis varojen hallinnassa on kysymys elämästä ja kuolemasta, eikä edes välttämättä omasta, vaan kysymys voi olla esim. omasta lapsesta.

Osa ihmisistä ei osaa tai halua järjestää asioitaan, vapaaehtoinen eläkesäästäminen on muusta syystä mahdotonta tai omissa sijoituksissa on otettu liikaa riskiä ja käy huono tuuri. Tällaisia tilanteita varten järjestelmässä on oltava pakollinen maksu joka koskee kaikkia. Tämän maksun osuus voi kuitenkin olla huomattavasti nykyistä TYEL-maksua pienempi.

Vuonna 2018 työntekijän eläkelain mukainen keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu oli 24,4 prosenttia palkasta. Kun lasken lukuja auki, niin kyseessä on tulonsiirto työnantajalta eläkevakuutusyhtiön työntekijöille ja sijoituksia hoitaville ulkopuolisille. Eläkkeensaajat saavat joskus aikanaan sitten surkeaa eläkettä, jos selviävät elävinä sinne asti.

Tuon nykyisen eläkevakuutuksiin menevän summan voisi jakaa toisin siten, että
– 5 %-yksikköä menisi pakolliseen julkiseen eläkevakuutukseen, josta jokainen saisi 65-vuotiaana kansaneläkkeen. Vaikka miten lasken tätä ns. pakollista vakuutusta auki, niin en saa siihen kulumaan viittä prosenttia suurempaa osuutta. Tällä summalla voidaan turvata pieni, mutta riittävä eläke.
– 10 %-yksikköä saisi jokainen työntekijä korotusta palkkaansa; tuon voisi käyttää haluamallaan tavalla, toki kannustettaisiin vapaaehtoiseen eläkesäästämiseen, koska kansaneläke tulisi olemaan pieni. Mikäli sijoittaisi vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen jatkuvasti 10 % palkastaan, niin eläkeikään mennessä olisi kertynyt sievoinen summa. Tässä voisi olla verovähennys, eli jos summan sijoittaisi eläkevakuutukseen, niin siitä ei tarvitsisi maksaa palkkaveroja, vaan verot maksettaisiin vasta varoja ulos nostettaessa. Jos haluaisi rahat ’heti käteen’, niin maksettaisiin normaalit palkkaverot.
– Lopuilla melkein 10 %-yksiköllä voitaisiin pienentää työnantajan maksurasitusta.

————————–

PÄIVITYS – kuulin kirjoituksen jälkeen, että Sveitsissä on käytössä maksuiltaaan samankaltainen järjestelmä, jossa on juuri tuo sama pakollinen 5 % maksu ja muut ovat kunkin omia rahoja. Sveitsiläisten henkilökohtainen omaisuus on merkittävästi suomalaisia suurempi. Olisiko tässä osaselitys asiaan?

15-vuotiaana karkuun koulukodista ja salaa töihin raksalle

Olen seurannut sivusta erästä kehityskelpoista nuorta miestä. Sisäsiisti ja kohtelias. Karkasi koulukodista kesän alussa ja asui kavereidensa luona. En tiedä kovin tarkkaan taustoja, mutta se mikä hämmästytti, oli se, että tämä nuori mies oli salaa rakennuksilla töissä kaverinsa mukana. Oli työhaalarit, pelit ja rensselit. Tietenkään kaikki ei ollut täydellistä, mutta kenelläpä olisi.

Mitähän tästä pitäisi päätellä? Miksi pitää karata koulukodista, että pääsee töihin? Kaikki nuoret eivät halua lukioon, tai ylipäänsä koulun penkkiä kuluttamaan. He haluavat mielekästä työtä, rahaa ja hyvän työporukan. Oman elämän. He eivät halua avustuksia ja sääliä. Onko meillä tarjota heille tämä reitti hyvään elämään? Miksi kaikkien pitäisi ’kouluttautua’. Eikö voitaisi tarjota vanhanaikaista mestari-kisälli -mallia, jossa voisi oppia ilman koulua? Mahdollisimman vähän paikallaan istumista. Matalan kynnyksen työpaikkoja. Paikkoja, missä kokeilla sitä mikä kiinnostaa ja missä voisi olla hyvä.

Ratkaisu tähän voi olla oppisopimuksen parantaminen. Onko paikkoja riittävästi? Jos ei ole, niin miksi? Onko toiminta kannustavaa yrityksille? Onko jotain esteitä, miksi yritykset tai kokeneet ammattilaiset eivät ota kisällejä oppisopimukseen? Pitäisikö ottaa mallia oppisopimuksia laajasti hyödyntävistä Saksasta ja Sveitsistä? Jos jatko-opiskelu kiinnostaa myöhemmin, niin siihenkin on oltava mahdollisuus. Nykymaailmassa opiskelu voi tarkoittaa muutakin kuin perinteistä koulun käyntiä.

Tutkimusten mukaan virikkeellinen ympäristö lisää älykkyyttä. Nuorisomme on ollut tietoteknisten laitteiden kanssa tekemisissä pienestä pitäen. Luulen nykynuorten olevan paljon älykkäämpiä kuin me keski-ikäiset samassa iässä ja todennäköisesti tämä ero tulee pysymään. Kokemusta toki puuttuu, mutta asia korjaantuu ajan kanssa. Tarjotkaamme nuorillemme mahdollisuus käyttää älykkyyttään, tarjotaan tilaisuus onnistua ja epäonnistua. Annetaan auton ajo-oikeus 15-vuotiaana. Annetaan tilaa. Annetaan aikaa. Annetaan oikeasti mahdollisuus tehdä töitä 15-vuotiaana. Annetaan huomiota. Annetaan nuorille mahdollisuus olla hyödyllisiä yhteiskunnan jäseniä. He ansaitsevat sen.