fbpx

Peruin Helsingin Sanomien tilauksen ja myin Sanoma Oyj:n osakkeeni

Olen kasvavalla ärtymyksellä seurannut pitkään tilaamani Helsingin Sanomien muuttumista poliittiseksi mielipidelehdeksi, jolla on nykyisin vihervasemmistolainen maailmanparannusagenda. Perinteinen journalistityö, jossa varsinaisessa jutussa kerrotaan faktat ja mielipiteet ovat sitten erikseen kolumneissa, on heitetty romukoppaan. Lähes jokainen lehti toitottaa jonkinlaista ihmisen syyllisyyttä olettavaa vihreää katastrofiuutista tai sitten intersektionaalisen feminismin oppien mukaista juttua, jossa syyllinen on aina valkoinen lihaa syövä heteromies. Miksi maksaisin tällaisesta propagandasta? Olen myös ihmetellyt, mitä kaikkea hesari jättää kertomatta. Viime aikoina poliittinen vinouma on mielestäni näkynyt niin, että pakolaisten tekemien raiskausten uutisointi on ollut hesarissa vähäistä, eikä asioista ole puhuttu niiden oikeilla nimillä.

Päädyinkin siihen, että haikein mielin peruin tänään Helsingin Sanomien tilauksen. Myin myös omistamani Sanoma Oyj:n osakkeet, sillä pidän hesarin valittua linjaa tuhoisana osakkeen arvon kannalta. Nettikeskusteluissa olen törmännyt kymmeniin ihmisiin, jotka ovat tehneet vastaavan ratkaisun. Sekä itseäni, että muita on ärsyttänyt erityisesti hesarin ilmastonmuutokseen ottama kanta, jossa pidetään itsestään selvänä, että ihminen on syyllinen ilmastonmuutokseen, vaikka kyseessä on valtaosin luonnollinen ilmiö, johon ihmisellä on vain pieni vaikutus. Kun kerran lehdellä on agenda, niin olisi reilumpaa lukijoita kohtaan tunnustautua suoraan vihreän liikkeen äänenkannattajaksi. On yleinen salaisuus, että hesarin toimittajista on valtaosa vihreitä tai vasemmistoliittolaisia. Tämä näkyy juttujen painotuksissa ja asialliset jutut hukkuvat propagandaan.

Olen törmännyt nettikeskusteluissa jopa entiseen hesarin työntekijään, joka häpesi työskentelyään lehdessä. Kyseessä ei ole mikään yksittäinen tapaus. Netissä liikkuu esimerkiksi toimittaja Maria Asunnan kirjoitus, jonka lainaan lopuksi kokonaisuudessaan alle.

———————————-

Maria Asunta

”Lähes 20 vuotta toimittajantöitä tehneenä ja kymmeniä aikakaus- ja sanomalehtiä (mm. AL, SK, KSML) avustaneena en olisi ikinä uskonut näkeväni aikaa, jolloin perinteinen mediamme julkaisee näin mittavasti propagandaa, mielipiteenmuokkausta ja jopa valeuutisia, – ja jättää samalla julkaisematta yleisesti erittäin merkityksellistä tietoa.

Olen havainnut, että nykyään tilastoja tulkitaan miten parhaaksi nähdään, uhkakuviksi nostetaan marginaali-ilmiöitä ja subjektiivisia uhkakuvia käsitellään objektiivisina faktoina. Juttuihin haastatellaan kavereita, jotka jakavat toimittajan kanssa saman näkemyksen. Lisäksi annetaan suhteettoman paljon palstatilaa asioille ja henkilöille, jotka ovat lähellä toimittajien omaa sydäntä, esimerkiksi intersektionaalisille feministeille, jotka vihaavat ”toksista maskuliinisuutta”, tai tutkijoille, jotka käyttävät aivan käsittämätöntä uuskieltä puhumalla vaikkapa ”homososiaalisuudesta”.

Uutisia taustoitetaan ja seurataan loppuun asti liian vähän. Myös ”hampaattomuus” erottaa Suomen median muista: Poliitikkoja ei hiillosteta revolverikysymyksin ja pakoteta loogiseen argumentaatioon silloin, kun olisi syytä, mutta kimppuun käydään kyllä asioissa, joista voidaan spekuloida loputtomiin.

Suuri ongelma on sekin, ettei kansalainen ole kertojana riittävän uskottava. Tutkijoilla puolestaan on aina ”totuus” hallussaan. Monia toimittajia tuntuukin riivaavan viranomais- ja asiantuntijauskovaisuus. Tästä seuraa se, ettei ajassa olevia epäkohtia kuten raakoja ihmisoikeusloukkauksia suostuta tunnistamaan, ellei joku ole tehnyt aiheesta väitöskirjaa. Mutta kuten tiedossa on, tutkimukset tulevat pitkällä viiveellä, eikä tutkimusapurahoja anneta hankkeille, joiden oletetaan uhmaaman tieteenalan konsensusta.

Epäkohtien lista on pitkä, ja tuntuu, että jokin eettinen selkäranka on jo katkennut. Päin mäntyä mennään ideologia edellä. Jopa Julkisen sanan neuvosto (JSN) on miehitetty (henkilöitetty?) samanmielisillä hyväsisar-oletetuilla.

Taantumuksellista on se, että lehdet ovat sulkeneet netistä kommenttipalstansa, joten lukijat eivät voi oikaista toimitusten virheitä. Erityisen huolestuttavaa on se, että jotkut toimittajat ovat muuttuneet niin ylimielisiksi, etteivät he suostu oikaisemaan valeuutisiaan ja vääriä tulkintojaan. (Muistanette vuoden takaisen #alpakan mediakohun ytimessä.)

Kirjoitin vuonna 2015, että me toimittajat olemme luoneet vaihtoehtomediat, ja ajattelen näin yhä. Esimerkiksi #MV oli suora vastaus journalismin omaan kriisiin. Media ansaitsi sen.

Kaipaan vanhoja aikoja, kun toimituksissa oltiin huolellisia ja puntaroitiin tarkkaan, mitä sanotaan ja miten sanotaan. Toimituksellista valtaa ei luovutettu toimituksen ulkopuolelle, painostukseen ei alistuttu. Varottiin lähtemästä yhden asian äänitorveksi. (Tai no, kyllä silloinkin pitiedistää ”kasvun ja kehityksen ideologiaa”, mutta se oli pientä verrattuna nykyiseen monikultturismilobbaukseen.) Vältettiin olemasta tuomareita, sossutätejä, pappeja tai imaameja, poikkeuksena kolumnit. Oli tavoiteltavaa ja hyveellistä olla #vallanvahtikoiria.

Median tehtävä ei ole rakenteellinen sosiaalityö tai ”maailman muuttaminen” kuten Hesarissa uskotaan, vaan #tiedonvälitys. Se edellyttää sitä, että pysytään realiteeteissa. Journalismin tulee siksi sanoutua irti affektiivisista kampanjoista ja ideologioista, ja palata perustehtäväänsä: tiedonvälitykseen.

Peräänkuulutan siis mediaa, joka ansaitsee yleisönsä luottamuksen pyrkimällä totuudelliseen tiedonvälitykseen.

Tavallaan on myös haikea olo. Joskus oli kunnia-asia sanoa olevansa journalisti. Tänä vuonna erosin Journalistiliitosta, johon olin kuulunut vuodesta 2002.

Olen pettynyt myös itseeni. En ole saanut koko vuonna aikaiseksi oikein mitään merkittävää.

Anteeksi, jos pilaan jonkun päivän tällä ääneenajattelullani.

Tai mitähän minä tässä anteeksipyytelen yhtään mitään.

Perutaan siis anteeksipyyntö!”


https://sanoma.fi/tiedote/helsingin-sanomat-muistuttaa-rumasta-totuudesta-rumilla-villapaidoilla/

http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265785-viimeinen-blogi-vapaan-sanan-hautajaiset-usarissa

Tärkein syy tehdä lapsia

Vakioaihe mediassa tuntuu olevan, että lapsia syntyy liian vähän, syntyvyys laskee jne. Onpa joku ollut sitäkin mieltä, että lapsia syntyy liian paljon tai että sillä ei ole väliä. Kyllä sillä on väliä, monestakin syystä. Menemättä kansantaloudellisiin syihin tai taloudellisiin syihin ylipäänsä lasten tekemiselle on yksi todella tärkeä syy. Lapsi tekee aikuisen. Lapsien vuoksi meistä tulee parempia ihmisinä. Vastuullisempia ja vähemmän itsekkäitä. Elämän fokus, tarkoitus, siirtyy itsestä muihin ja se tekee meistä parempia. Ajattelemme muita sen sijaan, että miettisimme sitä, mitä kivaa minä itse voisin saada tai tehdä.

Kaikki eivät tietysti saa lapsia vaikka haluaisivatkin. Osa syistä on todellisia, osa on kuitenkin omia valintoja. Ollaanko liian kranttuja parinvalinnassa? Halutaanko, että asiat ovat täydellisesti ’järjestyksessä’, ennen kuin ollaan valmiita tekemään lapsia? Valitettavasti taitaa olla niin, että tuolla logiikalla ei ole koskaan oikea aika. Elämä on epätäydellistä ja se on vain hyväksyttävä.

Lasten hankkiminen tai hankkimatta jättäminen ovat molemmat omia itsekkäitä valintoja. En ole koskaan ymmärtänyt valitusta siitä, että lasten hankkimattomuus olisi jotenkin itsekkäämpää kuin lasten tekeminen. Eihän ennen lapsen saamista ole ketään, jonka puolesta voisi uhrautua. Itsehän niitä lapsia halutaan tehdä. Lapsen syntymän jälkeen (ja jo vähän ennen sitä) tilanne tietenkin muuttuu. Joutuu aivan pakosta ajattelemaan jotakuta muuta, olemaan epäitsekäs. Kun jaloissa pyörii pari mukulaa, niin elämän tarkoitusta ei tarvitse enää miettiä. Lasten kasvettua isommiksi huomaamme, että olemme muuttuneet. Saatamme huomata, että keskitymme jatkossakin muihin, omiin ja muiden lapsiin. Se on meidän aikuisten tehtävä – tehdä tästä maailmasta parempi paikka jälkipolville.

Osa nuorista aikuisista perustelee lasten hankkimattomuutta sillä, että maailma on paha paikka. On rikollisuutta, huumeita ja viimeistään ilmastonmuutos tappaa meidät kaikki. Media levittää tässä oman toimintalogiikkansa (katastrofi myy palstatilaa) vuoksi väärää tietoa. Maailma on kuitenkin parempi paikka kuin aiemmin – monet asiat ovat paljon paremmin kuin menneinä vuosituhansina. Eikä ihminen ole syyllinen edes ilmastonmuutokseen kuten jokainen voi pienellä tiedon kaivamisella havaita. Maailma on sekä paha ja hankala paikka, mutta myös hieno, ihmeellinen ja kaunis paikka.

Haluan olla tässä asiassa optimisti. Luulen, että monet nykyajan lapset ovat saaneet elämässään niin paljon kaikenlaista, että tavaran haaliminen tai ulkomaanmatkailu ei ole enää heille ’se juttu’ sitten kun he varttuvat aikuisiksi. Ehkäpä he alkavat tehdä lapsia nuorempina kuin nykyiset kolmi- ja nelikymppiset?