fbpx

Ilmatieteen laitoksen ja IPCC:n ennusteet ilmastosta kaatuvat tulivuoriin

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC ja kotoinen Ilmatieteen laitoksemme ennustelevat jatkuvasti nousevia lämpötiloja ja niiden seurauksena media maalailee erilaisia maailmanlopun skenaarioita. Nämä ennusteet perustuvat monimutkaisiin tietokonemalleihin, joissa on vähintään satoja muuttujia.

Hiemankin aiheeseen kriittisesti tutustumalla tapahtuu perinteinen ’Eihän keisarilla ole vaatteita!’ -ahaa-elämys. Tietokonelaskelmien ollessa monimutkaisia yhdenkin tekijän pieni muutos voi vaikuttaa lopputulokseen oleellisesti. Monet näistä lähtöarvoista ovat vain arvioita ja niihin tulee jatkuvasti muutoksia. Miten tällaisiin laskelmiin perustuen yhteiskuntaa voisi ohjata kun emme oikeasti tiedä lopputulosta?

Yllä mainittujen tunnettujen tekijöiden lisäksi on tuntemattomia tekijöitä ja tunnettuja, mutta ennustamattomia tekijöitä, joista käsittelen tässä kirjoituksessa lyhyesti vain yhtä, tulivuoria. Muita ennustamattomia tunnettuja tekijöitä ovat auringon koronapurkaukset ja meteorit. Näitä ei voi ottaa laskelmissa käytännössä huomioon. Ihmisen vaikutus on edelleen vähäinen suhteessa valtaviin luonnonvoimiin.

Suomalainen Aleksi Ilpala on kiivennyt yhden aktiivisen tulivuoren, Tamboran kraateriin ja tehnyt erinomaisen käytännönläheisen videon aiheesta.

Yllä kerrotusta Tamboran vuonna 1816 tapahtuneesta purkauksesta on vain 200 vuotta. Purkauksen arvioidaan aiheuttaneen maailmanlaajuisen lämpötilan laskun ja dokumentoidusti valtavia satojen menetyksiä ja nälänhätiä.

Vastaava tilanne oli myös vuonna 1600, jolloin Huaynaputina -tulivuori purkautui Perussa. Puiden lustosarjoissa Suomessa on havaittavissa useiden vuosien ajalla huomattavasti alentunutta kasvua kylmyydestä johtuen. Historiankirjoissa Suomessa vuosi 1601 tunnetaan nimellä suuri olkivuosi. Vastaavia havaintoja on vuosilta 1601-1603 ympäri maapalloa.

Historiassa yllä olevat esimerkit eivät ole mitenkään poikkeuksellisia. Vastaavaa on tapahtunut varsin usein. Viimeisin merkittävä lienee vuonna 1991 tapahtunut Pinatubo -tulivuoren purkaus. Tämän jälkeen on ollut sangen rauhallista, joka lienee osaltaan vaikuttanut lämpötilan nousuun vuoteen 1998 asti, jonka jälkeen alailmakehän lämpötila on pysytellyt samalla tasolla. Ilmassa on ollut vähän tulivuorten sylkemiä hiukkasia ja kaasuja, jotka muutoin kasvattaisivat auringon heijastusta. Mikäli joukko tulivuoria purkautuu sarjana, tai jokin tulivuori pitkiä aikoja, saatamme kokea kymmeniä tai satoja vuosia kestävän kylmän kauden.

Tulivuoria mietittäessä pitäisi ottaa huomioon myös merenalaiset tulivuoret, jotka lämmittävät merta, joka puolestaan siirtää lämpöä ilmakehään. Meri on lähes joka paikassa lämpimämpää kuin ilma ja vastaakin pääosin ilman lämmittämisestä. Meret saavat siis lämpöenergiaa muualtakin kuin suorasta auringon lämmitysvaikutuksesta. Merten lämpökapasiteetti on valtava suhteessa ilman lämpökapasiteettiin ja ne toimivatkin ilman lämpötilan tasaajina.

Tietäen yllä olevat seikat, on meidän kysyttävä itseltämme, miten voisimme uskoa IPCC:n ja median toitottamiin lämpenemisennusteisiin, jotka perustuvat hiilidioksidin merkittävään vaikutukseen? Muuttujia on yksinkertaisesti liikaa, osa näistä on ennustamattomia kuten yllä kuvatut tulivuorenpurkaukset ja sitten on lisäksi todennäköisesti vielä joukko tuntemattomia tekijöitä, joiden vaikutuksista meillä ei ole aavistustakaan.

Johtopäätös yllä olevasta on kuitenkin selvä – meidän on sopeuduttava muutoksiin mahdollisimman joustavasti ja lopetettava haihattelu siitä, että pystyisimme ohjailemaan maapallon toimintaa hiilidioksidin sääntelyn kautta. Tällä hetkellä on vallalla valitettavasti poliittisesti motivoitunut hysteria kuvitellusta lämpötilan noususta, vaikka on mahdollista, että saatamme kokea äkillisen viilenemisen milloin tahansa.

Professorit Sarkomaa & Ruottu: IPCC:n väitteet hiilidioksidin vaikutuksesta globaaleihin lämpötiloihin perustuvat virheellisiin laskelmiin

Päivitys 8.11.2019 – Suomen Ilmatieteen laitos ja Suomen Ilmastopaneeli ovat kieltäytyneet vastaamasta professorien Sarkomaa & Ruottu osoittamaan kritiikkiin. Vaikeneminen merkitsee tosiasiallisesti alla olevassa kritiikkidokumentissa osoitettujen IPCC:n virheiden myöntämistä. Olen lisännyt tämän tekstin professorien Sarkomaa & Ruottu pyynnöstä. (OT)

Kirjoitin 14.8.2019 politisoituneesta Suomen Ilmatieteen laitoksesta pitkän analyysin. Kirjoitus liittyi mm. Ilmatieteen laitoksen haluttomuuteen keskustella ilmakehän perusfysiikasta kahden arvostetun suomalaisprofessorin kanssa. Suomalaiset professorit, teknillisen termodynamiikan professori Pertti Sarkomaa ja lämpö- ja virtaustekniikan ja polttotekniikan professori Seppo Ruottu julkaisivat 29.7.2019 pitkän raportin jota he ovat neljä viime vuotta koostaneet: Climate change and use of fossil fuels. Tutkimuksessa on kyse kritiikistä Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n ja sen etäpesäkkeen Suomen Ilmatieteen laitoksen keskeiseen väitteeseen, jonka mukaan hiilidioksidi vaikuttaa merkittävästi tai jopa ainoana tekijänä ilmaston lämpötiloihin.

Professorien johtopäätös ilmastonmuutoksesta on selvä: Kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n väitteet ja ennusteet perustuvat vääriin laskelmiin. Ihmisen osuus on mitätön verrattuna luonnollisiin muutoksiin.

Professorien johtopäätöksen voi havaita kukin aivan itsekin, sillä ilmakehän lämpötila ei ole noussut yli 21 vuoteen, eikä korrelaatiota hiilidioksidin ja lämpötilan välillä ole. Lämpötila on ollut hitaassa laskussa jo 7000 vuotta, kuten tämän artikkeli otsikkokuva osoittaa. Laskun ovat keskeyttäneet välillä ajoittaiset lämpökaudet, jollaisella nytkin elämme. Lämpötila on kuitenkin huomattavasti alhaisempi kuin 7000 vuotta sitten, jolloin lämpötila helli Suomea siten, että sankka puusto kasvoi pohjoisen Lapin tuntureilla, jossa kasvaa nyt vain vaivaiskoivua.

Sarkomaa&Ruottu (ja allekirjoittanutkin) ovat yrittäneet saada Ilmatieteen laitoksen ottamaan kantaa S&R tutkimukseen julkisesti ja kootusti. Tällöin saisimme kerrankin käyntiin keskustelun muustakin kuin ’Maapallo paistuu’ -näkökulmasta. Tyypillinen tapa Ilmatieteen laitoksella on nimittäin ollut vaieta kritiikki kuoliaaksi vedoten tällöin kriitikon taustaan tms. kuten nytkin yritettiin.

Tässä tapauksessa Ilmatieteen laitos kieltäytyi ottamasta kantaa kootusti asiaan, vaan perusti tutkimusprofessori Ari Laaksosen toimesta Twitteriin mustamaalauskampanjan. Kyseessä on Ilmavaivojen laitokselta aivan käsittämätön toimintatapa. Ilmeisesti laitoksella ei ole osaamista perusfysiikasta, jotta he uskaltaisivat antautua väittelyyn kokeneiden ’kovan tieteen’ edustajien kanssa. Väittelyä on käyty julkisuuden sijasta jonkin verran sähköpostissa.

Väittely on osoittanut merkittävän eron kovan tieteen edustajien ja IPCC:hen sidoksissa olevien tutkijoiden, lähinnä meteorologien, välillä. Jo viisi suomalaista professoria on julkisesti ilmaissut kantansa, että ihminen ei ole syyllinen ilmastonmuutokseen. Tässä mainittujen Pertti Sarkomaan ja Seppo Ruotun lisäksi fysiikan professori Jyrki Kauppinen, biologian professori Antero Järvinen ja metsäntutkimuksen professori Kari Mielikäinen pitävät luonnollisia vaikutuksia ihmisen vaikutusta suurempina.

Kymmenet tuhannet tieteentekijät ympäri maailman ovat kertoneet vastaavasti kantansa. Viimeisimpänä yli 500 tieteilijää lähetti YK:n pääsihteerille julkilausumansa, jossa he kertoivat selväsanaisesti, että ’Ilmastohätätilaa ei ole’. Nämä yleisen ilmastohysterian vastaiset kannat vaietaan Suomen punavihreässä valtamediassa lähes täysin. Tieto tulee usein esille vain yksittäisten ihmisten blogeissa tai pienmedioissa kuten tässä Maaseutumedian jutussa: ”… perehtyminen IPCC:n ilmastomalleihin osoitti, että niiden tuhannet laatijat eivät ymmärrä ilmastotutkimuksen tieteellisen perustan muodostavien termostatiikan ja -dynamiikan alkeitakaan.

Mikäli IPCC:n kannalta kriittistä informaatiota pääsee mediassa läpi, niin siihen väitetään yleensä vastauksena, että olisi olemassa jokin käsittämätön konsensus, vaikka ko. väite on osoitettu silkaksi valehteluksi useita kertoja. Toinen toistuva väite on, ettei jotain kriittistä raporttia ole julkaistu vertaisarvioidussa lehdessä. Tässä tapauksessa on huomattava, että väitteen esittäjä on IPCC, jolla todistustaakka väitteelleen ihmiskunnan syyllisyydestä on. Sarkomaa&Ruottu esittävät kritiikkiä, jota ei ole edes henkistä velvoitetta julkaista missään. Tieteessä on sitä paitsi julkaistu kosolti tutkimuksia, jotka eivät tue väitettä ihmisen ’syyllisyydestä’. Näistä ei vaan yleensä kuule mitään vihervasemmalle kallellaan olevassa mediassa.

Professorit Sarkomaa&Ruottu ovat koonneet väittelyidensä perusteella 3.11.2019 päivätyn uuden suomenkielisen kritiikkidokumentin, jonka tekstin julkaisen alla sellaisenaan. Mitä pidempään väittelyä on käyty, sitä enemmän kummallisuuksia IPCC-vetoisesta ’tieteestä’ on löytynyt. Kritiikki on ilmastohysterian kannalta murskaavaa.


IPCC:n väitteet hiilidioksidin vaikutuksesta globaaleihin lämpötiloihin perustuvat virheellisiin laskelmiin

Johdanto

Ilmasto on aina muuttunut ja muuttuu tavalla, jota ei voi ennustaa ajallisesti a) koska siihen vaikuttavat monet ennustamattomat tekijät, b) ilmastomallien fysikaalisten epätarkkuuksien vuoksi c) mallien numeeristen epätarkkuuksien vuoksi. Sen sijaan on mahdollista laskea olennaisesti oikein, miten ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden muutos vaikuttaa globaaliin ilmastoon.

Emeritusprofessorit Pertti Sarkomaa ja Seppo Ruottu (jäljempänä Kirjoittajat) ovat tutkineet ilmakehän hiilidioksidin vaikutusta globaaleihin lämpötiloihin ja IPCC:n ilmastomalleja ja laatineet tutkimuksistaan raportin ”Climate Change and Use of Fossil Fuels” (jäljempänä Raportti). Palautteen saamiseksi Kirjoittajat ovat lähettäneet Raportin mm. kaikille suomalaisille yliopistoille, WMO:n pääsihteeri Petteri Taalakselle, Sitralle, IPCC:n sihteeristölle ja Ilmatieteen laitokselle.

Palautetta Kirjoittajat ovat saaneet vain akatemiaprofessori, Helsingin yliopiston meteorologian professori Timo Vesalalta ja Ilmatieteen laitoksen tieteellinen johtaja, professori Ari Laaksoselta. Vesalan palaute oli, että hänellä ei ollut valmiuksia Raportin arviointiin. IPCC:n ilmastomalleja kategorisesti puolustavan Laaksosen kanssa syntyi sähköpostitse käyty väittely.

On pöyristyttävää ja tuhoisaa, että maailmanlaajuisesti tiedotusvälineitten, tutkijoitten, poliitikkojen, valtioitten päämiesten, talouden ja teollisuuden vaikuttajien ja ilmastopaneelien toimia ohjaavat järjettömät lämpenemisennusteet, jotka vaihtelevat välillä 2 – 5 ℃ riippuen pilvipalautteesta, jota ei fysikaalisesti ole olemassa. Kirjoittajat toivovat, että tämä yleistajuinen todistus IPCC:n laskelmien virheistä saa IPCC:n väitteisiin dogmaattisesti uskovat lukijat tarkistamaan kantansa.

Yhteenveto

Väittelyssä Laaksonen ei osoittanut Raportissa ainoatakaan virhettä ja kommentoi Raportin tuloksista vain Appendix 4:n kuvaa 1 ja sitäkin väärin. Kirjoittajat osoittavat Virheitten 1 – 7 kommenteissaan, että IPCC:n ilmastomallit a) perustuvat fysikaalisesti karkeisiin approksimaatioihin b) fysikaalisesti järjettömiin oletuksiin c) pilvipalautteeseen, jota ei ole fysikaalisesti olemassa. Kukin Virheistä 1 – 7 tekee IPCC:n ilmastomalleista käyttökelvottomia tutkittaessa hiilidioksidin vaikutusta globaaleihin keskilämpötiloihin.

Keskeiset tulokset Raportin SRclimate mallilla tehdyistä laskelmista on esitetty Raportin Appendix 4:n kuvissa 1 – 10. Ne osoittavat, että SRclimate mallin tulokset ovat empiirisen tiedon epävarmuuden puitteissa oikeat ja malli vastaa loogisesti reunaehtojen kaikkiin muutoksiin, Näin ollen SRclimate malli kuvaa oikein globaalia ilmastoa ja osoittaa, että hiilidioksidin vaikutus globaaleihin lämpötiloihin on merkityksetön.

IPCC:n ilmastomallien virheet

Virhe 1: Mallit ovat fysikaalisesti täysin virheellisiä

Laaksonen: … Miksi haaskaisin aikaani tällaisten satujen perusteella kirjoitettujen yhtälöiden tutkimiseen?

Sarkomaa ja Ruottu: On pöyristyttävää, että Ilmatieteen laitoksen tieteellinen johtaja väittää, että luonnonlakeihin perustuvat ilmakehän kaasun, pisaroitten ja partikkelien alkuaine-, yhdiste-, liikemäärä-, energia- ja lukumäärätaseet ovat satuja. Laaksosen täytyy ymmärtää väitteensä järjettömyys, joten väite osoittaa Laaksosen kategorisen sitoutumisen IPCC:n väitteitten puolustamiseen. Tarvittaessa vastoin parempaa tietoaan.

Kaikkien kemiallisten ja fysikaalisten prosessien ja luonnonilmiöitten matemaattisen mallinnuksen tulee perustua termostatiikkaan, termodynaamisiin yhdisteitten, liikemäärän ja energian siirtoyhtälöihin, taseaksioomaan ja systeemin osien alkuaine-, yhdiste-, liikemäärä-, energia- ja lukumäärätaseisiin. IPCC:n ilmastomallit eivät täytä tätä vaatimusta miltään osin, jonka vuoksi ne ovat lähtökohdiltaan täysin virheellisiä ja osoittavat, etteivät niiden laatijat ymmärrä termostatiikkaa ja -dynamiikkaa.

Virhe 2: Mallien matemaattinen lähtökohta on väärä

IPCC:n 3-D aikariippuvien ilmastomallien käyttökelpoisuus edellyttäisi, että ilmakehän hetkelliset ja paikalliset tilat kuten kaasun, hiukkasten ja pisaroitten nopeudet, yhdistekoostumukset, lämpötilat ja pisaroitten ja hiukkasten lukumäärätiheydet pystyttäisiin ennustamaan oikein kaikkialla ilmakehässä kymmenien vuosien laskenta-ajalle. Tämä ei ole eikä koskaan tule olemaan mahdollista. Sen vuoksi kaikki aikariippuvat ilmastomallit ovat lähtökohdaltaan täysin vääriä. Hiilidioksidin vaikutus globaaleihin keskilämpötiloihin voidaan laskea oikein vain ilmakehän globaalilla ajasta riippumattomalla mallilla.

Virhe 3: Oletus, että kaasun ja pisaroitten lämpötilat ovat samoja

Laaksonen: … te keksitte satuja joiden mukaan pisarat ovat ilmaa kylmempiä, mistä syystä ilmastomallit ovat pielessä.

Sarkomaa ja Ruottu: Termostatiikan 1.:n pääsäännön mukaan lauhtuminen ilmakehässä edellyttää energiavirtaa kaasun ja pisaran välillä, joka termostatiikan 2.:n pääsäännön mukaan edellyttää lämpötilaeroa kaasun ja pisaran välillä. Näin ollen veden lauhtuessa pisaraan tai höyrystyessä pisarasta kaasun ja pisaran välillä täytyy olla lämpötilaero. Virhe 3 on Virheen 1 väistämätön seuraus. Virheestä 3 seuraa, että IPCC:n ilmastomalleissa globaaleja lämpötiloja dominoiva globaali pilvisyys joudutaan kuvaamaan heuristisin ja virheellisin korrelaatioin, mikä johtaa virheellisiin globaaleihin lämpötiloihin.

Virhe 4: Pilvet vaikuttavat taannehtivasti ilmakehän heijastukseen

Laaksonen: Tietenkin pilvet jäähdyttävät pintaa ja pienentävät globaalia keskilämpötilaa, ei siitä kukaan ole eri mieltä. Pilvipalautteessa on kuitenkin kyse takaisinkytkennästä eikä pilvien suorasta vaikutuksesta…

Sarkomaa ja Ruottu: Jokainen on havainnut, että aina kun auringon edessä oleva pilvisyys lisääntyy, auringon säteily maan pinnalle vähenee viiveettömästi, ja päinvastoin. Tämä johtuu siitä, että auringon säteilyn heijastus suurenee pilvisyyden lisääntyessä. Ei ole ainoatakaan havaintoa siitä, että pilvisyyden muutosten vaikutukset auringon säteilyn heijastukseen olisivat aikojen kuluessa muuttuneet. Säteilyenergiansiirron matemaattinen teoria todistaa nämä empiiriset havainnot oikeiksi. Sen mukaan pilvillä ei ole mitään takaisinkytkentää (pilvipalautetta) pilvien vaikutukseen maapallon pinnalle tulevaan auringon säteilyyn. Pilvillä on vain hetkellisestä pilvisyydestä kausaalisesti määräytyvä yhteys auringon säteilyn heijastukseen. Näin ollen pilvien takaisinkytkentä eli pilvipalaute on nolla ja sen vuosikymmeniä jatkunut tutkimus tieteen historian käsittämättömimpiä kömmähdyksiä.

Virhe 5: Pilvisen taivaan keskimääräinen prosenttiosuus määrää ilmakehän heijastuksen

Laaksonen: …Tällä hetkellä pilvet peittävät planeetasta noin 56% jos huomioidaan vain optisesti tiheät pilvet, ja noin 68% jos huomioidaan myös optisesti ohuemmat pilvet. … Jos tarpeeksi pitkään mitataan, voidaan saada keskimääräinen prosenttiosuus. Tämä määrää maapallon albedon.

Sarkomaa ja Ruottu: Yleiskielessä pilvisyydellä tarkoitetaan paikallista yläpuolisen ilmakehän pilvisyyttä, jota kuvaa kvantitatiivisesti ilmakehän nestemäisen veden määrä maapallon pintaalayksikköä kohti (kg/m2). Kutsumme tätä pilvisyyttä pintapilvisyydeksi, joka on nestemäisen veden tilavuustiheyden eli tilavuuspilvisyyden (kg/m3) ilmakehän merkitsevän korkeuden yli laskettu integraali. Koska ilmakehän hetkellinen ja paikallinen heijastussuhde on tilavuuspilvisyyden epälineaarinen funktio, hetkellinen ja paikallinen pintapilvisyys ei määrää ilmakehän hetkellistä ja paikallista heijastussuhdetta eli albedoa. Näin ollen ilmakehän pitkänajan keskimääräinen pintapilvisyys, saati kvantitatiivisesti täysin epämääräinen pilvisen taivaan keskimääräinen prosenttiosuus, ei määrää ilmakehän pitkänajan globaalia heijastussuhdetta eli albedoa. Sen määrää ilmakehän globaali tilavuuspilvisyys.

Virhe 6: Pilvisyyden lisääntyminen pienentää ilmakehän heijastussuhdetta

Laaksonen: … Tällä hetkellä näyttää siltä, että pilvipalaute olisi lievästi positiivinen, mutta en yhtään ihmettelisi jos vastakkaisiakin tuloksia vielä saadaan.

Sarkomaa ja Ruottu: Meteorologien vuosikymmeniä jatkunut pohdiskelu pilvien takaisinkytkennän vaikutuksen etumerkistä on surkuhupaisaa, koska pilvillä ei ole mitään takaisinkytkentävaikutusta. On matemaattinen itsestäänselvyys, että samanlaisten pisaroitten samanlaisen auringon säteilyn yhteinen heijastus on suoraan verrannollinen pisaroitten määrään.

Tämä itsestäänselvyys on myös säteilyenergiasiirron radianssiyhtälön keskeinen lähtökohta. Pilvien heijastus ei voi pienetä pilvisyyden suuretessa. Kun pilvien vaikutus maapallon pinnan keskilämpötilaan lasketaan säteilyenergiasiirron teorian mukaisesti, todetaan, että maapallon pinnan lämmetessä lisääntyvä pilvisyys vastustaa voimakkaasti lämpenemistä ja päin vastoin. Pilvet vastustavat voimakkaasti kaikkia maapallon pinnan keskilämpötilan muutoksia. Tämä ei kuitenkaan johdu kuvitteellisesta pilvipalautteesta, vaan pilvien välittömästä vaikutuksesta.

Virhe 7: Heuristisen pilvipalautteen laskenta perustuu kehäpäätelmään

Laaksonen: … Mallit tekevät mitä tekevät, ja vasta mallituloksista voidaan analysoida oliko palaute negatiivinen vai positiivinen.

Sarkomaa ja Ruottu: Pilvipalautteen laskenta on järjetöntä, koska pilvipalautetta ei fysikaalisesti ole olemassa. Lisäksi laskenta sisältää kehäpäätelmän, joten kuvitteellinen pilvipalaute voidaan laskea vain kuvitteellisille ilmastoille. Kuvitteellisten ilmastojen valinnoilla pilvipalautteille, ja niiden perusteella lasketuille hiilidioksidipitoisuuden muutoksen aiheuttamille maapallon pinnan globaalin keskilämpötilan muutoksille saadaan mitä tahansa lukuarvoja. Esimerkiksi IPCC:n lämpenemisennusteitten järjettömät 2 – 5 ℃.

Stanfordin yliopiston tutkija: Epävarmuus tekee ilmaston lämpötilaennusteista arvottomia

Amerikkalainen Stanfordin yliopiston tutkija, tohtori Patrick Frank on julkaissut 6.9.2019 arvostetussa tiedemediassa Fronties in Earth Science tutkielman nimeltä ’Propagation of Error and the Reliability of Global Air Temperature Projections’. Tuon voisi suomentaa vaikka ’Maailmanlaajuisten ilman lämpötilaennusteiden luotettavuus ja virheiden kasautuminen’. Julkaisua pidetään jo nyt hyvin merkittävänä arvioitaessa ilmastotutkimusten lämpötilaennusteiden luotettavuutta ja osuvuutta.

Fysikaalisissa tieteissä ja tilastotieteessä otetaan rutiininomaisesti huomioon mahdollisuus, että virheitä on mm. mittauksissa ja nämä voivat kumuloitua. Ilmastoa tutkittaessa erityisesti meteorologian puolella tämä on todennäköisesti tarkoituksellisesti unohdettu, sillä se olisi paljastanut ennusteiden laajat virherajat, ts. että tietokonemallien lopputulokset voivat olla käytännössä mitä sattuu virheiden kumuloitumisen vuoksi. Tulosten epävarmuudet ovat suurempia kuin ilmiöt mitä malleilla yritetään ennustaa. Epävarmuus laajenee valtavasti ajan myötä.

Frank on jo vuonna 2016 videoidussa esityksessään selostanut asian. Häneltä on mennyt kaikkiaan kuusi vuotta saada tutkielmansa julkaistua. WUWT-sivustolla oli jo vuonna 2017 kertomus siitä kuinka hän on yrittänyt saada tutkielmansa läpi. Tuosta meni vielä kaksi vuotta, että tutkielma lopulta julkaistiin. Frank halusi julkaisun ilmastotutkimuksen kannalta merkittävään julkaisuun, jolla olisi vaikutusta myös meteorologian puolella. Tämä ei meinannut millään onnistua alan sisäänlämpiävyyden vuoksi. Julkaisun läpimenon jälkeen hän kirjoitti uuden jutun WUWT-mediaan. Tuota juttua on kommentoitu paljon, eli keskustelu aiheesta on herännyt. Onpa ilmastotutkimuksen piiristä tunnettu skeptikko Roy Spencer kirjoittanut aiheesta kritiikinkin. Myös sen yhteydessä on paljon keskustelua. Roy Spencer on tunnettu ihmisen syyllisyysolettaman kriitikko ja skeptikko, mutta eri syistä kuin Pat Frank. Molemmat ovat sitä mieltä, ettei ihmiskunta ole syyllinen ’ilmastonmuutokseen’, millä yleensä vallitsevassa uuskielessä tarkoitetaan maapallon keskilämpötilan muutosta.

Koska en itse ymmärrä asiasta riittävästi, pyysin erästä tilastomatemaatikkoa arvioimaan tutkielmaa. Hän vahvisti, että virheen laajeneminen otetaan tilastotieteessa rutiininomaisesti huomioon ja ihmetteli, ettei sitä oltu huomioitu lukuisissa lämpötilan ennustemalleissa. Pyysin myös esimerkkiä asiasta:

Oletetaan että malli ennustaa että lämpötila nousee X+0.1 astetta vuodessa. Ennuste on saatu aikaan olettamalla vakiolle X arvo nolla, joten malli ennustaa 30 vuoden päästä 30 * 0.1 = 3.0 asteen nousua keskilämpötilaan. (Olen jättänyt mallin tuoman epävarmuuden pois, olettaen että se on suhteellisen pieni). Nyt kuitenkin huomataan, että tämä ”vakio” X on saatu vuoden mittausarvoista joissa on keskivirhettä +/- 1.0 astetta. Kun tämän suureen X sisältämä epävarmuus otetaan huomioon, 90% luottamusväli seuraavan vuoden lämpötilan vaihteluarviolle onkin jo 0.1 +/- 1.645*1.0 = (-1.5, 1.7) astetta. (Kerroin 1.645 tulee normaalijakauman 95% kvantiilista). Kun katsotaan ennustetta usean vuoden, esim. 30 vuoden päähän, virheet kasautuvat neliösumman neliöjuurena eli tässä luottamusväli laajenee 30:n neliöjuuren eli noin 5.5-kertaisiksi. 90% luottamusväli onkin nyt 3.0 +/- 1.645 * sqrt(30) * 1.0 = (-6.0, 12.0). Tämä kertoo, että mallin sisältämä epävarmuus on niin suurta, että siitä ei ole päätöksenteon tueksi. Oma lukunsa on tietysti vielä se, että onko malli edes todenmukainen.

Minun on myönnettävä, etten täysin tajua tätä tilastotieteellistä näkökulmaa. Sen kyllä tiedän, että hyvin monen muuttujan ennustemallissa, jossa lähtöarvot ovat arvioita, yhdenkin lähtöarvon pieni muuttaminen saattaa ajan kuluessa muuttaa lopputulosta oleellisesti – esimerkiksi tutkimuksissa merten lämpösisällöstä on valtavia eroja.

Maapallon lämpötilaa ennustettaessa on myös tuntemattomia tekijöitä, esimerkiksi tulivuorten aktiivisuus, meteorien vaikutukset tai auringon koronapurkaukset. Oma käsitykseni on, että kokonaisuus on kaoottinen ja sen luotettava ennustaminen on mahdotonta. Frankin tutkielma käsittelee ennusteiden sisäistä epävarmuutta ja osoittaa epävarmuuden johtavan ennusteiden arvottomuuteen, vaikka tuntemattomat tekijät poissuljettaisiin.


Lisäys: Keskustelua asiasta Ilmastofoorumin Facebook-ryhmässä: https://www.facebook.com/groups/ilmastofoorumi/permalink/10156763995317725/