fbpx

Uutispommi! FIMEA:n mukaan ei ole estettä käyttää hydroksiklorokiinia tai ivermektiiniä koronan hoidossa

Sain alla olevan kantelun ja siihen saadun vastauksen Kaj Granlundilta. Kanteluteksti löytyy myös tästä. Sekä kantelutekstistä, että Fimean vastauksesta on poistettu Granlundin yhteystiedot. Kantelun liitetiedosto löytyy tästä.

Kantelu

Vastauksessa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea kertoo mm. otsikkokuvan mukaisesti, ettei ole estettä käyttää hydroksiklorokiinia koronan hoidossa.

Fimea-5

Ivermektiiniin päätös ei ota mitään kantaa, ilmeisesti siksi, ettei sen määräämistä ole missään vaiheessa rajoitettu. Tässä suhteessa kyseessä on tyypillinen virkamiespäätös, jossa osaan kantelun aiheista ei oteta mitään kantaa. Kantelun sävy on selittelevä ja puolusteleva. On taidettu Fimeassakin tajuta, että lääkkeiden rajoittamiselle on heikot perusteet.

Valitettavasti on niin, että merkittävä osa lääkäreistä ja apteekkareista on saamieni tietojen mukaan siinä uskossa, että hydroksiklorokiini ja ivermektiini ovat kiellettyjä koronaviruksen aiheuttaman taudin hoidossa. Lääkärillä on kuitenkin edelleen oikeus määrätä parhaaksi katsomiaan lääkkeitä, joita voivat olla myös hydroksiklorokiini ja ivermektiini. Molemmat ovat pitkään markkinoilla olleita, tehokkaiksi ja turvallisiksi todettuja lääkeaineita.

USA:n ’koronatsaari’ Anthony Faucin johtama National Institutes of Healthin alainen kansallinen allergia- ja infektiotautien instituutti NIAID on tiennyt asian jo ainakin vuodesta 2005 lähtien, jolloin Virology-lehdessä julkaistiin asiasta artikkeli.

Nähdäkseni viimeistään kesällä 2020 on Suomen hallituksen täytynyt olla selvillä epidemian kulusta ja sen hiipumisesta. Epidemiahan hiipui toukokuussa 2020 kuten kausiräkätaudit tyypillisesti tekevät. Ilmeisesti auringonvalon lisääntymisen aiheuttama D-vitamiinitason nousu vaimentaa kausiräkätaudit. Suomalaisten kohtuulliset D-vitamiinitasot ovat todennäköisesti merkittävä tekijä sille, että kuolleisuus on Suomessa ollut tyypillisellä tasolla, jopa tavanomaista alhaisempaa.

Ottaen huomioon sen, että viime keväänä ollut koronavirusepidemia ei eroa mm. kuolleisuudeltaan influenssasta ja että virukseen on ollut alusta asti käytössä tehoavia lääkkeitä tartunnan alkuvaiheessa annettuna, on kysyttävä kuinka paljon Suomen hallitus on tiennyt asiasta? Ovatko nämä tiedot olleet hallituksen käytettävissä? Onko hallitus pimittänyt tietoja tai antanut alaisilleen virastoille määräyksiä, jotka ovat olleet tuhoisia potilaiden hoidoille? Kuinka monta pelastettavissa ollutta ihmishenkeä on menetetty? Miten hallitus on vastuussa taloudelle ja ihmishengille aiheutetuista vahingoista? Mitkä ovat hallituksen ministerien henkilökohtaiset vastuut päätöksistä?

Hallituksen ja aluehallintoviranomaisten päätöksille taudin yleisvaarallisuuden perusteella ei ole mitään katetta.