fbpx

Ilmatieteen laitoksen ja IPCC:n ennusteet ilmastosta kaatuvat tulivuoriin

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC ja kotoinen Ilmatieteen laitoksemme ennustelevat jatkuvasti nousevia lämpötiloja ja niiden seurauksena media maalailee erilaisia maailmanlopun skenaarioita. Nämä ennusteet perustuvat monimutkaisiin tietokonemalleihin, joissa on vähintään satoja muuttujia.

Hiemankin aiheeseen kriittisesti tutustumalla tapahtuu perinteinen ’Eihän keisarilla ole vaatteita!’ -ahaa-elämys. Tietokonelaskelmien ollessa monimutkaisia yhdenkin tekijän pieni muutos voi vaikuttaa lopputulokseen oleellisesti. Monet näistä lähtöarvoista ovat vain arvioita ja niihin tulee jatkuvasti muutoksia. Miten tällaisiin laskelmiin perustuen yhteiskuntaa voisi ohjata kun emme oikeasti tiedä lopputulosta?

Yllä mainittujen tunnettujen tekijöiden lisäksi on tuntemattomia tekijöitä ja tunnettuja, mutta ennustamattomia tekijöitä, joista käsittelen tässä kirjoituksessa lyhyesti vain yhtä, tulivuoria. Muita ennustamattomia tunnettuja tekijöitä ovat auringon koronapurkaukset ja meteorit. Näitä ei voi ottaa laskelmissa käytännössä huomioon. Ihmisen vaikutus on edelleen vähäinen suhteessa valtaviin luonnonvoimiin.

Suomalainen Aleksi Ilpala on kiivennyt yhden aktiivisen tulivuoren, Tamboran kraateriin ja tehnyt erinomaisen käytännönläheisen videon aiheesta.

Yllä kerrotusta Tamboran vuonna 1816 tapahtuneesta purkauksesta on vain 200 vuotta. Purkauksen arvioidaan aiheuttaneen maailmanlaajuisen lämpötilan laskun ja dokumentoidusti valtavia satojen menetyksiä ja nälänhätiä.

Vastaava tilanne oli myös vuonna 1600, jolloin Huaynaputina -tulivuori purkautui Perussa. Puiden lustosarjoissa Suomessa on havaittavissa useiden vuosien ajalla huomattavasti alentunutta kasvua kylmyydestä johtuen. Historiankirjoissa Suomessa vuosi 1601 tunnetaan nimellä suuri olkivuosi. Vastaavia havaintoja on vuosilta 1601-1603 ympäri maapalloa.

Historiassa yllä olevat esimerkit eivät ole mitenkään poikkeuksellisia. Vastaavaa on tapahtunut varsin usein. Viimeisin merkittävä lienee vuonna 1991 tapahtunut Pinatubo -tulivuoren purkaus. Tämän jälkeen on ollut sangen rauhallista, joka lienee osaltaan vaikuttanut lämpötilan nousuun vuoteen 1998 asti, jonka jälkeen alailmakehän lämpötila on pysytellyt samalla tasolla. Ilmassa on ollut vähän tulivuorten sylkemiä hiukkasia ja kaasuja, jotka muutoin kasvattaisivat auringon heijastusta. Mikäli joukko tulivuoria purkautuu sarjana, tai jokin tulivuori pitkiä aikoja, saatamme kokea kymmeniä tai satoja vuosia kestävän kylmän kauden.

Tulivuoria mietittäessä pitäisi ottaa huomioon myös merenalaiset tulivuoret, jotka lämmittävät merta, joka puolestaan siirtää lämpöä ilmakehään. Meri on lähes joka paikassa lämpimämpää kuin ilma ja vastaakin pääosin ilman lämmittämisestä. Meret saavat siis lämpöenergiaa muualtakin kuin suorasta auringon lämmitysvaikutuksesta. Merten lämpökapasiteetti on valtava suhteessa ilman lämpökapasiteettiin ja ne toimivatkin ilman lämpötilan tasaajina.

Tietäen yllä olevat seikat, on meidän kysyttävä itseltämme, miten voisimme uskoa IPCC:n ja median toitottamiin lämpenemisennusteisiin, jotka perustuvat hiilidioksidin merkittävään vaikutukseen? Muuttujia on yksinkertaisesti liikaa, osa näistä on ennustamattomia kuten yllä kuvatut tulivuorenpurkaukset ja sitten on lisäksi todennäköisesti vielä joukko tuntemattomia tekijöitä, joiden vaikutuksista meillä ei ole aavistustakaan.

Johtopäätös yllä olevasta on kuitenkin selvä – meidän on sopeuduttava muutoksiin mahdollisimman joustavasti ja lopetettava haihattelu siitä, että pystyisimme ohjailemaan maapallon toimintaa hiilidioksidin sääntelyn kautta. Tällä hetkellä on vallalla valitettavasti poliittisesti motivoitunut hysteria kuvitellusta lämpötilan noususta, vaikka on mahdollista, että saatamme kokea äkillisen viilenemisen milloin tahansa.

Tesloilla tuntien jonotus latausasemalle – sähköautoilun lastentauteja

USA:ssa kiitospäivän paluuliikenteessä nähtiin Los Angelesin ja San Franciscon puolivälin superlatausasemalla pitkä jono latausvuoroa odottavia Tesla-autoja. Tesla-kuskit odottivat vuoroaan tunteja. Latauspaikkoja asemalla on 40. USA:ssa kerrotaan olevan 400.000 Teslaa (+ muut merkit päälle), eivätkä nämä kaikki liene Kaliforniassa.

Kuinka monta ja monenko autopaikan super- ja muuta latausasemaa tulisi rakentaa välille Helsinki – Ivalo joulu-, hiihtoloma- ja pääsiäisliikennettä varten, jos pääkaupunkiseudun autoista edes kolmasosa vaihtuu sähkökäyttöisiksi? Odottaessa on varmaankin osan aikaa pidettävä päällä ilmastointi (USA) tai lämmitys (Suomi). Kulutus kWh/100km kasvaa.

”Tesla supercharging stations charge with up to 150 kW of power distributed between two cars with a maximum of 150 kW per car, depending on version. They take about 20 minutes to charge to 50%, 40 minutes to charge to 80%, and 75 minutes to 100% on the original 85 kWh Model S.”

Vakuutusyhtiöt eivät ole myöskään kovin innostuneita sähköautoista, sillä sähköpaloja on syttynyt jonkin verran parkkihalleissa. Entä jos sähköpalo syttyy kerrostalon alakerran parkkihallissa tai tyypillisen suomalaisen puutalon autotallissa?

Sähköautotekniikka kärsii siis vielä lastentaudeista, vaikka tarjoaakin monia etuja. Huoltotarve sähköautoissa on yksinkertaisemmasta tekniikasta johtuen pienempää, ’tankkaus’ voidaan tehdä kotipihassa, kiihtyvyys on parempaa ja auton moottorimelu on vähäisempää.

Sähköautoilu on tällä hetkellä taloudellista ainoastaan verotusteknillisin keinoin, eli polttomoottorikäyttöisiä autoja raskaasti verottamalla ostovaiheessa ja käytössä, sekä sähköautojen hankintaa tukemalla. Ympäristöystävällisyydestä tuskin voidaan puhua litiumin kaivamisesta johtuvien ympäristöongelmien vuoksi ja jos vaaditaan 200.000 kilometrin ajosuorite ennen kuin sähköauto voittaa nykyaikaisella polttomoottorilla varustetun auton taloudellisuudessa.

Valtion budjetin näkökulmasta voidaan myös kysyä, että jos siirtymä sähköautoihin tapahtuu nopeasti, niin mitä tapahtuu polttoaineveroille, jotka muodostavat merkittävän osan budjetin tulopuolesta? Korotetaanko sähköveroa entisestään?

Hourulan väen ilmastovallankumous

Mikko Paunio on kirjoittanut jälleen kirjan, jonka tietoja et valtamediasta löydä. Hänen aikaisempi kirjansa Vihreä valhe käsitteli samaa teemaa – kuinka vihreä ajattelu tuhoaa luontoa ja tappaa ihmisiä. LL, LKT, dosentti, lääkintöneuvos Paunio omaa valtavan kokemuksen useiden kansainvälisten instituutioiden ja Suomen sosiaali- ja terveysministeriön palveluksesta.

Tällä kertaa Paunion ajatukset on paketoitu helposti sulavaan, pilapiirroksilla kuvitettuun, mutta painavaa asiaa sisältävään muotoon.

Paunio ei todellakaan säästele sanojaan. Poimintoja kirjasta:

Vihreät ovat huumorintajuttomia elämämme nokkavia tekohurskaita ankeuttajia kaksoisstandardeineen, hyvesignalointeineen ja moraaliposeerauksineen. Vihreiden vaatima ympäristön pelastamisella perusteltu elämämme ankeutus ei koske vihreää eliittiä itseään, vaan on taas käymässä niin kuin George Orwell ”edellisellä kierroksella” Toisen Maailmansodan jälkeen terävästi kommunismia havainnoi ”Eläinten Vallankumous” kirjassaan: Sioista tuli lopulta tasa-arvoisempia kuin muista eläimistä.

Nykyinen yhteiskunnallinen keskustelu ympäristöasioissa on täysin vieraantunut luonnontieteellisestä ajattelusta. Jokainen voi tämän asian tarkastaa googlaamalla sanoilla ”penis climate social construct”. Sillä löytää mainion ”identiteettitieteeseen” kohdistetun pilan. Identiteetti-ideologian mukaiseen ilmastokeskusteluun kyllästyneet veijarit kirjoittivat pilakirjoituksen siitä, kuinka penis sosiaalisena konstruktiona aiheuttaa ilmastonmuutosta. Se meni vertaisarvioinnin läpi äärivasemmistolaisessa ”tiedejulkaisussa” ja naurua piisasi. Kirjoittajien tavoitteena oli tehdä julkaisu, jossa yksikään lause ei sisällä järkevää ajatuksenjuoksua, mutta jonka teemat hivelevät äärivasemmiston hellimää ajatusta valkoisen keski-ikäisen heteromiehen pahuudesta.

Vihreät millenniaariöyhöttäjät ovat pumpulissa kasvaneita elitistisiä Hourulan väen ammattivallankumouksellisia.

Värikkään kielenkäytön ja pilapiirrosten lomassa on vakavaa asiaa. Tiesitkö esimerkiksi, ettei kehitysmaiden korkea lapsikuolleisuus johdu yleensä ruoan puutteesta? Vihreän ideologian mukaisesti vain juomavesi on tärkeää. Ihmisen pitäisi kuitenkin pystyä käyttämään 150-200 litraa talousvettä perushygieniaan vuorokaudessa. Nyt tätä WHO:n suositusta ei täytetä ja se johtaa ripulitautien lisääntymiseen ja korkeaan lapsikuolleisuuteen alle vuoden ikäisillä.

Kirjaa saa ostaa useimmista kirjakaupoista. Sen julkaisu tapahtui tänään Perussuomalaisten Työmiehen tuumaustunnilla: