Helsingin Sanomissa oli 7.11.2018 työeläkeyhtiö Elon toimitusjohtajan Satu Huberin haastattelu.
Näin yrittäjätoimintaa pitkään harjoittaneen näkökulmasta tuli mieleen, että sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Huberilla oli yrittäjistä käsitys, etteivät yrittäjät ymmärrä eläketurvan merkitystä tai osaa laskea:
https://www.hs.fi/talous/art-2000005890475.html
– ”Yhä useampi tekee työuransa yrittäjänä. Moni ei ymmärrä, että eläkemaksu on vakuutus, joka kattaa paljon muutakin kuin työeläkkeen.”
– ”Yksi eläkejärjestelmän vahvuuksista on sen kattavuus. Yrittäjistä moni on kuitenkin jättäytynyt siitä pois. Emme ole osanneet viestiä, mikä tämä järjestelmä on yrittäjän ja nuoren näkökulmasta. Se on ongelma, koska yhä useammat nuoret haluavat tehdä työtä nimenomaan yrittäjänä, mikä sinänsä on tietysti hyvin positiivista.”
– ”Eläkemaksu on vakuutus, joka kattaa paljon muutakin kuin vain työeläkkeen. Sen perusteella määräytyy vanhempainpäiväraha ja sairauspäiväraha. Se takaa työkyvyttömyyseläkkeen ja perhe-eläkkeenkin, jos sinulle käy jotain”, Huber sanoo.
– ”Ja entäs jos yrittäjä elääkin poikkeuksellisen pitkään. Eläke on elinikäinen, omat säästöt voivat loppua.”
Mielestäni asia on täysin päinvastoin. Ymmärrämme ja tunnemme kyllä asian ja juuri siksi emme oikein pidäkään suomalaisesta lailla typeräksi säännellystä eläkejärjestelmästä ja käytämme sitä mahdollisimman vähän. Nykyinen systeemi on tehoton, kallis ja palvelee parhaiten systeemistä palkkansa saavia.
Eläkevarojen tuotto on keskimäärin noin 4,5 % vuosittain. Tämä on vain puolet esimerkiksi pörssiomistusten keskimääräisestä 9 % tuotosta, johon pääsee varsin riskittömästi rahastoilla tai itse hajauttamalla. On myös täysin selvää, että vaikka pörssiomistusten arvot heiluvatkin vuosittain, niin pitkällä aikavälillä tuotto asettuu merkittävästi korkeammaksi kuin eläkevarojen tuotto.
Mihin erotus häviää? Osa katoaa hallintoon, jossa eläkeyhtiöillä on tuhansia ihmisiä töissä. Eläkevaroista katoaa pelkästään eläkevakuutusyhtiöiden ostamiin sijoituspalveluihin noin 1,4 mrd Eur. Tästä Fiva teki selvityksen jokin aika sitten. Työeläkevakuuttajien kaikki sijoituskulut olivat vuonna 2017 1,6 mrd Eur. Kyseessä on valtava summa.
Yksityisen ihmisen näkökulmasta on myös ikävää, etteivät perilliset pääse nauttimaan pakollisten eläkevakuutusten varoista eläkkeensaajan kuollessa, vaan varat menevät eläkevakuutusyhtiön pohjattomaan kirstuun. Yksityisessä eläkevakuutuksessa tai suorissa sijoituksissa perilliset saavat nämä varat.
Julkiset eläkevakuutukset ovat tuotoltaan surkeita, niiden kulut ovat korkeat ja kuolemantapauksen tullessa varat menevät muiden kuin omaisten hyödyksi. Näistä syistä on selvää, että laskutaitoiset yrittäjät pitävät lakisääteiset YEL-vakuutuksensa mahdollisimman pieninä ja panostavat vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin tai suoriin sijoituksiin. Kuinkahan pienet pakolliset eläkevakuutusmaksut voisivatkaan olla, jos tuotto olisi kohdallaan ja kulut kurissa? Julkinen eläkevakuutusjärjestelmä vaatisi täysremontin. Valmistelen tästä aiheesta pidempää kirjoitusta.
